Ensimmäinen muutos, mikä sekä ruokapöydässä että kyökissä herätti huomiota, oli se, että kun hän tähän asti oli syönyt kaikkea, mitä hänen eteensä tuotiin, hänelle nyt ei enää maistu entinen mieliruokansa kaalitäytekään.
— Tuommoistako tohditaan minulle tarjota? — kysyy hän vihaisesti.
(Hän katsoi sitä luultavasti vastapuolueen vastaväitteeksi.)
Lapset tulevat ennen kouluunmenoaan näyttämään itsensä isälle.
Hän ei edes katso heihin!
Hän on hajamielinen.
Rouva luopi häneen huolestuneen silmäyksen, mutta mies vastaa vain:
Lapset, jättäkää minut — minun on pidettävä puhe!
Vai niin! Hän pitää puheen. Sillä on kaikki sanottu. Asema on nyt rouvalle selvä, ja hyvänä puolisona, joka miehensä silmistä lukee hänen toivomuksensa, hän tietää että hän tarvitsee lepoa. Pst! Vaiti! Hiljaa! Isä on puhuva! Herra valmistaa puhetta! Häntä ei saa häiritä, ei millään muotoa!
Valtiopäivämies ja vastainen esikoispuhuja sulkeutuu huoneesensa.
Rouva lupaa, ettei kukaan häntä häiritse. Säännöllisesti hän — mies — perheen ylläpitäjänä maksaa kaikki laskut, sillä rouva laskee huonosti ja häntä petetään, mutta esikoispuheen valmistamiseen menevän ajan kuluessa rouva suorittaa höystekauppiaan, teurastajan, leipurin ja muitten, uudenaikuiseen elämään kuuluvien iilimatojen laskut — kahdenkymmenen prosentin koroituksella.
Mies mietiskelee, mihin tapaan hänen on puhuttava.