Vaivalloisen merimatkan perästä, jolla olimme nähneet sekä vilua että nälkää, tuntui todelliselta nautinnolta, kun aluksi saimme lämmitellä jäseniämme loimottavan tulennoksen edessä majatalossamme, joka oli jonkunlainen varakestikievari kauppalassa. Ruuan saannin puolesta oli ensin hiukan hankaluutta, kun emäntä oli venakko, mutta siitäkin kohta selvittiin, kun avuksemme ilmestyi muuan venäjää osaava karjalainen, joka kuultuaan, että "ruotsin" miehiä oli laivassa saapunut kylään, itsestään tuli majataloon. Hän, tämä Suomen kansan ensimmäinen edustaja, jonka täällä tapasimme, oli vanha ukkorassu, puettu karkeaan säkkikangastakkiin, jonka alta rinnan kohdalta näkyi hurstipaita; päähineenä oli ikäloppu lammasnahkalakki. Hän oli nimeltään Maksima, Maksima Soavanen, kotoisin Uudestakylästä, joka tulee Kieretistä 4 penik. länteen. Hänen kanssaan pian syntyi puhe matkan jatkamisesta sisämaahan, ja hän arveli meille parhaaksi kulkea Uudenkylän kautta, johon ensin olisi venematkaa 3 penik. vastamainitun syvän lahden pohjaan, sitten vähän jalka- ja lopuksi taas venematkaa Kierettijokea ylös. Tämä kieltämättä olikin paras tie, ja suunnasta siis äkkiä sovittiin. Nyt tuli ensi kerta matkallamme kysymys siitä, oliko meillä "podoroshnajaa" eli "otkriiti-listaa", s.o. kuvernöörin tai ministerin antamaa paperia, joka oikeuttaa kulkemaan hollikyydillä. Maksimalla ei näet ollut venettä, kestikievarissa ei myöskään (isäntä taisi olla matkalla jossain), ja M. selitti, että semmoinen paperi pitäisi olla, jos mieli panna kestikievaritalon velvollisuudeksi hankkia meillä venettä. Tietysti totuuden mukaan vastasimme, ettei meillä sellaista asiakirjaa ollut, ja M. sai siis toimekseen hankkia sekä veneen että myöskin soutukumppalit, joita arveli saavansa, koska hänen kyläläisiään oli kauppalassa paraikaa. Sitten kun turhaan olimme ukolle tarjonneet teetä, jota hän ei sanonut juovansa, hän lähti ulos toimellensa. Myöhemmin illalla tapasimme kadulla toisen uusikyläläisen, nimeltä Kirilä (Tervanen), joka oli vähän varakkaamman näköinen kuin vanha Maksima ja hiukan esteltyänsä lupasi 90 kopeekasta lähteä huomispäivänä meitä saattamaan — Maksimalla ei ollut tarkkaa vaatimusta, hän sai sitten 60 tai 70 kop. Vene oli heidän hankittava mistä hinnasta saivat (se sitten maksoi 70 kop.) ja niin ikään kolmas soutaja, ja päätettiin, että he jo aamulla varhain, tuossa 5:n seudussa, tulisivat meitä noutamaan, niin että ennätettäisiin tuon syvän lahden pohjaan semmoiseen aikaan, jolloin olisi nousuvesi ja vene siis juoksisi perille asti.
Tuota Maksimaa sanoin Suomen kansan täkäläiseksi edustajaksi, ja semmoinen hän kaikessa viattomuudessaan olikin. Puhellessamme tahdoin saada selville, ymmärsikö hän venäläisten ja karjalaisten välillä tehdä erotusta, ja tein hänelle siis kysymyksen, jonka eri sanoja en enää muista, mutta jonka koetin esittää niin, että en panisi vastausta hänen suuhunsa. Hänen vastauksensa on muistikirjassani ja kuuluu: "Monta karjalaista eletääh (elää) täällä, jotka ovat Karjalasta tulleet tänne." Kysymykseni oli luultavasti ollut, tokko "hänen puolen" miehiä oli Kieretissä, mutta vastatessaan hän ei Uudestakylästä, kotikylästään, maininnut erittäin mitään, vaan puhui Karjalasta yleensä, asettaen sen siis jonkunlaisena kokonaisuutena Kierettiä ja venäläisten maata vastaan. Kieretti nim. samoin kuin Kemi ja luultavasti kaikki muutkin kylänpaikat Vienanmeren länsirannalla on aivan venäläistynyt. Tämä oli ainakin neljäs kerta, kun karjalaisten kansallisuuskäsitteitä tutkiessani tein tyydyttävän havainnon, ja erehtymättä voinee siis väittää, että oman kansallisuutensa tunne ei karjalaisilta puutu, jos kohta se vielä lähenee epämääräistä vaistoa enemmän kuin tarkasti käsitettyä tietoa.
