Hiljaisesti ja ilman melua, vuosi vuoden jälkeen kuluu munkin elämä sillä tiellä, jonka hän on valinnut, viimeistä, kaikille ihmisille yhteistä päämaalia kohti. Vihkimispäivästä alkaa vihkimisessä annettujen lupausten pakollinen täyttäminen, joihin munkiksi-aikoja on harjoittanut itseään luostariin tulostansa saakka. Varsinkin lupaus kuuliaisuudesta esimiestä ja veljeskuntaa kohtaan hallitsee Solovetsin munkin kaikki ajatukset, kaikki henkiset ja ruumiilliset voimat, niin että suurin osa munkeista, täyttäen monilukuisia toimiansa, ei saa lepoa ennenkuin sairasvuoteella tai haudassa. Papillista arvoa ja erinäisiä luostarinvirkoja eivät munkit saa tahtonsa, vaan ainoastaan kuuliaisuutensa mukaan. Jättäen iäksi maailmalle hyvästi harvat heistä lähtevät mannermaalle, paitsi milloin puute ja yhteiselämän etu käskee jonkun lähteä luostarista joksikin aikaa.

Ylhäiseen s'hiimaan (jossa sitoudutaan kovempaan askeesiin) vihkiytyvät ainoastaan ikäkulut, jotka ovat työstä käyneet voimattomiksi tai sairastavat kuolemantautia; mutta s'himnikatkin, ahtaassa kammiossaan, toimittavat ahkerasti jotakin työtä: toiset, silmälaseilla varustettuina, neulovat; toiset kutovat uutta verkkoa tai purkavat vanhaa; voimattomin repii vanhoja köysiä laivantilkkeiksi.

Siitä minuutista alkaen, jolloin aamulla, keskellä yön hiljaisuutta, kellon ääni luostarissa kaikuu, kutsuen aamurukouksen pitoon, on Solovetsin munkin jokapäiväinen elämä alituista rukouksen ja työnteon vaihtelua.

