Kuten edellä viittasin, tapahtui Ervastissa muutos hänen Vienanmatkansa jälkeen. Matkalla koskemattoman luonnon helmassa hän korpien povista, suurten siintävien järvien aalloista ja iloisten, ystävällisten, kauniiden ihmisten seurasta imi heikkoon ruumiiseensa uusia nesteitä ja sai sieluunsa sitä voimaa, joka on suurin kaikista ja joka ei koskaan häviä… Ervastille oli suotu onni vielä eläessään huomata, että se rakkauden kipinä, joka hänessä oli syttynyt, lähti leimuamaan ja muitakin, varsinkin Vienan karjalaisia sytyttämään. Sanomattakin on selvää, että Ervasti aina siihen asti, kunnes katkesi hänen elämänsä kaari, pysyi Karjalan ja karjalaisten hartaana ystävänä. Nälkävuosien 1891-92 ahdistellessa rajantakaisia karjalaisia keräili E. heille varoja, joilla uutisviljelyksiä toimeenpantiin. Ja yksityisiä Vienan karjalaisia hän vähistä varoistaan autteli. Muistan hyvin, kun Paavo Ahava (silloinen Afanasjev), joka on Vienan kansallisen monipuolisen valistustyön ensimmäisiä ja innokkaimpia toimimiehiä ja jonka elämää ja tähänastista elämäntyötä Kianto tositapausten mukaan onnistuneesti on kuvannut teoksessaan "Vienan kansan kohtalo", tuli nuorena poikasena (eikö lie ollut v. 1890) luokseni Pietarissa. Hänellä oli muassaan pieni paperipalanen, johon Ervasti oli kirjoittanut: "Pidä pojasta huolta. Tehkäämme hänestä piissari Uhtualle!"…
Ja vielä kuolinvuoteellaankin Ervasti oli karjalaisia muistellut — oli eräälle ystävälleen sanonut jättävänsä vähäisen omaisuutensa käytettäväksi Vienan karjalaisten hyväksi ja toivovansa hautakiveensä piirrettävän ainoastaan sanat: Jää terveeksi Karjala!
III.
Ville Ervasti on etupäässä tunnettu rajantakaiseen Karjalaan tekemiensä matkojen ja niistä julkaisemiensa kirjain ja kirjoitusten kautta. Ensimmäinen oli se matka, josta tässä kirjassa puhutaan. Toistamiseen kävi "Vienan kiertäjä" pohjoisessa Vienan Karjalassa Jäämerenmatkansa yhteydessä v. 1882. Kesällä 1885 hän teki tutkimusmatkan Aunukseen sekä heinä- ja elokuussa 1893 yhdessä veljenpoikansa teosofi Pekka Ervastin ja Paavo Ahavan ("Karjalan Paavalin") kera toisen matkan Lappiin. Matkailijat yhtyivät Kemijärvellä, nousivat sieltä Kemijokea Martinkylään ja sieltä Nuortijärvelle; paluumatkalla käytiin Kuusamossa ja sieltä rajan tuolla puolen Kivakkavaaraa ihailemassa. Tähän aikaan Ervasti suunnitteli kaunokirjallista kertomusta, jonka hän vähän ennen kuolemaansa saikin käsikirjoituksen valmiiksi.
Kertomuksen nimenä on "Ahma". Siinä käsitellään noita Juhana III:n aikuisia julmia ryöstö- ja kostoretkiä, jolloin varsinkin pohjoisen Suomenniemen asukkaat vuoroin vieraissa kävivät, s.o. vuosittain retkeilivät rajan taakse ryöstämään ja hävittämään. Meidänpuoleisten johtajana oli urhea iiläinen Juho Vesainen. Hänet surmasi Torniossa v: 1590 paluumatkalla Jäämeren retkeltä vienalainen vanki Ahma. Samoinkuin Santeri Ivalo tunnetussa romaanissaan asettaa Juho Vesaisen päähenkilöksi, samoin Ervasti tekee Ahmasta karjalaisten johtajan ja sankarin, jonka puolelle myötätuntomme kallistuu. — "Ahmaa" ei vielä ole saatu painetuksi.
