Samassa silmänräpäyksessä kun laivan keula kosketti käärmettä, se nosti päänsä ja kaulansa — sillä oli kaksi päätä tuolla hirviöllä — ja katsoi vihaisin, tulta säihkyvin silmin rauhansa häiritsijöihin. Laiva lipui kuitenkin käärmeen ohi, ja toivoimme jo, ettei kapteenin mielettömyydellä olisi sen pahempia seurauksia. Mutta tuskin olimme päässeet sen ohi kun se jo oikaisi itsensä ja alkoi uida perässämme. Vesi kohisi merihirviön ympärillä kuin pahimmassakin koskessa, eikä kestänyt montakaan minuuttia ennen kuin se jo ui laivamme vierellä katsellen hirveillä silmillään miehistöä. Näytti kuin se olisi miettinyt kenet se valitsisi uhrikseen. Kapteeni seisoi komentosillalla ja ampui niin nopeasti kuin vain sai uusia patruunoita kivääriinsä. Mutta eiväthän ruuti ja luodit pysty sellaiseen pahukseen. Luodit sattuivat kyllä, ne menivät eläimen läpi niin että veri roiskui, mutta peto ei edes puistellut päätään.
Olimme kaikki hirveän jännityksen vallassa, kun hirviön pää nousi uudelleen ilmaan ja tempasi kitaansa kaksi märssymiestä. Miehet huusivat hirveästi ja pitivät epätoivoisesti kiinni touveista, mutta mitäpä merkitsi ihmisvoima tässä epätasaisessa taistelussa. Käärme katosi uhreineen syvyyteen. Sen hengityskin oli niin myrkyllistä, että tuskin olisin kestänyt sitä monta minuuttia putoamatta kannelle. Ja minä olin sentään yli kymmenen jalkaa korkeammalla kuin ne, jotka peto tempasi mukaansa. En jaksa muistaa mitä muuta tuona kauheana päivänä tapahtui. Mutta joka tapauksessa laiva saapui Kalkuttaan ensimmäisen perämiehen ollessa päällikkönä ja konsulinvirastoon ilmoitettiin, että kapteeni ja kolme miestä oli hukkunut.
En saanut tietää kuinka kapteenin ja nuoren peränpitäjän oli käynyt, sillä kielitaitoni oli vielä epätäydellinen. Sen vain tiedän, että Kalkuttaan saapuessamme he olivat poissa joukostamme.
— Niin, poika, merikäärmeitten kanssa ei ole leikkimistä, lopetti vanha Bob kertomuksensa.
En tiennyt mitä minun oli ajateltava Bobin tarinasta. Ensin uskoin, että ukko yritti syöttää minulle pajunköyttä siten lyhentääkseen öistä vahtivuoroa. Mutta Bob näytti olevan tosissaan. Ehkäpä laiva oli törmännyt jättiläismustekalaan, nehän voivat olla valtavan kokoisia. Esimerkiksi se mustekala, joka vuonna 1853 ajelehti Juutinmaan rannikolle, oli tavattoman suuri. Ja se jonka Alecton laiva kohtasi Madeiran lähistöllä, oli viisikymmentä jalkaa pitkä. Olen kuullut, että Dublinin museossa säilytettävä mustekalan lonkero on yli kolmekymmentä jalkaa pitkä.
Kun arvelin, että merihirviö oli ollut suuri mustekala, hymyili Bob halveksivasti. Mustekaloja hän sanoi nähneensä monta kertaa. Mustekala on pieni eläin, se on aivan kuluneen köysiluudan näköinen. Vaikka sillä on ilkeät silmät, ei se ole vaarallinen muille kuin korkeintaan vedessä pulikoiville pikkulapsille. Yhden ainoan kerran hän sanoi kuulleensa mustekalasta, joka olisi voinut siepata täysikasvuisen miehen veneestä. Mutta se eläin, joka oli ajanut heitä takaa, oli ollut yhtä pitkä kuin suurin valaskala ja olisi varmastikin voinut kaataa pienen kuunarin kumoon. Tuollaisia merihirviöitä saattaa olla monta eri lajia, mutta merimiehet sanovat niitä kaikkia merikäärmeiksi. Merenkulkijoille ne ovat hyvin vaarallisia, jos niitä härnätään. Merimiehet ovatkin sitä mieltä, että sellaiselta kapteenilta, joka ei anna merikäärmeen olla rauhassa, pitäisi evätä oikeus kuljettaa laivaa.
Olin oikein iloinen siitä, että Tom makasi kojussaan eikä kuullut Bobin kertomusta. Muuten en olisi saanut pitkiin aikoihin nukkua rauhassa hänen uniltaan. Muutenkin hän herätti minut melkein joka yö huudoillaan "hollantilainen — lentävä hollantilainen — huh, se tulee päälleni — auttakaa, auttakaa!"
Oli todella merkillinen yhteensattuma, kun Bob sai vielä samana päivänä kokea, ettei mustekala ole sentään vain kuivunut köysiluuta vaan hyvinkin pelottava otus.
Edellisenä iltana oli laivan ympärillä näkynyt useita albakorakaloja. Albakoran liha on kyllä karkeaa ja öljyistä, mutta merimiehet pyytävät sitä kuitenkin mielellään uistimella. Kala muistuttaa jossain määrin merilohta, mutta sen selkäpuoli on kauniin tummansininen. Mustat miekanmuotoiset rintaevät ovat erittäin voimakkaat ja uppoavat vastaaviin loviin kalan kupeilla.
Aamulla oli merenpinta peilikirkas, siellä täällä särki jokin albakora sen kimmeltävän kalvon. Bob ehdotti, että yrittäisimme uistinta soutamalla saada jonkin niistä. Olin heti valmis pyydystämään noita koreita kaloja. Tomilla oli vahtivuoro, joten hän ei voinut tulla mukaan.