Kemissä saimme viipyä iltapäivään asti, sillä vasta silloin "Onega" oli valmis lähtemään. Me olimme näet päättäneet ei palata ylös Kemijokea, jota olimme tulleet, vaan meritse ensin kulkea Kierettiin Kannanlahden suuhun ja sieltä vasta poiketa kotia päin, jotta tulisimme laajemmalti näkemään Karjalaa. Tämä viipymys oli erään seikan tähden meille varsin hyödyllinen. Luostarissa olimme Mäkushkinin veljelle jyskyjärveläiselle jättäneet liinavaatteitamme vietäväksi Kemiin pestäväksi, mutta kun niitä nyt kävimme perimässä, eivät ne vielä olleet valmiit, vaikka viikko oli kulunut, vaan olivat muka edelleen muutaman pesijän luona. Usean muistutuksen jälkeen ne viimein ilmoitettiin tuoduiksi, mutta silittämättöminä, jonka vuoksi emäntämme täytyi itse pyhäpäivänä ryhtyä niitä silittelemään. Mitä perää kaikissa näissä ilmoituksissa oli, en tiedä, mutta erityistä toimeliaisuutta ei talonväki mielestämme tässä asiassa ollut osoittanut. Viimein kuitenkin vaatteet puolenpäivän korvissa olivat valmiit.
Ukko Mäkushkin muuten otti naukun ja siveli partaansa yhtä tyytyväisenä kuin ennenkin, ja emäntä laittoi hiljaisuudessaan myöskin yhtä hyvänmakuista sekä ruokaa että kahvia ja teetä kuin edellisellä kerralla, niin että sen puolesta ei ollut muuta kuin hyvää talosta sanottavaa.
"Onega" ei ollut aivan kaupungin rannassa, vaan kappaleen matkan päässä, niin että siihen oli kuljettava isäntämme veneellä. Se oli paljoa pienempi laiva kuin "Kemi"; siinä oli ainoastaan kaksi taikka tarkkaan ottaen vain yksi matkustajahytti, jossa oli neljä makuusijaa, ja kun suuressa sluupissa tuli koko joukko matkustajia lisää, rupesi meitä arveluttamaan, miten kaikki voitaisiin tulla toimeen. Huolemme kuitenkin haihtui, kun kappaleen matkaa oli kuljettu ennenmainitun höyrysahan luo, sillä siellä oli "Kemi" odottamassa ja suurin osa "Onegan" herrasmatkustajia siirtyi siihen, niin että paitsi meitä jäi jälelle ainoastaan muuan keski-ikäinen mies, joku viinakontrollööri tai veronkantaja; ja hänen puolikasvuinen tyttärensä — juuri niin monta kuin hytissä saattoi olla. Hetimiten sitten lähdettiin, noin klo 5 ip., kulkemaan kumpikin taipaleellensa, "Kemi" etelään päin Onegan kaupunkiin, "Onega" pohjoiseen Kierettiä kohti.
Ilma oli kolkonlainen, mutta saarten suojassa matkustettiin maatapanon aikaan asti. Yön nukuimme levollisesti, mutta aamulla riehui mitä ilkein luoteismyrsky, niin että pieni aluksemme hyppeli kuin kaarnanpalanen vaahtopäisten aaltojen vallassa. Kannella ei voinut ollenkaan liikkua. Laivan muut matkustajat olivat kaikki ruumassa kannen alla, josta kuului merikipua sairastavain voivotuksia. Sairas oli meilläkin hytissä, nim. vastamainittu tyttö, joka ei päivän pitkään muuta tehnyt kuin antoi ylen, niin että lopulta olimme aivan kummissamme; kuitenkin hän kesti tuskansa ihmeteltävällä kärsivällisyydellä. Kemistä luetaan Kierettiin 18 1/2 penikulmaa, ja tällä matkalla saimme ponnistella runsaan vuorokauden, niin että vasta maanantaina 21 p. heinäk. klo 5 illalla tulimme Kieretin lahdelmaan.
Loppupuoli matkaa kului kuitenkin helpommin, kun päästiin maan ja saarten suojaan. Erittäin suloiselta tuntui tämmöisen myrskyn perästä kulku pitkän- ja kaitaisen salmen, "Kaitasalmen", kautta, juuri ennenkuin perillä oltiin. Oikealle tulevan saaren nimeä en muista; Inbergin kartan mukaan se voisi olla Uunisaari, mutta karjalaiset, jotka seuraavana päivänä meitä saattoivat, nimittivät sitä joko Palo- tai Hevossaareksi. Salmen yläpäästä aukeni vasemmalle päin pieni lahdelma, jonka pohjassa Kieretin kauppala näkyi. "Onega" jäi nytkin vuoroveden takia lahdelman suuhun, ja laivan jollalla viinakontrollööri tyttärineen sekä meidät soudettiin kauppalan rantaan.
Piletin hintaa Kemistä Kierettiin en muista tarkkaan, 2 1/2 ruplan paikkeilla se oli. Vienasta Solovetsiin hinta keulahytissä oli 3 r. 25 k. hengeltä, ja Vienasta Kemiin 3 r. 70 k. Luostarihöyryissä kuului hinta pyhiinvaeltajilta olevan yksi rupla Vienasta luostariin.
VI.
Kieretistä Uhtuan kautta kotiin.
Jo edellisessä olen silloin tällöin tehnyt muistutuksia Inbergin karttaa vastaan, että paikkain asema ei siinä ole oikein osoitettu. Paluumatkalla Kieretistä rajalle näitä muistutuksia täytyy myötäänsä tehdä, sillä tuskin ainoakaan paikka on ihan oikein merkitty. Kuitenkin kiiruhdan lisäämään, että tätä en suinkaan lausu hra I:iä moittiakseni, koska tietääkseni hänellä Karjalan kartallepanossa on ollut ohjeenaan vain virheellisiä venäläisiä karttoja; ja toiselta puolen hänen kartastansa aina sentään on arvokasta apua, kun paikat ovat sekä oikein nimitetyt että sangen tyystin merkityt (niin että ani harva on jäänyt pois), jos kohta asema on vain suunnilleen sattunut.
Kieretin kauppala eli kylä ei, niinkuin kartta osoittaa, ole Kannanlahden suusta länteen tunkevan syvän merenlahden rannalla, vaan etelämpänä pienen lahdelman pohjassa, johon Kierettijoki vähäisen kosken kautta purkaa vetensä. Kauppalassa on satamäärä taloja, jotka koskelta ulottuvat itäänpäin pitkin lahdelman pohjoisrantaa noin kivenheiton matkan. Kaareva katu kulkee niiden halki. Talot olivat tavallisia venäläisiä hirsirakennuksia. Ainoastaan kylän länsipäässä oli meidän tapaan rakennettu talo, kaksikerroksinen, laudoitettu ja valkeaksi maalattu, etusivulla toistakymmentä ikkunaa kummassakin kerroksessa itäänpäin kauppalaa kohti ja sen edustalla pieni ryytimaa, lännenpuolisissa sivurakennuksissa oli seitsemän ikkunaa rinnakkain. Jälkimmäiset muistan tarkemmin siksi, että asuimme niitä vastapäätä. Talon omistaja oli upporikkaaksi sanottu kauppias Feodor Vasiljevitsh, karjalaisten kesken lyhyesti nimitetty Huotariksi, joka lienee väännös Feodorista.