Majapaikastamme, kun torstaina 24 p. heinäk. vankan eineen jälkeen varustausimme taipaleelle, vaati isäntä yhteensä 30 kop. Me olimme silloin syöneet kaksi hyvää ateriaa lämpimine ruokineen sekä kahteen toviin juoneet teetä; maksu siis, meidän rahassa 75 penniä, ei ollut ylellinen. Minä kohotin summan 40 kopeekkaan, mutta isäntä empi ottamasta; silloin arveli vanha taatto, joka oli läsnä: "Ka ota, kun tarjotaan." Isäntä muuten persoili sitä puukkoa, jonka Oulussa olin matkaa varten ostanut, ja kun häneltä sain venäjäntekoisen linkkuveitsen, syntyi heti vaihtokauppa.
Matkamme Pinkasta kulki ensin jonkun virstaa Pinkajärven poikki ja Pinkan kylän sivu, sitten saatiin astua 15 virstaa kangasta, jonka jälkeen tultiin noin virstan pituisen Lohijärven itäpäähän; veneellä kuljettua sen länsipuoleen laskettiin etelärannalla maihin. Matkan suunta oli tähän saakka ollut länsi, mutta tässä tehtiin jyrkkä käännös etelää kohti, noustiin järven eteläsyrjää rajoittavan korkean vuoriselänteen harjalle, johon Riihivaaran 10-taloinen kylä on rakennettu, ja jatkettiin sitten matkaa noin 3-4 virstaa Lohilahden kylään. Tavaroittemme kantajana oli taipaleella majatalomme vanha isäntä, ukko Dmiitri, joka, ollen pitkä vankka mies, siihen virkaan hyvin pystyi, vaikka jo oli 62 tai 63 vuoden ikäinen. Neljäskin kumppali meillä oli, nimittäin eräs nuori, Venäjän sotaväessä asevelvollisena palvellut "soldatto" eli sotamies, joka kivulloisuuden tähden oli laskettu kotiin, vaikka oli vasta 5 vuotta ollut palveluksessa. Häneltä m.m. saimme sen valaisevan tiedon, että karjalaiset rekryytit sotaväkeen tultuaan rangaistuksen uhalla ovat kielletyt suomea puhumasta! Tuolta Riihivaaralta aukeni yhtä laaja kuin ihana näköala eteemme: vasemmalla loppumaton jakso vihreitä laaksoja ja korkeita vuoria, oikealla Tuoppajärven sininen ulappa, jonka tällä kohtaa paria penikulmaa leveän selän takaa toiset vaarat siintivät. Melkein suoraan edessämme oli Lohivaara järven rannalla; toisia vaaroja oli Vasamo- ja Vannavaarat y.m. Tämä näköala ei olisi maalarin siveltimelle liian halpa.
Lohilahden kylä on Lohivaaran pohjoispuolitse Tuoppajärvestä itään tunkeutuvan lahdelman päässä. Inbergin kartalla tätä kylää nimitetään Lohivaaran kyläksi, mutta Lohivaaraksi me kuulimme sanottavan ainoastaan tuota lahden suusta kohoavaa korkeaa vuorta. Riihivaaran paikalla taas on kartalla nimi Lohila, ja siitä on merkitty kolmatta penikulmaa pitkä lahti kulkevaksi Tuoppajärveen, jota lahtea ei kuitenkaan ole olemassa Lohijärveä Riihivaaran pohjoispuolella ei kartalle ollenkaan ole merkitty.
Kun astelimme Lohilahden köyhän kylän läpi rannimmaiseen majataloon, tuli muutamasta mökistä vanhanlainen naishenkilö meitä kohti, syleili sotamiestä s.o. laski vasemman käsivartensa hänen selkänsä taa ja oikean hänen vasemmalle hartiallensa, niinkuin "hihhulit" meillä tekevät, koetti änkyttää jonkun sanan ja hyrähti ikäänkuin valitellen itkuun. Sotamies lausui hänelle muutamia lohdutussanoja, nosti meille lakkia, sanoen "hyvästi, herrat", sekä seurasi vaimoa mökkiin. Tämä oli näet hänen kotinsa ja vaimo hänen äitinsä. Jonkunlainen koti, johon tulla, tuokin iänikuinen pöksä! Ja semmoisestakin raskitaan vuosikausiksi viedä ehkä ainoa työhön kykenevä mies turhanpäiväistä kunniaa maailman mahtaville hankkimaan!
Lohilahdessa oli 11 taloa, s.o. mökkiä. Se johon saattaja meidät vei, ei ollut siisti, ja lisäksi se oli niin köyhä, että päivälliseksi emme saaneet kuin leipää ja maitoa; voita oli emäntä lähettänyt kylältä noutamaan, mutta kun emme siitä tienneet, olimme jo syöneet, kun se saapui. Ei tehnyt mieli tässä kauan viipyä, ja siis laittausimme niin pian kuin mahdollista taipaleelle Kiestinkiin, johon kolme vaimonpuolta lähti pitkin Tuoppajärveä meitä saattamaan.