Majesteetillinen on yö luostarissa, joka kaikilta puolin on raskailla salvoilla teljetty. Kaikkialla on äänettömyys ja synkkä pimeys, jonka keskeltä, ikäänkuin testamentin tähti, pilkoittaa heikko valo sammumattomasta lampusta, joka palaa korkealla vihollisen nuolien särkemän Neitsyt Maarian kuvan edessä. Mutta kas, jo tuli sydänyö: kesken yleistä hiljaisuutta tuntia ennen soittoa aamukirkkoon kaikuu muurien välissä ja pitkin korridoreja herätyskellon pikainen helähdys, aivan kuin ääni pääenkelin torvesta, joka maailman viimeisenä päivänä nostattaa kuolleet. Kellon soinnista ei vielä liike ala luostarissa, sillä munkit, nyt nousten vuoteiltansa, joilla vähän aikaa ovat levähtäneet edellisen päivän vaivoista, suorittavat sellisääntönsä ja pyhittävät Jumalalle mietteittensä ja tunteittensa esikoiset alkaneena päivänä. Aamujumalanpalvelus tavallisesti alkaa kello kolme, mutta juhlapäivinä kahden ja yhdenkin aikana. Vähän ennen kellonsoittoa ilmaantuvat munkit eri suunnilta, ohjaten askeleensa etupäässä kunnianarvoisten Sosiman ja Sauvatin temppeliin, koska voimassaolevan tavan mukaan kukin pitää velvollisuutenaan ennen kaikkea notkistaa polvensa noiden pyhimysten ihmeitätekeväin jäännösten edessä ja anoa heidän siunaustaan ja apuaan senpäiväiselle taistelukentälle. Työtätekevät veljekset suureksi osaksi jäävät tulematta sydänyön messuun Kunnianarvoisten kirkkoon; mutta esimies ja kaikki papit sitoutuvat tulemaan kaikkiin palveluksiin tuomiokirkossa. Aamujumalanpalveluksesta ei vapauteta ketään: sentähden herättäjä, sydänyön messun alussa, rukoiltuaan paikan pyhäinkuvain edessä ja saatuaan esimiehen siunauksen, tarkastelee ensin laululehteriä ja kulkee sitten ympäri koko kirkon nähdäkseen, ovatko kaikki läsnä; huomattuaan ketkä ovat poissa hän lähtee heitä uudestaan herättämään ja messun jälkeen ilmoittaa esimiehelle poissaolijat, samalla selittäen syyt poissaoloon. Kun kiitoslaulu "Herralle Jumalalle" on veisattu, niin leipoma- ja keittiötöitten hoitaja, tavan mukaan kumarrettuaan paikan pyhäinkuvain edessä, vastaanottaa esimiehen siunauksen ruuan valmistamiseksi ja lähtee sitten kirkon pyhimmän kuvan edessä palavasta lampusta otetulla valkealla keittiöön virittämään tulta takkoihin, joissa ruokaa valmistetaan. Kun ruvetaan kafismeja (?) lukemaan, lähtevät munkit, noviisit ja bohomoltsit niin ikään kirkosta ryhtyäksensä määrättyihin töihin, joita sitten tekevät koko päivänkirkkoon jäävät rukoilemaan ainoastaan kirkonpalvelijat, vanhimmat munkit ja kivulloiset. Jumalanpalvelusta jatketaan tuomiokirkossa kauemmin kuin muissa kirkoissa. Aamullinen palvelus kestää tavallisesti kolme tuntia; sen jälkeen pidetään kolme taikka viisi messua, niin että kirkollisten rukoilemisten harrastaja voipi kirkoissa oleksia sydänyöstä puolipäivään saakka. Viimeinen messu aamulla pidetään klo 10, ja siihen taas tulevat esimies ja kaikki papit poikkeuksetta. Niinkuin aamu- ja iltakirkossa, niin varsinkin messussa ylistetään suurella hartaudella ja kunnioituksella kuolleitten isäin ja veljien sekä kaikkien luostarin hyväntekijäin muistoa, joitten nimet ovat synodiikkaan kirjoitetut. Näiden muistiaisten toimittaminen on hieromonakkojen ja arvokkaimpien munkkien tehtävänä. Messun lopussa hieromonakko pyhällä vedellä pirskottaa ruokasaleissa katetuita pöytiä, mutta keittiössä kaikki ruuat, niin ikään leipomatuvassa pyhittää taikinan tai jauhot, jotka seuraavana päivänä ovat leivottavat. Viimeisen messun jälkeen, yhteydessä aterian kanssa, suoritetaan joka päivä pyhän leivän juhlakulkue. Kanonarha etunenässä, lukien kovalla äänellä 144 psalmia, kulkevat järjestään tuomiokirkosta ruokasaliin ensinnä laulukunta, sen jälkeen hieromonakko kantaen korkealla vadilla saastuttamattoman Neitsyt Maarian kunniaksi valmistettua suurta rippileipää eli öylättiä, sitten esimies ja hänen perässään veljeskunta päättäen tämän juhlallisen matkueen. Aterian alussa koko veljeskunta veisaa Herran rukouksen 'Isä meidän', jonka jälkeen esimies tai hänen poissaollessaan ensimmäinen hieromonakko siunaa ruuan ja juoman. Ennen syömään rupeamista kannetaan pikku palasiin taitettu puolisko rippileipää kaikkien veljien pöydille. Päivälliseen kuuluu aina neljä eri ruokalajia, joiden joukossa lihansyöntiaikana, arkipäivinä, suolattu turska on ensimmäinen — joka ruoka äkkinäiselle ei maistu erittäin hyvältä, mutta merenrannikon asujamille on mitä mieluisin ja itse luojan osoittama syömisen ja terveyden pohja ja alku. Kesällä pyydetään merestä tarpeeksi paljon silakoita (seldejä), joista keitetään kalalientä; joulu- ja tammikuulla saadaan jään alta saitoja (? navaga); mutta saarten monilukuiset järvet antavat aivan vähän kaloja, ja sentähden useammin kuin mikään muu näkyy veljesten pöydässä jauhoilla suurustettu keitto kuivatusta turskasta; päivällinen päättyy puurolla ja maidolla; juhlina myöskin annetaan vehnästä. Paastoruokana on sieniä, marjoja ja hedelmiä, joita saarilla kasvaa. Munkkien aterioimisessa on jonkinlaista juhlallisuutta, joka koskee sydämeen ja mieleen. Ruokasali on Neitsyt Maarian taivaaseenastumisen tuomiokirkossa; kaikki sen seinät ja holvit ovat kaunistetut Vapahtajan kärsimisiä, evankelisia autuuksia ja kunnianarvoisia isiä kuvaavilla suunnattoman suurilla maalauksilla; aina 400 munkkia ja palvelevaa veljeä istuu pitkien pöytäin ääreen; kaikkialla vallitsee syvä hiljaisuus, jossa kuuluu ainoastaan saarnamiehen kaikuva ääni hänen selitellessään päivän pyhimyksen hyviä tekoja tai sankaritöitä tahi sulopuheisen Jefrem Sirinan liikuttavia varoituksia, jotka kehoittavat kohtuullisuuteen ja katumukseen: Päivällisen loputtua toimitetaan säädetyllä tavalla rippileivän kohotus pyhiä virsiä veisattaessa. Syötyään munkit taas hajaantuvat eri työpaikkoihinsa. Viiniä ei munkeille koskaan anneta pöydässä; ainoastaan juhlapäivinä sallitaan vanhimpain veljien nauttia viini-annos, jonka esimies on kellarissa siunannut; suurimpina juhlina tämmöinen kestitys tapahtuu esimiehen huoneissa. Kylmä ilmanala, talven pituus, kosteat usvat, myrskyiset merituulet, suolainen ruoka ja lakkaamaton työnteko, joka kovasti runtelee ruumista, puolustavat tarpeeksi tämmöistä ihmisen heikkoudelle osoitettua myöntyväisyyttä.

