Olimme hyvin tukalassa asemassa. Pilvenputoaman tapainen kaatosade kasteli meidät hetkessä läpikotaisin. Aallot loiskivat veneeseen uhaten upottaa sen. Kahden meistä täytyi ammentaa vettä herkeämättä. Muut pitivät veneen kokkaa tuulta vasten.
Hetken riehuttuaan tuuli muuttui rauhallisemmaksi, aallot pitenivät ja tuulen raivokas hyökkäys muuttui tavalliseksi myrskyksi, jonka veneemme kesti hyvin. Tällä rannalla ei ollut mitään tuulensuojaa, mutta vastakkaisella puolella näkyi montakin kanavan aukkoa. Joen toiselle rannalle oli noin kolmesataa metriä. Kapteenin käskystä reivasimme kiireesti kokkapurjeen, nostimme sen isonmaston sijaan, ja kymmenen minuutin kuluttua olimme hyvässä turvassa pienessä kauniissa kanavassa myrskyn raivotessa ylhäällä oksakatoksen päällä.
Oli vasta päivällisaika. Mutta koska olimme likomärät ja koska myrsky ei näyttänyt talttuvan, kapteeni antoi määräyksen leiriytyä. Pystytimme teltan ja sytytimme nuotion sen eteen. Pyysin kapteenilta luvan mennä ampumaan jotakin riistaa illalliseksi. Kukaan ei ollut halukas lähtemään mukaani, sillä Tom halusi mennä Joanneksen kanssa pyydystämään jotakin isoa kalaa.
Otin siis pyssyni ja vesurini, jota ilman Brasilian aarniometsässä ei pääse juuri askeltakaan eteenpäin.
Oli melkoisen kolkkoa taivaltaa jykevien ja hiljaisina seisovien puunrunkojen välissä myrskyn pauhatessa korkealla puiden latvoissa. Kuljin niin hiljaa ja äänettömästi kuin taisin ja pidin silmällä mahdollisesti löytyvää riistaa. Näin linnun, jonka nokka oli kaksi kertaa niin pitkä kuin ruumis — myöhemmin sain kuulla, että se oli tukaani — mutta en saanut sitä ammutuksi.
Sitten tulin pienelle aukiolle, tai pikemminkin se oli vain vähän harvempi paikka tässä ahdistavassa tiheikössä. Puut kasvoivat täällä ryhmissä, joten nyt minulla oli suuremmat mahdollisuudet nähdä jokin eläin jo kauempaa. Siinä kulkiessani en tullut tarkanneeksi kävelyni suuntaa, ja äkkiä huomasin etten enää tiennyt varmasti missä päin leiri oli. Käännyin ympäri ja käveltyäni jonkin matkaa luulin olevani oikeilla jäljillä, mutta jo puolen tunnin kuluttua huomasin eräästä yksinäisestä, omituisen muotoisesta puusta, että olin ruvennut kulkemaan ympyrää.
Olin eksynyt aarniometsään.
Eksyminen on aina vaarallista. Yksinäisen henkilön eksyminen seurueestaan asumattomilla seuduilla on suorastaan hengenvaarallinen tapahtuma. Siellä missä on jokia ja puroja, voi eksynyt päästä usein oikeille jäljille, mutta nuo tuhansin mutkin kiemurtelevat kanavat, joiden vesi saattoi virrata milloin mihinkin suuntaan, eivät auttaneet vähääkään, vaan sotkivat käsitykseni oikeasta suunnasta entistäkin sekavammaksi. Maaperän yksitoikkoisuus oli myös harhauttava tekijä. Täällä ei ollut mitään harjuja tai laaksoja, joista olisi voinut saada kiintopisteen. Muurahaisten keot olivat suurimmat kummut, mitä näin.
Kovin synkkiä ajatuksia en kuitenkaan ruvennut hautomaan, siihen minulla ei ollut aikaa eikä haluakaan. Tiesin etten ollut pitemmällä kuin kolmen tai korkeintaan neljän kilometrin päässä leiristä. Ja leirissä oli neljä miestä, jotka eivät varmastikaan jättäisi minua pulaan. Aukean alueen reunaan asti olin tehnyt pilkkoja puihin, kyllä kai nekin auttaisivat etsijöitä heidän työssään.
Kello oli neljä. Vasta nyt otin kompassin esille ja määräsin sillä "varman" suunnan. Mutta se ei auttanut minua paljoakaan, kompassista huolimatta kiemurtelin metsässä kuin käärme kalliolla. Jos olisin huomannut pitää kompassia koko ajan kädessäni, olisin ehkä paremmin säilyttänyt suuntani, mutta kun nyt kymmenisen minuuttia taivallettuani tarkastin suunnan kompassilla, huomasin jälleen loittonevani leiristä, mikäli se nyt oli siellä missä arvelin sen olevan. Pari kertaa otin uuden suunnan ja lähdin reippaasti marssimaan. Enkä osannut sen paremmin kummallakaan kerralla. Puoli kuuden maissa, kun huomasin etten missään tapauksessa ehtisi leirille yöksi, rupesin hätääntymään. Ajattelin ampua merkkilaukauksen, mutta ymmärsin kuitenkin heti, ettei se olisi mitään auttanut. Tuhansien metrien paksuinen puuseinä, joka oli minun ja toverieni välissä, olisi tukahduttanut kanuunanlaukauksenkin äänen.