Tuoppajärvi on pohjois-Karjalan isoin vesi; sitä sanottiin 9 penik. pitkäksi ja paikoittain neljättä leveäksi. Pääsuunta on luoteesta kaakkoon, niinkuin kartallakin on merkitty. Keskellä järveä on penikulmaa pitkä suuri saari, jolla tietääkseni ei ole muuta nimeä kuin Tuoppajärven Saari. Tähän saareen pakenivat Venäjän "uskonpuhdistuksen" aikana Solovetsin luostarista ne munkit, jotka eivät voineet mukautua uusiin uskonnontemppuihin, ja perustivat tänne uuden monasterin, jonka olemassaolosta ei hallituksen sanota sataan vuoteen tietäneen mitään. Se menestyi sangen hyvin päättäen siitä, että siinä kuuluu kansan kertomusten mukaan asuneen aina 300 henkeen, joka on näillä seuduin suuri väestö yhdelle paikalle, sillä nykyisissä kylissä järven rannalla ei liene ainoassakaan edes 200 henkeä. Tästä luostarista, jota varsinainen "oklada" eli hirsiaitaus ympäröi, sittemmin, niinkuin ainakin, syntyi haaraosasto eli "skiitta" vastapäiselle länsirannalle, ei kuitenkaan mies-, vaan naispuolinen. Skiitta on yhä vielä olemassa, mutta itse monasteri hävitettiin hallituksen käskystä perinpohjin 1800-luvun puolivälissä: rakennukset poltettiin ja asukkaat vietiin kukin kotiseudullensa, niin että koko saarella nyt asuu ainoastaan "oikeauskoinen" pappi ja lukkari.
Tuoppajärven rannoilla on yhteensä kymmenen kylää. Inbergin kartalla ne kaikki näkyvät, mutta niiden keskinäiset etäisyydet eivät liene kartalla oikein osoitetut, koska ne ilmoitukset matkoista kylien välillä, jotka kahdelta eri isännältämme aivan yhtäpitävästi sain, eivät käy yksiin kartan määräin kanssa. Näiden ilmoitusten mukaan tuli Tuoppajärven pohjoisimmasta kylästä Kiestingistä Lohilahteen 15 virstaa, Lohilahdesta Lampahaiseen 4, siitä Njilmalahteen 15, Njilmalahdesta Kuorilahteen 20 ja siitä Suolapohjaan, järven eteläpäähän, myöskin 20 virstaa; nämä kylät ovat itärannalla; länsirannalla on ensin Kiisjoki (Friesin Gisok!), johon Kuorilahdesta tulee 20 virstaa, (siis Suolapohjasta 40), Skiitta 10 virstan päässä Kiisjoesta, Valasjoki 15 virstaa Skiitasta; Valasjoesta tulee Kokkosalmelle pohjoisrannalla 20 ja siitä Kiestinkiin myöskin 20 virstaa. Jos vertaa näitä määriä karttaan, huomaa kohta, että sen ja niiden välillä on suuri erotus.
Matkani määristä puhuttaessa mainittakoon tässä samalla ne ilmoitukset, jotka Kiestingissä isännältämme sain pohjanpuoleisista taipaleista. Kiestingistä niiden mukaan tulee Jelettijärven rantaan 2 penik. (kartalla tuskin puolta!), samannimiseen kylään 3 penik., Ahvenlahteen 22 virstaa, Ahvenlahdesta Heinijärveen 10 virstaa, Jelettijärvestä Heinijärveen 8 tai 10 virstaa ja Särkiniemeen 12 virstaa. Tiiksijärvi, jonka itärannalla Särkiniemi on, on 2 penik. pitkä.
Kiestingin kirkonkylässä on 30 taloa. Me olimme majaa erään kauppiaan Sergein luona, joka tuntui olevan varakas mies. Makuupaikkana oli kuitenkin täälläkin vain pirtin lattia, sillä vierashuoneessa säilytettiin kaikenlaista varsinkin nahkatavaraa, josta lähti väkevä haju, niin että pidimme pirtin lattiaa parempana.
Kiestinki tulisi olemaan Kuusamosta Kierettiin aiotun maantien puolivälissä. Iltasella isännän kanssa puhellessa tuli myöskin kysymys tästä maantiestä, jonka toimeensaanti on kuusamolaisten hartaimpia toivomuksia. Koko hommasta isäntämme kuitenkaan, kumma kyllä, ei tiennyt mitään. Kieretissä siitä kyllä tiedettiin. Minun oli siellä pitänyt ostaa uudet kalossit, ja kun myömämies oli itse pohatta Feodor, käytin tilaisuutta kysyäkseni häneltä, tokko siellä oli ollut puhetta Kuusamon maantiestä. Kyllä, stanovoille oli Vienasta tullut asiaa koskevat paperit, ja hän oli sen johdosta jo keväällä kysellyt kierettiläisten ajatusta, johon oli vastattu, selitti valkoparta ukko, että semmoinen tie olisi erinomaisen hyödyllinen. Uudenkylän Kirilää oli stanovoi myöskin puhutellut ja kysellyt maitten laatua Kieretistä ylöspäin, johon Kirilä oli tietänyt ilmoittaa, että ne enimmäkseen olivat tasaisia ja kuivia kankaita. Kirilällä ja hänen kumppaleillansa oli muuten erittäin epäselvä ja pelokas käsitys koko hommasta, ja moneen toviin meidän täytyi oikein selittämällä heille selittää, mitä kaikkea hyvää tämmöisestä kulkuväylästä sekä koko maakunnalle että heille itsellensäkin olisi.