Tuloksina matkoiltaan E. julkaisi matkakertomuksia tehdessään "Pohjois-Suomessa", muistelmia "Vienan mereltä" U. Suomettaressa v. 1886, Valvojassa v. 1886 "Muutamia lisäyksiä ja oikaisuja Venäjän Karjalan osaan Inbergin Suomenmaan kartassa", Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustannuksella v. 1888 "Väkiluvun seikoista Venäjän Karjalassa" y.m. Tunnetuimmat ovat nämä matkamuistelmat Vienan Karjalasta, joista nyt vihdoin 38 vuoden kuluttua, uuden ajan siipien suhinassa, Suomen heimon herätessä, voidaan sensorien sorkkiloimatta ottaa uusi painos, ynnä "Suomalaiset Jäämeren rannalla", joka tekijän kustantamana, 11 kuvalla ja 2 kartalla varustettuna, ilmestyi Oulussa 1884 ja jossa tapaamme erittäin selviä tietoja "Jäämeren kysymyksestä", m.m. luvut: "Suomalaisten siirtokuntain tila ryssän rannalla", "Petshingin luostari", "Suomelle pyydetty alue ryssän rannalla", "Yhteisalue, faellesdistriktet Varangissa", "Suomalaisten ja norjalaisten väli Ruijassa", "Jokavuotinen kansanvaellus Jäämerelle", "Suomalaisuuden lisääntyminen Ruijassa" j.n.e.
Näillä Ervastin kirjoilla on epäilemättä pysyvä paikkansa ja nousevakin arvo suomalaisessa kirjallisuudessa, sillä ne sisältävät monipuolisia, tarkkoja tietoja ja huomioita rajantakaisista veljistämme, herättävät Karjalan kysymyksen, sillä niissä helkähtää heimohengen haihtumaton, sytyttävä sävel: Suomi-äidin on oltava Karjalan ja Ruijan aineellinen ja henkinen emämaa — siinä se suuri suomalainen unelma, joka Ervastin mielessä väikkyy, — viehättävänä esitetty unelma, jonka pitäisi sisäisten riitojen sokaisemalle, särjetylle kansallemme rakkauden vaikeaa läksyä opettaa ja rohkeutta rintoihimme luoda, erittäinkin näiksi päiviksi, jolloin "hetken työ tuhatvuosihin vaikuttaa isänmaahan ja maailmaan"…
Näytteeksi Ervastin omaperäisestä kirjoitustavasta otamme tähän eräitä kohtia, jotka nyt ovat mielenkiintoisia.
V. 1886 syyskuussa Ervasti julkaisi ruotsinkielisessä sanomalehdessä "Finland" kirjoitussarjan, jossa hän m.m. kuvailee Vienan Karjalan luontoa (Aug. Ahlqvistin suomennoksen mukaan) näin:
"Mitä itse maahan tulee, niin lienee moni taipuvainen arvelemaan, että se on muun pohjois-Venäjän alku, niinmuodoin on tasaista, järvitöintä, mutta jonkun hitaasti juoksevan joen vettämätä, paikoittain metsäistä, mutta paikoittain myös surkeata tundramaata. Ei mikään ole niin väärää kuin tällainen arvelu. Venäjän Karjala ei ole varsinaisen pohjois-Venäjän alku, vaan suoranainen jatko suuriruhtinaskunnan maata. Se ei ole lakeata, vaan hyvin mäkistä, järviä on siinä sekä isoja että pieniä, ja niitä on yhtä tiheässä kuin 'tuhansien järvien' maassa; jokia on monta ja ne virtavia, koskikkaita; komeat hongikot peittävät maan ei paikoittain, vaan koko alalta ja ulottuvat paria kymmentä peninkulmaa pohjaisemmaksi sen pohjaisinta tienoota; soita ja jänkiä on kyllä myös, mutta ei vivahdustakaan minkäänlaisesta Siperian tundrasta. Suomalaisen silmää eivät miellytä laajat, lakeat kedot; tämmöistä maata ei hän sano kauniiksi. Kauniiksi sanoo hän maisemaa, jossa on mäkiä ja laaksoja sekä välkkyvä vedenpinta laakson pohjassa näköpiirin kaukaisimpina rajoina siintää korkeita vaaroja. Tässä katsannossa Venäjän Karjalaa on pidettävä kauniina, sillä mainitunlaisia näköaloja on siellä satoja." — —