Paitsi tuhansittain kanalintuja on hän tappanut paljon haukkoja (m.m. kolme kotkaa). Ja joutsenkin — jouluaattona ammuttu — on joutunut myllärin saaliiksi.
En voi nyt tilanpuutteen takiakaan kertoa hänen sangen vilkkaasta kuvauksestaan metson ja teeren soitimista, joista jälkimmäinen alkaa, "kun se rastas rupee puhumaan, joka puhuu niin monta kieltä, että oikein naurattaa".
Tosiurheilijana on Flinkman myöskin innokas kalastaja ja on sellaisena tehnyt paljon havaintoja.
Kysymykseeni, onko hän huomannut, että kuun vaihdokset vaikuttavat kalojen syömishaluun, vastasi ukko: "ei suinkaan, se rupeaa nielemään, kun se lakkaa kutemasta ja sen se tekee aina kaksi viikkoa ja on taas sitten vuorotellen kaksi viikkoa ilman." Tämän hän sanoi olevan yhteydessä hampaiden kanssa, "joita se ajaa joka kuukausi".
Niinkuin muutkin luonnonihmiset on Töyryn mylläri jossakin määrin taikauskoinen. Hän kertoi noidutuista linnuista ja metsolan "mekkomiehistä", jotka ilmestyvät kannon muodossa metsästäjille salomailla. "En pelkää ruumista", sanoi hän, "mutta ei saa silti pilkata — se tuottaa onnettomuutta."
Myöskin taiteilijan taipumuksia on myllärissämme, sillä hän on metsästyksen ohessa ollut koko kulman "pillinsoittaja", joka klarinetillaan on riemastuttanut monta sukupolvea.
* * * * *
Ja kun sitten vieraamme sai päivällispöydässämme kunniasijan, tuntui meistä kuin hän — hienotunteinen ja herttainen kun oli — olisi jo kauan ollut perheemme vanha, hyvä ystävä.
METSOJA AMPUMASSA.
Makaan suloisen hervottomassa tilassa sängyssäni ja vain vähitellen tulen tajuntaan. Kuulen puoleksi unissani vanhoja, tuttuja, kolkuttavia ääniä lähellä olevasta riihestä, jossa parhaillaan puidaan. Itsekseni ihmettelen, miten monta hauskaa muistoa menneistä retkistä ja tapauksista voi liittyä muutamaan tuommoiseen ääneen. Sellaiset satunnaiset vaikuttimet herättävät meissä usein kaipuun tunteita entisiin parempiin aikoihin ja vanhat muistot vierivät ohitsemme pitkänä sarjana, suloisena, lämpöisenä, hienona kuin löyly, ja me vaivumme niihin. — — —