Kun puhuttelimme erästä vanhaa merimiestä, tuli vastaus aina samalla kielellä, millä kysymys oli tehty. Mies kehuikin puhuvansa maailman kaikkia kieliä. Esko-setä tahtoi huvittaa meitä nolaamalla kerskailijan. Näissä aikeissa hän astui lähemmäksi, löi miestä olalle ja kysyi:
— Osaattekos suomea myös?
— Enköhän tuota vielä vähän osaisi, kun kerran kelpaan Härmän kirkonkirjoihin, tuli vastaukseksi.
Nolatuksi tulikin nyt setä itse. Olimme tavanneet maanmiehemme. Vietimme yhdessä hauskan illan, jonka päätteeksi uusi tuttavamme Simo vietiin laivan kirjoihin. Hän otti konstaapelin pestin sadanviidenkymmenen peninkulman päässä olevaan Manaoksen kaupunkiin asti ja lupasi tarpeen tullen seurata kauemmaksikin.
Matkasta Manaokseen, joka on Rio Negron suulla Amazon-virran alajuoksulla, ei ole paljoa kertomista. Suurimman osan taipaleesta kuljimme purjehtien, vain muutaman kerran oli kapteenin turvauduttava moottoriin. Pimeinä ja tuulisina öinä laskimme ankkurin, ja silloin kapteeni pystytti kannelle tuulimoottorin, joka kehitti sähköä akkumulaattoreihin. Moottori purettiin osiin ja siirrettiin kannen alle aina kun lähdimme liikkeelle.
Tänä vuodenaikana puhaltavat Amazon-virralla pasaatituulet melkein yhtä säännöllisinä kuin valtamerelläkin. Purjehtiminen kävi siis enimmäkseen myötätuulessa. Muutamat harvat myrskyt, jotka olivat yhtä lyhytaikaisia kuin rajujakin, häiritsivät matkantekoa jossain määrin.
Tällä matkaosuudella sattui vain yksi omituinen tapaus, itse asiassa sitä voisi sanoa pikku seikkailuksi. Ja vaikka tapauksella epäilemättä oli luonnollinen selityksensä, teki se minuun kuitenkin voimakkaan vaikutuksen. Se sattui ensimmäisen joella kohtaamamme myrskyn aikana.
Oli kaunis aurinkoinen päivä. Kuumuus oli ollut painostava jo aamupäivällä, vaikka se tavallisesti muuttuu sietämättömäksi vasta päivällisen jälkeen. Esko-setä ehdotti, että laiva ohjattaisiin johonkin varjoisaan pikkukanavaan.
Kello oli yksitoista, kun aloimme ohjata toista rantaa kohti, mutta samassa ilma muuttui. Idästä virran suulta nousi pilvi, joka muistutti merisumua. Se saavutti meidät muutamassa hetkessä ja toi mukanaan melkoisen tuulen. Pilven tai sumun, miksi sitä nyt sanoisi, tullessa päällemme laski lämpömittari muutamassa minuutissa kaksikymmentäviisi astetta. Vähän aikaisemmin se oli näyttänyt kolmeakymmentäviittä astetta, nyt se oli pudonnut kymmeneen. Tuo lämpötila tuntui tällä tavallisesti kuumalla seudulla sietämättömän kylmältä.
Kapteeni tuli heti kannelle, tarkasteli lämpömittaria ja ilmapuntaria ja näytti neuvottomalta. Mutta hän ei sanonut sanaakaan. Tuuli yltyi pian melkeinpä myrskyksi, ja katsoessani vasemmalle sivullemme näin vieraan laivan purjehtivan rinnallamme vajaan puolen kaapelinmitan päässä meistä. Sillä oli sama suunta kuin meilläkin ja vaikka se oli puolta suurempi kuin oma laivamme, ei se kuitenkaan näyttänyt pääsevän edelle. Vieras laiva nousi ja laski aalloilla samassa tahdissa kuin mekin, ja varsinkin sivusta katsottuna tuo liike näytti pelottavalta. Amazonin aallot ovat myrskyllä hirvittävän jyrkkiä, ne näyttävät melkein samanlaisilta kuin aallot valtameressä tuulen äkkiä käännyttyä. Kun laiva syöksyi aallon harjalta alas pohjaan, pelkäsin jo monta kertaa, ettei se enää kohoaisi, vaan vaipuisi alas syvyyksiin. Mutta onnellisesti tuo naapuri näytti kuitenkin selviytyvän.