Luostarissa oli Goebelin kanssa m.m. tullut puheeksi ne ristit eli muistomerkit, joita karjalaiset pystyttävät vainajainsa haudoille. Kysyttyään, olimmeko tulleet niitä huomanneiksi, johon meidän täytyi vastata kieltävästi, hän otti muistikirjansa esille ja näytti meille muutamia "ristien" kuvia, jotka etelä-Karjalan kautta tullessaan oli kirjaan piirtänyt, sekä selitti, että ne ovat aivan "jakuuttien jumalankuvain" näköisiä. Näitä jumalankuvia totta puhuen en tarkemmin tunne, mutta kirjan kuvista saattoi nähdä, että hautapatsas ei ollut tavallinen risti yksine tai useampine poikkipuineen, vaan pölkky, jota oli paikoittain leikelty ohuemmaksi, niin että ylin osa vilkkaalle mielikuvitukselle saattoi näyttää pitkältä ihmisen päältä ja keskiosa ihmisvartalolta. Kierettiin päästyämme olimme päättäneet ottaa asiasta selvän, ja nyt siis kaupungin katseltuamme lähdimme hautausmaata hakemaan. Se löytyi heti kaupungin länsipuolelta, koskeen loivasti viettävältä törmältä. Varsinainen "kirkkomaa" niinkuin meillä se ei sentään ollut, sillä sitä ei erottanut mikään raja muusta kankaasta, ei aita, ei oja. Ei siinä edes kasvanut puita, joista muualla Karjalassa heti kalmiston tuntee; yläpuolella valtatietä, s.o. karjapolkua, vain näkyi törmän laidassa joukko patsaita ja "ristejä", josta arvasi millä paikalla oli. Friisin mukaan lappalaisten kaikki hautauspaikat ovat näin huolettomasti hoidetulta, ja koska Kieretti on jotensakin lähellä lappalaisten asuinsijoja, oli tämä hautausmaa arvatenkin Lapin mallin mukainen. Tässä nyt hautoja ja hautapatsaita tähystelimme. Haudat olivat ympärinsä lasketut pienillä kivillä, ja niiden keskellä oli puuarkut samanlaiset kuin Paanajärveltä mainitut. Mitä patsaisiin tulee, niin heti havaitsimmekin, että melkein kaikki olivat jotenkin sentapaisia kuin Goebel oli meille näyttänyt. Ainoastaan joku ani harva venäjänmallinen risti näkyi siellä. Useimpain patsasten otsaan oli kuitenkin lyöty korttelinpituinen tai lyhyempi vaskilevy, jossa näkyi pyhän neitsyen ja vapahtajan kuva.
Eikö tämä seikka voisi muinaistutkimukselle tarjota jotakin utelemista? Koko paluumatkalla rajalle asti olivat hautapatsaat kaikkialla tämmöisiä, sillä erotuksella, että sisämaassa alkoivat käydä yhä yksinkertaisemmiksi, kunnes Kivijärvellä Kiannan rajalla olivat paljaita seipäitä, joitten ympärille oli sidottu liina. Ja tuo kivien laskenta piiriin haudan ympäri, eikö se muistuta n.s. "jatulien tarhoista"?
