Ville nosti kepin avulla lakkinsa kiven takaa näkyviin, ja heti paukahti uudestaan laukaus. Tiesimme siis, mitä meillä oli odotettavana, jos näyttäydymme rannalla. — Kyttyräinen miehineen oli palannut Iivanan kalastuspaikalle, ja pahaa aavistaen olivat miehet ruvenneet kulkemaan pitkin järven rantaa, kunnes huomasivat meidät. Jos he olisivat uskaltaneet ryömiä järvenrantaa lyhyemmälle ampumavälille, olisi heidän julma murhayrityksensä voinut onnistua, sillä onkiessamme ei kukaan meistä tullut tarkanneeksi vastaista rantaa. Nyt oli ampumaväli liian pitkä. Kiitimme Jumalaa henkemme pelastuksesta.
Niin kauan kuin vihollisemme meitä vahtivat, oli meidän melkein mahdoton päästä saaresta pois, ennenkuin yöt pimenivät. Mutta siihen oli vielä pitkä odotusaika. Ville ei sanonut jaksavansa niin kauan odottaa. Hän uhkasi, että ainakin Kyttyrä-Jaskalta itseltään pian »korvat karsitaan tahi kaula katkotaan».
Jo seuraavana aamuna täytyi kuitenkin Villen kokea, ettei hän ollut tietäjän sukua eikä lapsi lappalainen. Hänen rannalle saapuessaan oli satama tyhjä. Molemmat veneemme oli vedetty maalle vastaiselle rannalle, ja omalla veneellään soutivat Kyttyräinen ja hänen miehensä uistinta järvellä lähestymättä kuitenkaan järkevästi kyllä ammuttaville.
Tällä kertaa olisi käynyt hyvin, jos olisi seurattu minun neuvoani ja pidetty vahtia rannalla. Kyttyräinen, joka oli erinomainen uimari, oli jollain tavalla onnistunut pääsemään saarelle ja korjannut kaikki veneet haltuunsa. Hänen sitä tehdessään olisi ollut helppo asia ottaa hänet kiinni. Mutta Ville väitti, ettei Kyttyräinen ikinä yrittäisikään päästä saarelle, niin kauan kuin hän tiesi siellä olevan aseistettuja miehiä. Ja kun setä kallistui samaan käsitykseen, ei pidetty vahtia. — Saimme myöhemmin tietää, että kun Kyttyräinen myöhään illalla oli nähnyt savua nousevan saaren keskipaikalta, oli hän aivan oikein arvannut, että olimme kaikki lähteneet sinne, ja silloin hän oli uimalla lähtenyt satamaamme. Hänen oli onnistunut heittää uistinsiimaan sidottu kivi rantapensaisiin siten, että saattoi siiman avulla vetää itsensä maalle.
Mikä oli tapahtunut, oli tapahtunut eikä ollut enää korjattavissa. Kun setä ja minä tulimme rannalle, oli Ville jo kelopuusta tehnyt lautan, mutta kömpelö oli tämä alus, jos nopeista liikkeistä tuli kysymys.
Rannalle tultuamme rupesin heti riisumaan vaatteita päältäni aikoen uida toiselle rannalle ottamaan veneitä takaisin. Setä ei kuitenkaan laskenut minua lähtemään. Kyttyräisellä oli helpposoutuinen vene. Hän oli nyt noin puolen kilometrin matkan päässä saaren rannasta. Mutta kun minun täytyi virran tähden uida lähes sata metriä saarelta, ennenkuin pääsisin rannalle, oli selvää, että Kyttyräinen tulisi saavuttamaan minut ennen takaisin ehtimistäni ja voisi ampua minua luodikolla pysytellen itse niin loitolla, ettei hänen veneensä olisi saarelta päin ammuttavissa.
Veneet airoineen, jotka vastaisella rannalla viekoittelivat, olivat selvästi ainoastaan meitä varten ilkeästi viritetty loukku.
Kun vihollisemme huomasivat, ettei heidän loukkunsa saanut meitä houkutelluksi, he soutivat maalle. Hetken päästä höyrysi jo heidän patansa tulella, joka oli sytytetty noin kolmensadan metrin päähän saareltamme.
Ville, joka vanhana kaartilaisena oli hyvä ampuja pitkiltä matkoilta, pyysi nyt sedältä lupaa saada särkeä heidän patansa palkaksi veneenvarkaudesta. Mutta setä luuli parhaaksi, että miehet pysyivät tietämättöminä aseittemme kantavuudesta. Ei hän myöntynyt Villen pyyntöön silloinkaan, kun yksi miehistä tervehti meitä ampumalla kahdentoista kaliiberin pyörökuulan meitä kohti. Kuula litistyi kiveä vasten tuskin kahta metriä sedästä.
Ampuja oli Kyttyräinen.