Kapteeni näytti olevan tyytyväinen nuorukaiseen, hän suostui heti tämän pyyntöön. Jos matka jatkuisi vielä kauankin, olisi uusi soutaja hyvään tarpeeseen. Mies kävi noutamassa rantapensaikosta pienen sirotekoisen kanoottinsa, joka nostettiin veneeseemme. Heti aamiaisen jälkeen lähdettiin taipaleelle.
Päivä oli pilvinen ja melko viileä, jonka vuoksi pidimme vain hyvin lyhyen päivällistauon ja jatkoimme soutamista iltaan asti. Mutta seuraavana päivänä kapteeni poikkesi päivällisen ajaksi erääseen kanavaan, jotta saisimme levätä varjossa. Joannes pyysi saada lähteä ampumaan jonkin linnun tai apinan päivällisruoaksi. Kapteeni suostui pyyntöön ja antoi Tomin ja minun lähteä hänen mukaansa. Tom otti haulikon, mutta minä heitin olkapäälleni luodikon, koska toivoin tapaavani jonkin isomman eläimen. Läksimme kävelemään kanavan reunaa.
Vähän matkaa kuljettuamme Tom kuiskasi äkkiä minulle, että rannassa makaa iso hylje. Hylkeen löytyminen täältä tuntui minusta kerrassaan mahdottomalta, mutta hiivin kuitenkin pensaitten välistä lähemmäksi. Ja siellä oli todellakin suuri hylkeen näköinen otus syömässä vedessä kasvavaa ruohoa. Ammuin 12-kaliberisen kuulan keskelle eläimen päätä.
Työllä ja tuskalla saimme eläimen rantapenkalle, jossa avasimme sen ja leikkasimme siitä pari hyvää palasta leirille vietäväksi. Eläin oli suurimman Muklareilla näkemäni hylkeen kokoinen. Setä sanoi, että olin ampunut merilehmän. Hän piti lihaa niin hyvänä, että lähetti Joanneksen noutamaan sitä lisää eläimen ruhosta.
Liha ei ollutkaan huonoa, minusta se muistutti sianlihaa, vaikka se olikin vähän karkeasyisempää. Sen sijaan paksuina kerroksina esiintyvä vaaleanvihreä rasva maistui ällöttävältä.
Palatessamme merilehmän ruhon luota Joannes kertoi, että hän oli huomannut kappaleen matkaa täältä olevalla hiekkasärkällä useita kilpikonnia, jotka näyttivät paistattavan päivää. Koska leiripaikkamme oli mukava, kapteeni määräsi että jäisimme tänne yöksi ja kävisimme nyt illalla pyytämässä kilpikonnia.
Toisten kävellessä hiekkasärkälle päin poikkesin katsomaan ampumaani merilehmää. Laskeutuessani pitkin rantapenkkaa sitä kohti huomasin jonkin mustan eläimen liikkuvan ruhon vieressä. Hyvin tähdätyllä laukauksella minun onnistui kaataa eläin. Se oli pikimusta jaguaari, jota sanotaan täällä päin tiikeriksi. Olin suunnattoman iloinen hyvästä laukauksestani, sillä koko matkan ajan olin haaveillut juuri jaguaarin ampumisesta. Olin iloinen myös siitä, että peto oli kuollut heti ensi laukauksella, sillä olin kuullut mainittavan sitä hyvin vaaralliseksi.
Päivä oli muodostunut minulle harvinaisen onnekkaaksi. Olin ampunut merilehmän ja jaguaarin, sellaista ei satu joka päivä. Kapteeni sanoi, että kokenutkin metsästäjä pitäisi tuollaista päivää erinomaisena. Sillä vaikka täällä on riistaa paljonkin, voi joskus joutua samoilemaan päiväkausia näkemättä edes apinaa. Kaikki eläimet viihtyvät täällä laumoissa ja saattavat siirtyä äkkiarvaamatta paikasta toiseen ja jättää äsken suosimansa seudun tyhjäksi ja äänettömäksi.
Myöskin Tom oli päiväänsä tyytyväinen. Hän oli tosin ollut vähällä astua kalkkarokäärmeen päälle, mutta matelijan kaliseva ääni oli sentään varoittanut häntä, niin että hän oli saanut tapetuksi tuon vaarallisen eläimen. Ja kilpikonnan pyytäminen oli riemullisen hauskaa puuhaa. Siinä ei tarvittu muuta kuin nopeutta. Kilpikonna oli käännettävä selälleen, ja sillä se oli pyydystetty. Tom kertoi juosseensa kaikista nopeimmin. "Kaikilla" hän tarkoitti tietysti itseään, kapteenia ja setää, sillä intiaanin kanssa ei kukaan pystynyt kilpailemaan. Toimme veneeseen toistakymmentä elävää kilpikonnaa, joten meillä oli nyt muonavaroja monen päivän tarpeiksi. Mehukkaita hedelmiä, banaaneja, pomeransseja, luumuja ja joitakin persikan näköisiä hedelmiä poimimme suoraan puista jälkiruoaksi.
Seuraavina kahtena päivänä ei tapahtunut mitään merkillistä. Mutta saapuessamme kolmantena päivänä eräälle suvantopaikalle oli tie nousta äkkiä pystyyn. Edestämme kohosi pieni musta pilvi. Se kasvoi uskomattoman nopeasti ja venyi pelottavan näköiseksi kärjeksi, joka lähestyi meitä hurjasti pyörien. Vähän ennen kuin se oli meidän päällämme se syöksi sisästään huikaisevan salaman, jota seurasi hirvittävä jyrähdys. Joki ympärillämme muuttui kohisevaksi vaahdoksi. Metsät virran kummaltakin rannalta vastasivat jyrinään kauhealla kohinalla. Tuulen valtaisasta riehumisesta välittämättä metsä seisoi kuitenkin huojumatta paikallaan, mutta katkenneita oksia tuli maahan ja veteen satamalla.