Tom tahtoi heti paikalla kiivetä kalliolle katsomaan. Mutta koska työ oli ollut hyvin raskasta, kielsin Tomia lähtemästä ennen kuin oli vähän levätty. Tom pani ensin kovasti vastaan, mutta huomattuaan että minä olin valmis vaikkapa sitomaan hänet paikalleen, tuli hänkin kannelle ja lähti kanssani kotisaarelle murkinoimaan.
Syötyämme ja otettuamme pienet ruokaunet palasimme jälleen laivalle. Kiipesimme heti mastonhuippuun, ja minuutin kuluttua Tom seisoi ylpeänä kallion laella. Minun piti nyt seurata samaa heiluvaa tietä. Mutta minun isäni ei ollutkaan merimies vaan aito maanmyyrä, en siis ollut perinyt merimiehen hurjaa mieltä. Kun katselin alas laivankyljen ja kallion väliin, rupesi päätäni huimaamaan. Eipä paljoa puuttunut, kun olisin palannut nuivin nenin mastosta kannelle. Mutta Tomin ilkkuva naama pelasti minut tästä häpeästä. Syljin kouriini ja läksin kiipeämään.
Puolivälissä matkaa rupesi tanko ankarasti heilumaan, ja sydämeni alkoi vavahdella samassa tahdissa. Heiluminen lakkasi kuitenkin ylemmäksi päästyäni. Sen verran olin joka tapauksessa säikähtänyt ja pöllähtänyt, että jatkoin kiipeämistä, vaikka olin jo kallion kohdalla ja vaikka olisin voinut hypätä jo vaaratta tangolta. Samassa tanko keikahti irti kengästään, ja minun oli pakko hellittää otteeni. Ellei Tom olisi saanut minua hartioista kiinni, olisin varmasti seurannut tankoa syvyyteen. Nyt jäin kuin jäinkin Tomin viereen aivan kallion reunalle.
Arvelenpa ettemme näyttäneet kovin älykkäiltä sillä hetkellä. Olimme päässeet perille mutta samalla olimme joutuneet vangeiksi kalliolle. Vain yhdestä paikasta oli kallio sen verran viettävä, että olisimme ehkä voineet luisua siitä mereen. Mutta uintimatka laivalle, missä veneemmekin keinui, oli ainakin neljäsataa metriä. Ja vesi oli vielä niin kylmää, että siinä olisi voinut helposti kangistua. Eikä sitä paitsi "kuivan kosken laskeminen" pitkin kalliota tuntunut erikoisemmin houkuttelevalta.
Rupesimme tarkastelemaan vankilaamme lähemmin. Aivan jalkaimme vieressä oli pensaikossa tanko, joka oli vieläkin pitempi kuin äsken menettämämme. Se oli saarnipuuta, ohuempi mutta kuitenkin jäykempi kuin meidän tankomme, ja sen toisessa päässä oli merkillinen hela. Se oli aivan ilmeisesti tehty maston toisessa päässä olevaan kenkään sopivaksi. Ei ollut enää epäilystäkään siitä, mitä tietä laivassa kävijät olivat kulkeneet.
Olisimme nyt voineet punnertaa tangon paikoilleen ja palata laivaan, mutta se ei tullut mieleemmekään. Kun kerran olimme saarelle tulleet, emme lähtisi ennen kuin olisimme tutustuneet siihen ja sen asukkaisiin, jos täällä nyt sellaisia oli.
Nälkää meidän ei tarvinnut pelätä, vaikka jäisimme saarelle useaksikin päiväksi. Täällä pesi näet paljon vesilintuja, ja useimpien munat olivat suuria. Tiesimme kyllä, ettei ollut luvallista ottaa vesilintujen pesistä munia, emmekä aikoneetkaan turvautua tähän ruokaan ennen kuin viimeisessä hädässä.
Katselimme siis ympärillemme ja huomasimme, että luodon rannat olivat sen korkeimmat paikat. Koko luoto oli näet sisäänpäin viettävä umpilaakso, jonka keskellä oli vähäinen järvi. Luodon pinta-ala saattoi olla siinä neliökilometrin paikkeilla, tästä otti järvi noin kolmannen osan. Järven pinta näytti olevan huomattavasti merenpintaa alempana.
Vaikka luoto näyttikin ulospäin hyvin kolkolta ja elottomalta, olivat sen sisäosat kuitenkin melkoisen vehmaat. Kivien välissä kasvoi tuomia ja pihlajia, olipa siellä täällä jokunen ruotsinpihlajakin. Muutamat tuomet olivat jo täydessä kukassa.
Läksimme kävelemään alas järvelle päin. Paitsi tuota löytämäämme tankoa emme löytäneet mitään merkkejä ihmisistä. Suuri osa järven pintaa oli meille tuntemattomien vesikasvien peitossa. Yhdessä kohtaa tätä kasvustoa oli niin lähellä rantaa, että onnistuimme vetämään siitä muutaman säikeen ylös. Se oli sitkeätä kuin nuora. Rupesimme lappamaan sitä maalle, mutta loppua ei vain tullut, vaikka olimme kiskoneet jo monta kymmentä metriä. Leikkasimme vesiköynnöksestä palasen ja panimme sen kalliolle kuivamaan. Päätimme antaa sen tilaisuuden tullen opettajalle, joka oli aina kovin innoissaan saadessaan jonkin uuden kasvin kokoelmiinsa. Tällaista kummallista meriliekoa emme olleet niissä kokoelmissa koskaan nähneet.