Lumouksen hävitti kuitenkin Tomin käsky: päivällisen jälkeen joka sorkka rantaan silakoita perkkaamaan. Saaliimme korjattiin ja verkot reilattiin. Sillä välin kerroimme lyhyesti talon väelle, missä olimme olleet. Muklarien mereen vajoamisesta emme kuitenkaan puhuneet mitään. Ajattelimme että kylläpähän sen aikanaan itsekin huomaavat.
Intiaanipäällikön meille lahjoittamat apinat herättivät isäntärengissä omituisen epäluulon. Aivan ilmeisesti hän epäili, että olimme kulkeneet posetiivareina pitkin maita ja mantereita. Kotiin tulomme tuotti hänelle pettymyksen, jota hänen näytti olevan vaikea sulattaa. Edellisen vuoden syyskäräjillä oli näet päätetty, ettei taloa saanut myydä ennen kuin Tomin kohtalosta saataisiin varmempia tietoja. Isäntärenki oli saanut varsin edullisilla ehdoilla talon vuodeksi vuokralle. Hän oli nyt tottunut isännyyteen, mutta ymmärsi hyvin, että Tomin paluu on tekevä lopun hyvistä päivistä.
Tom täytti viime talvena kolmetoista vuotta, ja on jo aikamoinen isäntä talossaan. Nuo tuhat puntaa näyttävät tuottaneen hänelle riittävästi kunnioitusta sekä omassa talossa että toistenkin isäntämiesten keskuudessa.
Kahden taalarin rahaa säilytetään peräkamarin pöytälaatikossa.
Toivottavasti se säilyy kauan Tomin talon onnenrahana.