Klo 4 ip. pidetään peräkkäin kaksi varempaa iltahartautta; viimeiseen jumalanpalvelukseen soitetaan klo 6, mutta talvella klo 5, sittenkuin kaikki työ on loppunut, ja sentähden siihen ottavat osaa kaikki päivällä työssä olleet munkit ja pyhiinvaeltajat. Jumalanpalveluksen jälkeen syödään ruokasalissa illallinen, jossa on kolme ruokalajia, ja ennen salista lähtöä veljet kuuntelevat rukouksia levon ajaksi. Jokainen jumalanpalvelus toimitetaan tarpeellisella hartaudella ilman vähintäkään kiirehtimistä, niin että arkipäivinäkin kaikkiin kirkonmenoihin kuluu 7-8 tuntia.

Munkkien ohjesäännön, jonka muutamat luostarit suorittavat kirkossa, lukee Solovetsin luostarissa samoin kuin Athos-vuorella kukin munkki sellissään. Siinä ottavat illallisiin rukouksiin osaa myöskin vuotuiset bohomoltsit ja kesällä kaikki pyhiinvaeltajat. Paitsi kumarruksia ja harjoittelemista hiljaisessa rukouksessa on jokainen munkki ja noviisi velvollinen joka päivä lukemaan vissin määrän kafismeja ja muistorukouksen eläväin ja kuolleitten veljien ja sukulaisten kiitokseksi; muutamilla on myöskin tapana lukea joku luku evankeliumeista tai Apostolein teoista ja erinäisiä kirkkovirsiä. Sellirukousharjoitusten lukumäärä, pituus ja aika riippuvat, rukoilijan hartauden mukaan, hänen rippi-isänsä tahdosta ja määräyksestä. —

