Kaapeli oli tavallinen eristetty sähkökaapeli, jonka toisen pään setä yhdisti akkumulaattoreihin, joita oli laivan ruumassa montakin.
Ruumassa ei ollut pisaraakaan vettä. Kaikki näytti olevan valmista pitkää matkaa varten. Myöskin ruumaan sijoitettu pentteri näytti olevan hyvin varustettu, siellä oli ruokatavaroita vaikka minkälaisia. Siellä oli myös aivan samanlainen keittolevy kuin talon keittiössä. Pentterin katossa oleva kailetti laski päivänvaloa myöskin varsinaiseen ruumaan, jossa lisäksi oli sähkölamppuja. Keskellä ruumaa oli jokin minulle outo kone. Se näytti hyvin pieneltä, mutta setä kertoi että se on 150 hevosvoiman sähkökone.
Työn suoritettuamme palasimme taas saarelle, ja valkopartainen
Esko-setä osoittautui kiivetessä kaikkein notkeimmaksi.
En uskaltanut kysyä miksi sähkökaapeli oli johdettu laivaan. Mutta sain tietää sen pian kysymättäkin. Setä aikoi ladata ruumassa olevia akkumulaattoreita työpajassa olevista sähkönkasaajista. Nämä saivat nyt jäädä tyhjiksi, koska ei ollut tietoa, milloin näissä suojissa taas asuttaisiin. Ehkäpä täällä oltaisiin vasta vuosien päästä. Setä arveli, että matkalle olisi lähdetty muuten vaikka huomenna, mutta kasaajissa oleva sähkö ei riittänyt, vaan meidän oli kerättävä sitä vielä muutaman vuorokauden ajan ponttonien avulla saadaksemme laivaan tarvittavan sähkömäärän.
Seuraavana aamuna vietiin saaren satamassa oleva pieni vene laivalle. Satamaan johtava väylä oli mutkainen ja suljettu mereltä päin tukevalla rautaveräjällä. Satamaan ja sieltä ulos pääsi vain hyvällä säällä. Muuten se olisikin ollut aivan erinomainen satama. Siitä taloon johtavan salakäytävän suu, joka oli nyt kahdeksan jalkaa merenpinnan yläpuolella, oli ollut meren tasalla parisataa vuotta sitten, jolloin se ilmeisesti oli tehty. Sitä kautta olivat salakuljettajat ja merisissit kuljettaneet ties kuinka paljon kalleuksia pesäänsä. Luultavasti tavarapakat oli nostettu satamasta touveilla ylös huoneisiin. Muuten kai käytävään olisi hakattu askelmat. Tom arveli, että käytävä oli tarkoituksella pidetty jyrkkänä ja liukkaana. Jos merirosvojen päämies oli tahtonut vapautua jostakin miehestä, joka ehkä tiesi liian paljon, saattoi hän sysätä tämän alas ikään kuin laskuluukusta. Kun piti vain huolen siitä, ettei kiipeämistouvi riippunut katossa, niin miehestä ei enää tarvinnut kuulla puhuttavankaan. Tällaista Tom väitti tapahtuvan jokaisessa merisissikoplassa.
Iltapäivällä ilmestyi kapteeni laivaan. Hän työnsi käteeni lapion ja käski minun ryhtyä kaivamaan hiekkaa pois laivan peräsimen kohdalta. Vesi oli tänään hyvin matalalla, peräsimen kohdalla sitä oli vain parisen jalkaa. Arvelin että jos meidän on kolmeen tai neljäänkin mieheen kaivettava laiva hiekkavuoteestaan, emme saisi sitä irti tänä kesänä, olisimmepa miten ahkeria tahansa. Ja syvemmälle tultaessa meidän on joka tapauksessa pakko laittaa jonkinlaiset ruoppauskojeet. Sillä niin pian kuin vesi alkaa nousta yli kainaloiden, rupeaa parhaimmaltakin työmieheltä puhti puuttumaan. Ja kaivamista oli neljättäkymmentä syltä.
Ilmoitin kapteenille arveluni, mutta tämä viittasi vain veteen käskevällä kädenliikkeellä, ja hänen selkänsä takana teki Tom minulle pitkän nenän.
Kun vieläkin epäröin noudattaa tuota minusta mieletöntä käskyä, tunsin äkkiä voimakkaan käden tarttuvan niskaani ja toisen housunpunttiini, ja seuraavassa tuokiossa löysin itseni vedestä laivan kupeelta. Esko-setä nauroi täyttä kurkkua, ja Tom virnisteli vahingoniloisena. Kapteeni sitä vastoin seisoi suuttuneen näköisenä laivan partaalla viitaten yhä peräsimeen päin.
Sain siis oppia noudattamaan kapteenin käskyä turhia kyselemättä. Ajatellessani tarkemmin asiaa ymmärsin pian kuinka kävisi, jos laivamies saisi ruveta arvostelemaan kapteenin tai perämiehen käskyjä ja toimimaan oman päänsä mukaan. Tämä olikin ensimmäinen ja viimeinen kerta, jolloin uskalsin ilmaista kapteenille ajatukseni. Tuosta tapahtumasta lähtien vastasin kapteenin käskyihin vain sanoilla "ymmärrän, herra kapteeni" ja "niin, herra kapteeni". Esko-setä kertoi minulle myöhemmin, että jos olisin ymmärtänyt vastata näin jo äskeisessä tilanteessa, kapteeni olisi varmastikin myöntänyt minulle luvan riisua vaatteeni ennen työhön menoani. Vanha nauriskelloni ei enää uhannut ruveta käymään kylmän kylvyn jälkeen, mutta sen tilalle sain kapteenilta uuden hyvän hopeakellon.
Ryhdyin nyt nopeasti käskettyyn työhön. Hiekka oli nostettava kauas, jottei se valuisi kuoppaan takaisin. Minun oli siis pakko kantaa joka lapiollinen parin kolmen askelen päähän, ennen kuin laskin sen pohjaan. Kovin syvälle minun ei tarvinnut kaivaa, kun lapioni sattui peräsimen ja perävanteen välissä metalliin. Syvemmälle tultuani huomasin, että olin kolauttanut lapion akseliin, vahvaan potkurinakseliin. Laiva ei siis ollut tavallinen purjealus, vaan se oli ilmeisesti varustettu myös koneella, vaikka potkuri ei nyt ollutkaan paikallaan. Myöhäiseen iltaan asti tein työtä otsani hiessä, ja lopulta olin vedessä leukaani asti. Tom kertoi minulle illalla, että lakkini oli höyrynnyt kuin mikäkin höyrypannu.