Sitten hän esittää tämän maan avarat järvet ja vesijaksot; jälkimmäisiä on kaksi isompaa, joissa kummassakin on kolme suurta ja kaksi pienempää järveä. Tämän jälkeen hän antaa piirroksen niistä Maanselän harjanteista, jotka lännestä itää ja kaakkoa kohti kulkien täyttävät maan niin, että siinä tuskin missään on suurempaa tasankoa. Nämä harjanteet ovat samoin kuin koko maakin korkeammat kuin harjanteet ja maa Suomen puolella Maanselkää; toisinaan kohoaa ylänne yksinäisenä kumpuna useampien satojen jalkain korkeuteen. Maanpinnan muodostuksista sanoo hän lopuksi: "Tämä piirroskuva tuosta meidän rajamme takana olevasta maasta on kyllä köykäinen, mutta siinä ilmenee kyllä todistukseksi ylläsanotulle, että Vienan Karjala on kaunista maata. Onhan siinä kaikki, mitä tällaisessa pitää ollakin: vuoria, laaksoja, joukko järviä, isompia ja pienempiä, jokia, joissa on kuohuvia koskia, ja ylt'ympäri avaroita metsiä, joissa honka on valtaavin puulaji, mutta kuusikaan ja koivu ei puutu."
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran v. 1888 julkaisemassa kirjasessa "Väkiluvun seikoista Venäjän Karjalassa" (Vähäisiä kirjelmiä VI) Ervasti aluksi selittää, että "osanottomme Venäjän karjalaisten suhteen täytyy olla ihan toisenluontoinen, monta vertaa hartaampi kuin muualla maailmassa tavattavain suomalaisten suhteen. Eikä tätä osanottoamme suinkaan heikennä se tosiasia, että Vienan Karjala tavallaan myöskin on hengellinen kotimaamme — siellähän on Kalevalan syntypaikka."
Ja käsilläolevien matkamuistelmain ennustuksentapaiset loppusanat:
"Sitten kerran maailmassa taas koittaisi aika, jolloin suomalaisella isänmaalla olisi samat laajat rajat kuin sillä muinoin oli, ennenkuin lännestä Ruotsi, idästä Venäjä sen lohkaisivat kahdeksi kappaleeksi. Veren ääni ei silloin enää puhuisi käsittämätöntä kieltä, vaan sydänten sykintään lännen puolella Maanselkää vastaisi sama sykkiminen toiselta puolen. Me emme enää karjalaisten silmissä olisi ruotsalaisia eivätkä he meidän silmissämme venäläisiä Sama Suomenmaa sulkisi syliinsä molemmat." —
* * * * *
Niin, vaikka vielä maailma on mullinmallin, Europpa ylösalaisin, säihkyvät kuitenkin kultaisen ruson säkenet osoittaen "tietä kirkkahan tulijan, matkoa ison Jumalan". Julistavathan sotivat suurvallat hädissään pientenkin kansallisuuksien elämisen oikeutta ja että kansallisuuden tulee olla pohjana valtioiden muodostamiselle. Kenties vielä kaikesta kehittyy Europan yhdysvallat Amerikan malliin, mikä ainakin pienille kansallisuuksille olisi otollisempi kuin joutuminen suurvaltain sulatettavaksi.
Ja jokohan alkavat toteutua Ervastin suursuomalaiset unelmat ja monien meikäläisten toiveet, joita myös viehättävästi ovat sanoihin solmineet Oksanen "Suometar" sadussaan, Genetz runossa "Väinölän lapset" ja Eino Leino äskettäin Karjalan eversti Sihvolle omistamassaan runossa "Perman päivä"?… Ainakin Viena vapautuu, Aunus aukeaa, avaten salaperäiset, äärettömät aarteensa, joita miljaardeissa ei mitata. Ja jos hyvä Jumala hymyillä suvaitsee, katsoen kansamme kyllin jo kärsineen, niin kenties saapi konkreettisen vastineen rovasti Nyholmin näky ("Gogin sota") ja maamme suunnilleen ne rajat, joita Juhana III riitaveljensä Iivanan ikiharmiksi väitti Ruotsin valtakunnan itärajoiksi. Uusiintuvatko ehkä Fenno-Skandian rajat: Äänisjärvi, Pohjanlahti, Auran rannat, Ruijan suu, ja — kulkeneeko kanava kerran maailmassa muinaista merenpohjaa seuraten luonnollisena rajana Nevaa, Laatokkaa, Syväriä, Äänisjärveä, Seesjärveä, Segehenjokea, Uikujärveä ja Uikujokea Oneganlahteen (Pietarista Sorokkaan), yhdistäen siten Jäämeren Itämereen?
Helsingissä kesäk. 1 p:nä 1918.
Hj. Basilier.
Alkulause.