Kun miehet olivat noin suurisanaisia, päätin ottaa heidän sanoistaan kiinni ja lupasin viedä heidät jo huomenna Kyttyräisen ja hänen miestensä puheille. Kerroin nyt, millainen oli asian laita ja että komisarius oli lähettänyt minut hankkimaan pari miestä lisää, kuljettaaksemme ilman vahingonvaaraa vankimme asutuille seuduille. Miehet ymmärsivät puheeni todeksi, ja kaikki tarjoutuivat heti toimeen. Tunnin jälkeen istui kolme isäntämiestä ja Sitkan vaari mukanani Sitkan isossa heinäveneessä matkalla järvelle päin. Pohjatuuli menee illaksi kotiin, sanotaan, ja niin tapahtui nytkin. Kun keskiyön aikana tulimme järvelle, näkyi jo järvenpinnalla siellä täällä kuikanpeltoja, ja tunnin kuluttua oli järvi rasvatyyni.
Kauanko viisi miestä virstaa katkaisee? Aurinko oli juuri noussut, kun maanantaiaamuna laskimme Latvasaaren venevalkamaan. Onni oli ollut minulle harvinaisen suotuisa. Minua odotettiin vasta tiistaiksi.
Osoitin miehille tien taloon — he luulivat olevansa rosvojoukon kodissa — ja jäin ukon kanssa niemelle, jossa kerroin hänelle hänen isänsä viimeisistä hetkistä. Kyynelsilmin katseli vanhus sitä paikkaa, jossa hänen isänsä lähes seitsemänkymmentä vuotta sitten oli henkensä heittänyt. Stålhahnen anteeksiantamuksesta hän tunsi itsensä suuresti lohduttuneeksi. Isänsä pyssyt ukko tunsi heti ja ihastui niitten takaisin saamisesta. Vein hänet myös ylös torniin, missä hän ihmetellen katseli kanuunaa, joka kerran oli ollut tuoda hänelle surman. Kun ukko kuuli, että tällä samalla kanuunalla olin ampunut roistojen veneen säpäleiksi, taputti hän sen kylkeä eikä ollenkaan sanonut enää olevansa siihen suutuksissaan, kun se oli niin hyödyllisen työn tehnyt. Lapsellisessa innostuksessa pyysi ukko saada laukaista yhden laukauksen. Ja kun setä lupasi hänen ampua vaikka kymmenen, tuhlasimme ilossamme koko paljon Latvasaaren kuninkaan ruutivarastoa.
Vielä samana päivänä tulin Latvasaaren omistajaksi. Hovilinnan omistaja olin jo ennen sen testamentin nojalla, joka löytyi saman kirjoituspöydän laatikosta, jolla setä kauppakontrahdin kirjoitti. Sitkan vaari määräsi hinnan semmoiseksi, että se soveltui minun varoihini, ja hänen poikansa, Sitkan isäntä, hyväksyi ukon määräyksen. Siihen aikaan pieni saari ei vielä maksanut tuhansia. Myöskin Kyttyräisen linna on nyt minun omani. Kun tupa myytiin huutokaupalla, ei tehty tarjouksia, sillä paikan kaukaisuus ei houkutellut ketään sinne asutusta perustamaan; sain sen muutamalla kymmenellä markalla. Sitkan vaarin kanssa olen metsästysmatkoilla syksyisin viettänyt monta yötä ryövärien linnassa. Ukosta ja minusta tuli hyvät metsästystoverit. Mutta kevätmetsästyksestä en onnistunut saamaan ukkoa luopumaan. Vanhus on jo yli kolmekymmentä vuotta maannut maan mullassa.
Vankien kuljettaminen asutuille seuduille kävi hyvin, ja setä seurasi itse mukana, kun ne Riitalammilta vietiin vankilaan. Minut vapautettiin nimismiehen apulaisen virasta. Se päivä, jolloin tämä tapahtui, oli minulle iloinen päivä. Sitkalaisten tehtäväksi uskoi setä ryöstettyjen tavarain kuljettamisen Riitalammin kirkonkylään, josta omistajat saivat kukin omansa periä. Villen epäluulot sitkalaisista haihtuivat pian; olivatpa sekä isäntä että vanha ukko Villen häihinkin kutsutut. Ystäväni asui kolmattakymmentä vuotta omassa tuvassaan, jossa hänen emäntänsä vieläkin elää leskenä. Hänen tyttärensä on naimisissa ja hänen kaksi poikaansa lähtivät isänsä kuoleman jälkeen Amerikkaan, missä nyt kuuluvat uudisasukkaina Kanadassa tulevan hyvin toimeen.
Kyttyräiset tuomittiin kaikki elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen. Vanha laamanni, joka itse istui käräjiä, sanoi, ettei hänen koskaan ennen ollut tarvinnut niin monta henkilöä samana päivänä semmoiseen rangaistukseen tuomita. Iso-Iivana oli ainoa, joka hyvän käytöksen tähden palveltuaan muutamia vuosia laskettiin pyynnöstään uudisasukkaaksi Siperiaan, missä hänestä kuuluu tulleen kunnon mies.
Setä vieraili Latvasaarella muutamia viikkoja joka kesä, ja vielä toissa syksynä kävimme yhdessä viikon ajan kestävällä metsästysretkellä. Lohivavan käytössä hän oli mestari aina viimeiseen kesäänsä saakka. Nyt hän lepää saman pitäjän kirkkomaassa, jonka hyväksi hän on koko elämänsä työn omistanut.
Mikään ulkonainen kunnianosoitus ei tullut sedän osaksi hänen elämänsä parhaimmasta mainetyöstä. Pitäjäläistensä kunnioituksen ja rakkauden hän oli saavuttanut jo ennen runsaassa määrässä. Kertomalla edellisessä kuvatut tapahtumat olen tahtonut suorittaa hänelle osan yksityisestä kiitollisuudenvelastani.