— Entä jos erehdyt hänestä ja hän sittenkin suostuu eroon?
— Eipä suinkaan suostu, sillä…
Hän ei jatkanut lausettaan.
— No, miksei hän suostu? — kysyin.
Szervácz näytti epäröivän, ikäänkuin jatkaminen kysyisi suurta ponnistusta; sitte hän kumminkin lausui ilmi sen, mikä hänen mieltään painoi, tukehutetulla, kolkolla äänellä.
— Siksei, että hän tahtoo naittaa itsensä minun kauttani.
Kauhistuen katson ystävääni.
— Szervácz! Ethän toki ota sellaista naista vaimoksesi?
— En ikinä, Alfred, en ikinä; ennemmin menköön kaikki omaisuuteni!
Keskustelumme tulos oli se, että Szerváczin on kuin onkin mentävä kotia, mikä paon ja poissa vietetyn yön jälkeen kyllä on tuskallinen yritys, mutta minä rohkaisin, terästin häntä vastustukseen niin kauan, että vihdoin huoletta saatoin laskea hänet matkalle. Hän lupasi pitää puoliaan.