Onko hänen puhuminen niin, kuin Deák, vai niin, kuin Lutvikki Kossuth, vaiko ehkä niin, kuin — Frans Kossuth?

Toinen puhe valmistuu, varustettu tyhjillä paikoilla hyvä-huutojen varalle. Näistä hän jo oli pitänyt huolta, ne olivat olemassa ennen kuin puhe. Hän oli puhutellut ystäviänsä, joitten kanssa hänen oli tapa syödä illallista; he olivat luvanneet etteivät jätä häntä tuona vaikeana hetkenä, vaan pysyvät hänen läheisyydessään. He muodostavat hänen ympärilleen ystävärenkaan. Kaksi oikealle, kolme vasemmalle, taakse neljä, eteen viisi. Todellinen henkivartio, joka puolustaa häntä mahdollisia epäsuosionosoituksia vastaan ja rohkaisee, innostuttaa häntä — sanalla sanoen: tekee tunnelmaa. Ja lopuksi, jos puhe sattuisi erittäin hyvin onnistumaan, pakoittaa puhemiestä keskeyttämään istunnon viideksi minuutiksi. "Suuret" puheet ovat meillä tunnetut "viiden minuutin" nimellä.

Jos presidentti jonkun puheen jälkeen julistaa viiden minuutin paussin, on se puhe onnistunut mainiosti. Puoluelehdet riemuitsevat, asianomainen leimataan valtiomieheksi ja vastustajatkin — vaikenevat.

Mutta nuori maanisämme ei uskalla uneksia viidestä minuutista. Hän tyytyisi kolmen, kahden, jopa puolen minuutinkin paussiin.

Ja tuo suuri, kammottava päivä lähenee lähenemistään. Onneksi ei kukaan luovu puheenvuorostaan, jääpi aikaa valmistamiseen.

Sillä välin hän käy ahkerasti istunnoissa, tutkii ja painaa mieleensä yksityisten puhujain esiintymistapaa ja liikkeitä. Kotona, peilin edessä hän harjoittelee, jota tarkoitusta varten hän anastaa rouvan trymoon. Hän huomaa pian, ettei tiedä mitä tehdä oikealla kädellään. Mieleensä juohtuu Bismarckin lyijykynä, jota hän aina kuuluu pitäneen kädessään, pistellen sillä pulpettia. Siinähän on mainio välikappale, millä pitää oikeaa kättä johonkin toimeen sidottuna; se tekee kaikki liikkeet tarpeettomiksi ja antaa kädelle olemassaolon oikeuden.

Heti hankki hän itselleen tusinan pitkiä Bismarck-lyijykyniä. Kaikki oli jo olemassa, paitsi puhe. Hän istui kirjoituspöytänsä ääreen ja valmisti neljännen esitelmän — puhtaimpaan klassilliseen tyyliin. Sitä hän kuitenkin päätti käyttää. Klassillinen, lainalauseilla höystetty ja johonkin määrin akademillinen puhe tekee aina vaikutuksen. Vaikkapa hän lausuisikin sen huonosti, ei sen sisällystä sentään voida kokonaan huomaamatta jättää; tunnustetaan ainakin, että siinä on oppia ja tietoja… Hän siis vihdoinkin olisi tyytyväinen, kotona vain häntä ei tyydytä mikään.

— Nándor, mikähän sinulle enää kelpaa? — kysyy epätoivoisena rouva, kun mies järjestään työnsi luotaan kaikki kolme ruokalajia syötäväksi kelpaamattomina.

— Puhe! Esikoispuhe! — huusi itsensä unohtaen nuori maanisä, joka silloin aamulla oli polttanut viimeisen puheensa.

Viimeisenä yönä maanisä nukkui kovin levottomasti. Ilman puhetta hän meni maata, ilman puhetta hän nousi ylös. Vain unissaan hän puhui, milloin yksityisiä sanoja ääneen huutaen, josta hänen vaimoparkansa kovin pelästyi. Hän herättikin miehensä, mutta pian tämä uudelleen nukkui ja alkoi nyt kiristellä hampaitaan. Varmaankin vastustuspuolueen takia. Väliin hän purskahti nauruun, pilkallisesti virnistellen. Silloin hän luultavasti uneksi olevansa vastustuspuoluelainen, joka tahtoo pilkkanaurulla masentaa aloittelevan puhujan.