Saattomiestemme oli määrä hyvin aikaisin aamulla tulla meitä herättämään, mutta itse havahduimme jo varemmin paimentorvien oudoista äänistä. Kun aloimme olla matkaan valmiit, tulivat kumppalitkin kapineitamme noutamaan, ja ilman mainittavaa kiirettä sitten siirryttiin rantaan, jossa pari aittaa muistutti meriliikkeestä ja jossa kolmas saattaja, Iivana, mies, jolla oli pikimusta paksu parta ja joka oli puettu yhtä halvasti kuin Maksima, istui odottamassa. Matka kävi ensin itää kohti lahdelman suuhun joku virsta pari, sitten saman verran pitkin jyrkästi pohjaan tai luoteeseen päin kääntyvää salmea, jonka jälkeen ruvettiin purjein kulkemaan sitä länteen tunkevaa, lähes 3 penik. pitkää ja puolta penik. leveää merenlahtea, jota Inbergin kartassa nimitetään Uittolahdeksi, vaikk'eivät saattajamme tätä nimeä tunteneet. Vastamainitun salmen keskikohdalla päättyi Kieretin manner korkeaan jyrkkään kallioseinään, Lehmivaaran niemeen, jonka nimen se on saanut siitä, että lehmä karhun ajamana kerran oli siitä hypännyt alas salmeen. Tuon pitkän lahden rannikot ovat aivan viljelemättömiä ja autioita. Pari mökkiä ainoastaan näkyi muutamassa kohti pohjoisrannalla, missä muistaakseni Kotajärvestä juokseva Puulonginjoki laskee vetensä "gubaan" (lahteen), mutta niissäkään ei ollut asujamia. Kyllä täällä taas sai tuntea olevansa yksin luonnon helmassa. Etelärannalla käytiin maissa "Ambarskoin" eli Aittaniemellä, noin penikulman päässä Kieretistä, katsomassa sikäläistä suolakeittimöä. Se oli hyvin mutkaton laitos. Suuremmassa huoneessa oli eräässä nurkassa rautalevystä taottu suunnaton laatikontapainen, jonka tasainen pohja oli kolmea syltä neliskulmassa ja laidat kahta korttelia korkeat; sen alla oli tulisijat ja yläpuolella kuurna eli ränni, joka seinän läpi kulki viereiseen pienempään huoneeseen ja jonka kautta tuohon eriskummaiseen kattilaan laskettiin merestä pumputtua vettä. Yhdessä vuorokaudessa sanoivat saattajamme näin voitavan "keittää" 40-50 puutaa suoloja. Hintansa puolesta nämä suolat ovat olleet noin 1/5 halvemmat muita suoloja; mutta suolojen keitto merivedestä on viime aikoina ollut kielletty. Kieretissä oli nykyään suolain hinta 1 rupla 20 kop. puuta, siis meidän rahassa noin 25 markkaa tynnyri. Aittaniemeltä soluttiin hiljakseen eteenpäin tuota sangen kaunista lahtea, jonka vihannat, havu- ja lehtipuita kasvavat rannat, väliin loivana ruohokenttänä, väliin jyrkkänä kallioseinänä vedestä nousten, olivat ihanat katsella Vienanmeren aavain, myrskyn pieksämäin ulappojen perästä, kun lisäksi sattui niin somasti, että tänään ensi kerta usean päivän takaa ilma muuttui kesäiseksi ja taivas kirkkaaksi. Parin "merisvierin" eli hylkeen näimme kohottelevan päätään vedenpinnalle, useissa paikoin uiskenteli vesilintujen poikueita, muutamalla saarella (Hailisaarella?) astuskeli porovasikka; ne olivat ainoat elonmerkit matkallamme. Klo 3-4 iltapäivällä lähenimme lahden pohjaa parhaan nousuveden aikana, eikä meidän siis tarvinnut ulompana nousta liejuisille rannoille, vaan Vienanmeren viimeiset laineet kantoivat veneemme hyvää vauhtia perille asti, jossa ranta oli korkea ja kuiva.
Inbergin kartan mukaan tästä olisi pitänyt olla noin penikulma Uuteenkylään ja suoraan etelää kohti. Niin ei kuitenkaan matka käynyt. Kun oli tässä maisteltu myötätuotuja eväitä sekä muka levähdetty, astuttiin noin puoli penikulmaa entistä suuntaa, s.o. länttä kohti. Silloin tultiin Kieretinjoelle, jota veneessä noustiin yhä länteen päin penikulman verta (koska matkalla viivyttiin 3-4 tuntia). Uusikylä on siis merenlahdesta noin 1 1/2 penik. länteen päin. Sen asema kylänjärven itärannalla on muuten kartalla oikein merkitty.
