Ihmettelimme juuri tätä Tomin kanssa, kun kuulin takaani sanat: "Minut saa tervata ja pistää höyhensäkkiin, ellei tuo ole itse Lentävä hollantilainen. Mikään muu laiva ei voi kohota noiden sukelluksien jälkeen."
Katsoin taakseni. Siellä seisoi Simo hajasäärin ja näytti yhtä huolettomalta kuin ennenkin. Luulin että Tom hyväksyisi heti Simon selityksen, mutta siinä minä erehdyin. Tom asettuikin vastahankaan. Hän oli lukenut Lentävästä hollantilaisesta niin monta kirjaa, että hän suhtautui Simon uskotteluun asiantuntijan halveksunnalla. Tuo ikuisesti purjehtimaan tuomittu rikoksentekijä näyttäytyy tavallisimmin Hyväntoivon niemen vesillä ja joskus myös aavalla valtamerellä, ja aina sen ilmestyminen tietää pahaa ilmaa tai jotakin muuta onnettomuutta. Lentävää hollantilaista ei ole koskaan nähty sisämerissä, eikä tietystikään joessa. Tuo onneton ei saa koskaan ohjata laivaansa suolattomaan veteen, vaan sen miehistön täytyy särpiä alituisesti valtameren suolaista vettä.
Näistä oikaisuista huolimatta Simo pysyi kannallaan. Hän oli nähnyt Lentävän hollantilaisen kerran aikaisemminkin, ja samana päivänä oli eräs mies pudonnut prammiraa'alta ja hukkunut heti. Tämä tapahtui kylläkin aivan Hyväntoivon niemen lähettyvillä. Mutta aivan samoin kuin nyt oli laivan edellä kulkenut silloinkin kylmä sumu, joka haisi ruumiilta. Mitä taas tuli siihen, että Lentävä hollantilainen sai purjehtia ainoastaan merivedessä, pitäisi Tomin muistaa, että tämä paikka oli ainoastaan parinkymmenen peninkulman päässä Atlantista ja että valtameren nousuvesi oli huomattavissa Amazonilla vielä 700 kilometrin päässä virran suusta. Vieressämme näkyvä laiva oli kummituslaiva. Ja mitä nyt tulee tapahtumaan, sitä ei voida millään keinoin väistää.
Kiistellessämme vieraasta laivasta oli kapteeni jälleen tullut kannelle ja ryhtynyt tarkastelemaan sumukaukoputkella tuota omituista matkatoveriamme. Simo oli vihaisen näköinen. Hänen mielestään kummituslaivaa ei saa katsella kaukoputkella, sellaisesta seuraa onnettomuutta. Ja ikään kuin vahvistukseksi vanhan miehen mutinalle vieras laiva kaatui samassa kumoon, kääntyi ylösalaisin ja jatkoi kulkuaan köli ilmassa ja mastot alas päin kääntyneinä. Muutaman minuutin kuluttua näky katosi. Se ikään kuin haihtui ilmaan, myrsky lakkasi yhtäkkiä ja puolen tunnin kuluttua paistoi aurinko jälleen pilvettömältä taivaalta.
Kummituslaivan kadottua kapteeni pani kaukoputkensa kokoon ja meni jälleen alas. Ja vaikka hän olisi jäänytkin kannelle, emme olisi uskaltaneet kysyä häneltä selitystä näkemäämme ilmiöön. Mutta jo samana iltana kapteeni otti tuon tapahtuman puheeksi miehistön ollessa koolla. Kummituslaivan esiintyminen samoin kuin sen kaatuminen ja häviäminenkin oli ollut vain kangastusta. Meitä ympäröivässä kylmässä sumussa olimme nähneet oman laivamme suurennetun peilikuvan. Ymmärsin että kapteeni tunsi nämä asiat paremmin kuin me taitamattomat merimiehenkokelaat; olin täysin vakuuttunut siitä, että hänen selityksensä oli oikea. Mutta silti en voi olla tuntematta pientä väristystä, kun ajattelen tuota ylösalaisin purjehtivaa laivaa. Muistan vieläkin tuon kammottavan näyn.