Kun munkkien jokapäiväiset hartaudenharjoitukset näin on kerrottu, seuraa sitten johdannossa selitys luostarin viroista, ammateista ja töistä. Ylin virka on esimiehen (nastajaatelin), jota Pyhän Synodin valitsema arkkimandriitti hoitaa. Hän on laumansa "isä, pää ja johtaja", joka rajattomalla vallalla määrää kaikesta ja jolle jokaisen munkin tulee osoittaa ehdotonta kuuliaisuutta. Esimiehen viran jälkeen tulevat vara-esimiehen, kassan- eli taloudenhoitajan, kirkko-inspehtorin, aarteidenhoitajan ja rippi-isän virat, sitten muut alempain kirkonpalvelijain ammatit. Paitsi näitä varsinaisesti kirkollisia virkoja on olemassa suuri määrä muita toimia ja ammatteja. Niiden luetteleminen ottaa kirjassa 15 riviä, enkä siis tahdo sillä lukijoita vaivata, mainitsen vain, että siinä on jos minkä työn tekijöitä, verkonkutojasta, veneenveistäjästä ja kirvesmiehestä alkaen mekaanikkoihin, merikapteeneihin, kivenhiojiin ja taidemaalareihin asti. Ja kutakin ammattia ei suinkaan yksi mies toimita; niin esim. suutareita ja räätäleitä oli (1873) 70 henkeä, meriväkeä 60 henkeä, kalamiehiä 40 henkeä; pajassa on toisinaan 10 ahjoa työssä. Tämä monipuolisuus luostarin työtoimissa juuri herättää vieraan kummastusta. Ne kaksi höyrylaivaa esim., "Viera" ja "Nadeshda" ("Usko" ja "Toivo"), jotka kulkevat luostarin ja Vienan väliä, ovat luostarin munkkien rakentamat, ja niitä kuljettavat yksistään munkit, kapteenista kajuuttavahtiin asti! Semmoista laivamiehistöä kuin näitä pitkäpartaisia munkkeja, joilla on hartioille valuvat hiukset, piippalakki päässä ja maahan asti ulottuva, kämmenenlevyisellä nahkavyöllä uumilta kiinnitetty hameentapainen puku yllään, ei monessa paikoin maailmaa saane nähdä.

Käsitöissä — kuuluu sitten jatko kirjassa — vallitsee jumalinen tapa. Aina työn alussa käännytään rukouksella Jumalan puoleen, ja jos työ tehdään muitten seurassa, kääntyy sitten kukin vanhimman puoleen sanoen: "siunaa, isä", ja saatuaan vastaukseksi: "Jumala siunaa", tekee varjeluksekseen ristinmerkin sekä ryhtyy työhön, jota rukous mielessään toimittaa, ikäänkuin Jumalan katsannon alaisena ja hänen väkevällä johdollaan ja avullaan.

Siunatut ovat ne munkit — sanotaan johdannossa lopuksi — jotka munkkisääntöjen mukaan, luopuen omasta tahtomuksesta, täydellisellä nöyryydellä ja evankelisella itsensäkieltämisellä kulkevat elämänsä polkua eteenpäin alituisessa työssä ja jokapäiväisissä rukouksissa. Kaikista mainetöistänsä he eivät odota mitään palkintoa maan päällä. Munkki kuolee — ja kolme lyöntiä suureen kelloon ilmoittaa veljeksille kanssarukoilijan kuoleman; hänen jäännöksensä, käärittyinä mantteliin (munkkikaapuun?), kannetaan kirkkoon, jossa ennen sielumessua luetaan Psalttaria tai evankeliumeja, jos vainajalla on ollut papin arvo. Sielumessun jälkeen, viimeisen suutelon saatuaan, kannetaan kuollut kirkkomaalle ja lasketaan hautaan kaikkien kirkonkellojen soidessa, joten ilmaistaan kirkon iloa siitä, että vainaja, elämänjuoksunsa päätettyään, on mennyt rauhan satamaan. Temppeliin palattuaan ja ennen hautajaisateriaa toimitettuaan viimeisen messun, esimies ja kaikki munkit 12 kertaa lankeavat polvilleen rukoillen: "suo, Herra, nukkuneen palvelijasi hengelle rauha", ja sama rukous ja polvilleenlankeaminen tulee jokaisen munkin 40 päivänä uudistaa. Vainajan nimi kirjoitetaan kaikkiin kirkon synodiikkoihin iäti muistettavaksi, ja samoin jokainen veli sen panee muistikirjaansa selliohjesäännössä luettavaksi Kullekin haudalle pystytetään suuri puuristi, johon pannaan ilmoitus, että vainaja syntymästään aina loppuunsa asti kantoi ristiänsä, oli Jumalallisen Ristinkantajan vilpitön seuraaja ja siirtyi maallisesta elämästä loppumattomaan iankaikkisuuteen, Lunastajansa ja Vapahtajansa ansiotekoihin turvaten. —

Onhan tämä kertomus Solovetsin munkkien elämästä sangen viehättävä? Että se pääsuunniltaan on todenperäinen, on aivan epäilemätöntä. Sydämen ajatukset noissa alituisissa rukouksissa ainoastaan Jumala tuntee, mutta kaikki, minkä luostarissa näkee, todistaa, että työtä siellä pidetään kunniassa.