Kieretinjoki, vaikka pienenlainen, oli erinomaisen kalaisa. Suvantopaikoissa — siinä on ainakin kaksi pahempaa koskea: Krivoi (eli väärä) ja Kuiva koski — heitimme aina huviksemme ulos uistimen eikä tarvinnut muuta kuin lappaa veneeseen minkä kerkesi haukia ja suuria ahvenia. Moni niistä oli kiinni vatsasta tai leuan ulkopuolelta. Perille tullessamme täyttyi suuri "kesseli" eli kontti ahvenista täpötäyteen, ja sitäpaitsi oli tusinamäärä pienempiä ja kolme noin 12-15 naulan painoista haukea, joista illalliseksi keitimme yhden. Saattajat sanoivatkin, että "tällä joella Uusikylä elää". He olivat kuitenkin hiukan kummissaan tuosta saaliista, jonka vertaista he huonoilla koukuillansa eivät aina liene saaneet, ja persoilivat suuresti kumppalini uistinta, mutta kun se valitettavasti oli ainoa Renforsin tekoinen, joka oli otettu mukaan, ei hän voinut sitä heille antaa.[16]
Jokea tulee lopputaipaleella mutka kylään, ja siksi 3-4 virstan päässä kylästä päätettiin, että joku mies jalkaisin lähtisi sinne suoraan majapaikkaa ja illallista valmistamaan. Kirilä, joka koko ajan oli käyttäytynyt ikäänkuin toisten isäntänä, oli kyllä valmis tähän, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että saisi toisen kumppaliksi, "koska saattaisi kontio tiellä tulla vastaan". Ladatulla pyssyllä ja kirveellä varustettuna sekä itse ollen roteva mies hänen ei mielestämme olisi tarvinnut tämmöistä ehtoa asettaa, mutta kumppali B. oli kuitenkin revolvereineen heti halukas lähtemään mukaan. Karhua he eivät tavanneet, mutta ilman aikojaan ei Kirilä ollut pelkoa osoittanut, sillä vähää ennen kuin he kylään tulivat, oli karhu aivan kylän pohjoislaiteella heidän tiensä ja järven välissä hätyyttänyt lehmikarjaa, ja kumma oli, ettei se tullut heitä vastaan.
Majapaikkamme Uudessakylässä oli Kirilän talo, jota toiset saattajamme kehuivat kylän varakkaimmaksi. Talorakennukseen kuului pienoinen pirtti, jossa oli rikkinäiset ikkunat, sekä porstua ja navetta, taisipa syrjempänä olla pieni aittakin. Meidän puolella ei tämmöinen talo voisi antaa aihetta mihinkään puheeseen varallisuudesta, mutta kaikki on suhteellista maailmassa. Pirtissä oli lämmitetty uunia, joka otti neljännen osan koko huoneesta, ja voipi siis arvata, että lämmin, hohti tulijaa vastaan. Vilustuneesta matkustajasta se kuitenkin tuntui hyvin suloiselta ensin, kunnes ruvettiin teetä juomaan, mutta sitten täytyi jokaisen kupin jälkeen vähennellä vaatteita, niin että syödessä jo olimme kelteisillämme. Makuusijaksi saimme osan pirtin lattiaa — sänkyä talossa ei arvatenkaan ollut koskaan nähty; toisella puolen nukkui jo tullessamme moniaita lapsia ja talon vanha muori. Isäntä ja emäntä pakenivat yöksi johonkin ulos. Vankan aterian jälkeen alkoi lämmin tuntua todella rasittavalta, niin että yhäti täytyi nousta makuulta vähentämään vaatteita, kunnes viimein oli yllä aivan paratiisillinen puku. Sittenkin sain vielä kauan taistella kuumuutta ja ikkunanraoista sisäänpyrkiviä sääskiä vastaan, ennenkuin viimein pääsin uneen.
Pari, korkeintaan kolme tuntia nukuttuani heräsin siitä hälinästä, minkä liikkeelle noussut talonväki pirtissä sai aikaan. Kello oli silloin vähän yli 5:n. Pää ei tuntunut juuri keveältä, ja kun kumppali, joka myöskin näytti jotenkin levähtämättömältä, esitti, että mentäisiin uimaan, suostuin siihen kernaasti. Kylmä vesi virkisti melkolailla voimia, niin että toisina miehinä palattiin tupaan.