Manaoksessa kapteeni sai taas akkumulaattorinsa ladatuksi. Laivaan hankittiin myös tuoretta ruokaa, ja muutaman päivän kuluttua jatkoimme matkaa pitkin Amazon-virran yläjuoksua. Tätä kohtaa virrasta sanotaan Solimöesiksi. Solimöes on sekin suuri ja mahtava virta, jonka rannat ovat monin paikoin silmänkantamattoman kaukana toisistaan. Vähän Manaoksen yläpuolella oli virran leveys noin puoli peninkulmaa. Pasaatituulet, jotka puhaltavat kuivimpana vuodenaikana, siis loka- ja marraskuussa, Amazonin alajuoksulla aina Rio Negroon asti, eivät tunnu enää Solimöes-virralla. Tästä syystä on ilma Solimöesillä varsin kosteaa. Selkeätä säätä on harvoin kauempaa kuin kaksi viikkoa, ilma tuntuu seisovan paikallaan ja se on tavattoman kuumaa.
Metsät ovat täällä paljon tiheämpiä kuin Amazonin alajuoksulla, se johtunee juuri kosteammasta ilmastosta. Puut ovat suunnattoman suuria, ja pitkät köynnöskasvit yhdistävät ne toisiinsa läpipääsemättömäksi viidakoksi. Ilman kirvestä tai vesuria ei tässä aarniometsässä pääse etenemään montakaan askelta. Mutta vettä pitkin voi liikkua melko vaivattomasti. Ihmisasuntoja, jotka ovat enimmäkseen pieniä intiaanimajoja, näkee tässä viidakossa vain harvoin.
Maaperää on kahdenlaista: joko sitkeätä lietesavea tai möyheätä ruokamultaa, jota saattaa olla jopa kolmenkymmenen jalan vahvuudelta. Ruokamullan alla oleva savikerros näkyy selvästi joen rannoilla. Joki virtaa näet syvässä uomassa, jonka vesi on kaivanut itselleen vuosisatojen, kenties vuosituhansien aikana. Sateisena vuodenaikana saattaa virta kuitenkin tulvia siinä määrin, että rantatörmä jättiläispuineen kaatuu veteen ukkosenkaltaisella jyrinällä. Virta vie koko ryteikön mukanaan ja kasaa ne mataliin paikkoihin läpipääsemättömiksi röykkiöiksi. Näissä asustaa käärmeitä ja muita eläimiä, joten matkamiehen on niitä visusti kartettava.
Ei ole ihme, että tällaisessa ilmastossa ja tällaisessa maaperässä kaikki elollinen kehittyy tavattoman rikkaaksi ja monipuoliseksi. Jo Atlantin läheisyydessä näyttää luonto erittäin värikkäältä, mutta mitä kauemmaksi länteen tullaan, sitä rehevämmäksi ja vaihtelevammaksi se muuttuu. Lukemattomat erilajiset hedelmät, jotka jo meren rannalla ovat erittäin maukkaita, kehittyvät täällä monta vertaa suuremmiksi ja herkullisemmiksi. Puissa kasvaa villeinä hedelmiä, joiden veroisia tuskin löytyy idän huolellisesti hoidetuista puutarhoista. Ja kukat, jotka ihmisten ilmoilla kukkivat vain kerran vuodessa, pysyvät täällä ympäri vuoden yhtä hehkeinä.
Kaiken tämän kertoi Esko-setä minulle. Sillä itse en pystynyt paljoakaan näkemään keskellä jokea purjehtivasta laivasta. Kapteenilla ei ollut aikaa pysähdellä, hän halusi vain eteenpäin, nopeasti eteenpäin. Ja onkin luonnollista, ettei hän ollut kiinnostunut näistä rannoista, jotka hän oli nähnyt lukemattomia kertoja koko joen pituudelta. Mutta Tom ja minä olisimme halunneet oppia tuntemaan myöskin rantojen elämää. Ja siitä Tom oli aivan erikoisen onneton, ettei hän saanut meloskella rannan ihmeellisissä holvikattoisissa kanavissa, joista kapteeni oli meille Muklareilla kertonut. Purjehtiessamme rannan läheisyydessä saatoimme usein nähdä kanavien suut. Mutta kapteeni purjehti vain eteenpäin piittaamatta niistä vähääkään.