Ihmiskunta on Demostheneen ajoista asti merkinnyt aikakirjoihinsa erilaisia puhujoita. Mirabeau, Dante ja niin edespäin. Yksi on semmoinen, toinen tämmöinen. Yksi on teeskentelemätön, mutta vaikuttaa todisteittensa painolla; toinen on intohimoinen, tulinen, mukaansa tempaava; kolmas lämmin, neljäs kylmä, viides… Millainen mikin lie ollutkaan — se vaan on varma, että jokainen on onnistunut. Ja sehän on pääasia!
Uusimman ajan historiasta saattaa lukea sellaisistakin, jotka eivät ole olleet suuria eikä merkillisiä puhujoita, mutta jotka ahkerasti seurustelemalla sanomalehtikertojain kanssa ovat voittaneet itselleen tunnustusta. Eräs hänen ystävänsä — joka hyvin usein söi illallista sanomalehtireferenttien seurassa — sai sangen kauniin arvostelun sanomissa semmoisesta puheesta, josta Cicero olisi kääntynyt haudassaan, ei kerran, vaan pari kolmekin kertaa.
Hirveät päivät ja tunnit! Synnytystuskan hetket ovat kauheita. Jo hän ajatteli sitäkin, mitä muuan hyvä ystävä viime valtiopäiviltä oli hänelle kuiskaissut, että hän tuntee erään referentti-hunsvotin, joka varsin halvalla sepittää hänelle puheen, minkä sitte vain tarvitsee ulkoa oppia. Kaksikymmentä floriinia on alhaisella, neljäkymmentä korkeammalla valtiomiehen asteella seisovan puheen hinta ja kahdeksastakymmenestä floriinista hän kirjoittaa korkeimmalla asteella olevan puheen. Sadasta floriinista … no, niin korkea-asteista puhetta ei ole olemassakaan, jonka siitä hinnasta kirjoittaisi.
Mutta joko on olemassa itsetuntoa taikka ei.
Hän ei ryhdy moisiin keinoihin.
Puhe olkoon hänen henkensä tuote, älköön vieras hikoilko hänen kunniansa tähden! Vuotakoon siis hiki hänen omasta jalosta otsastaan!
Ja se vuosikin.
Puhe valmistui — ensimmäisen kerran.
Että hän seuraavana päivänä päivällisen aikana repi sen rikki, oli luonnollista, sillä palatessaan kotia istunnosta hän vakaantui siitä, että edellinen puhuja oli hänen nenänsä edessä käyttänyt hänen todisteitaan.
Hirmuista! Hänellä ei ole puhetta! Entä jos ne yhdeksän puhujaa, jotka ennen häntä ovat puheenvuoroa pyytäneet, luopuisivat siitä ja notarius huutaisi hänen nimensä? Pian … pian! Täytyy tekaista uusi puhe. Mutta mihin tapaan?