Huomasin sedän punastuvan suuttumuksesta. Jos nyt olisimme tahtoneet maksaa samalla rahalla ja kaikki kolme tähdäten Kyttyräistä ampuneet samalla kertaa, on luultavaa, että rosvon henki olisi siihen paikkaan sammunut. Ville oli kaartissa saanut ampumamitalin siitä, että hän neljänsadan askeleen päästä oli kymmenen kertaa peräkkäin osunut tavalliseen kokovartalotauluun.
Peräydyimme pensaihin.
Syötyään lähtivät miehet uudestaan järvelle. He näyttivät olevan hyvällä tuulella, koska rupesivat veneestä ilkkumaan meille, viitaten veneisiimme, jotka olivat nyt heidän hallussaan. Setää he eivät saaneet täten ärsytetyksi, mutta näin, miten Villen sormia kutkutti. Hän pyysi saada lähettää edes pari kuulaa vinkumaan miesten pään yli. Sitten saisin minä uida veneitä noutamaan, jolla aikaa Ville lupasi vastata siitä, etteivät miehet yrittäisi minua häiritä. Tietysti hänen ei tarvitsisi enää ampua ilmaan, jos joku miehistä yrittäisi ruveta soutamaan.
Minä olin sillä välin kypsyttänyt toisen tuuman, joka tosin ei tuottaisi veneitämme heti haltuumme, mutta sen sijaan, jos hyvin kävisi, saattaisi vihollisemme käsiimme.
Kanuuna hovilinnan katolla oli rihlattu, ja tähtäyslaite näytti olevan tarkasti tehty. Se oli siis arvatenkin tarkkakäyntinen ampuma-ase. Myöskin siihen kuuluvan ruutimitan olin jo löytänyt. Kysyin sentähden sedältä, enkö saisi yrittää kanuunanlaukauksella ruhjoa venettä. Jos osaisin juuri vesirajaan, olisi vuoto niin suuri, etteivät miehet jaksaisi pitää venettä tyhjällään.
Setä antoi heti myöntymyksensä. Määräsi ehdoksi vain, että yrittäisin olla osumatta miehiin. Myöskin Ville mielistyi ehdotukseen ja arveli tämän olevan ensimmäisen kerran, jolloin roistoja vastaan täytyi turvautua tykistöön. Ainakin Suomessa. Hyvin mielellään olisi hän tullut minun mukaani, mutta setä arveli, että hän rannalla ehkä voisi olla suuremmaksi hyödyksi. — Kiiruhdin siis hovilinnaan, ja kymmenen minuuttia myöhemmin oli kanuuna panostettu ja sytytysruutia sankissa. Miehet olivat tulleet vielä lähemmäksi rantaa. Arvioin ampumavälin olevan 450:n metrin paikoille. Haavojani käsivarressa kirveli ilkeästi, ja minua ilahdutti jo edeltäkäsin miesten nolostuminen, jos osuisin heidän alukseensa.
En voinut heti laukaista asettani, sillä tuuhea koivu oli minun ja veneen välillä. Ampumaviivan ollessa taas hetken perästä esteetön oli vene suunnattu suoraan minua kohti. Miesten pyssyt olivat veneen kokassa, ja miehet olivat nousseet seisomaan tuhdoille. He arvatenkin lauloivat jotain herjauslaulua meistä, sillä he huitoivat käsillään ja polkivat tahtia.
Nyt oli minun hetkeni tullut. Tähtäsin ihan vesirajaan ja vein sytyttimen sankkiin.
Onni minulle, että sytytin sivulta päin. Edellisellä laukauksella, joka oli paljaalla ruudilla ammuttu, kanuuna ei ollut paikaltaan siirtynyt. Mutta nyt, kun oli noin kolme vertaa enemmän ruutia kanuunassa kuin silloin ja raskas suippoluoti panoksen edessä, kimposi aseeni enemmän kuin metrin taaksepäin. Jos olisin seisonut siinä, jossa tähdätessäni olin, olisi ase surmannut laukaisijansa. Savun poistuttua rupesin laukaukseni tulosta tarkastamaan.
Sellaista tulosta en ollut laukauksestani ymmärtänyt odottaa. Vene oli parrasta myöten vedessä. Yksi mies ui hyvää vauhtia rannalle päin, ja kaksi pysytteli veneen partaassa kiinni. Tykinkuula oli sattunut ihan tarkoitettuun paikkaan, oli lyönyt keulan poikki ja siinä olevat pyssyt pirstaleiksi, halkaissut emäpuun keulasta perään ja jälkimmäiseen paikkaan tehnyt reiän, josta olisi miehen pää hyvin mahtunut lävitse. Kuula oli tehnyt hävitystoimensa niin perinpohjaisesti, ettei esineestä ikinä enää sopinut venettä tehdä.