Suomalaiset Jäämeren rannalla: Matkamuistelmia

by A. V. Ervasti

Suomen lakeja — sitähän kaikki ne siirtolaiset kaipaavatki, joissa ei muutto Amerikaan vielä ole vakaantunut järkähtämättömäksi päätökseksi; vaan yhistymistä Suomeen he eivät olleet tulleet ajatelleeksi. Suuri oli sentähen kaikkein ilo, kun meiltä kuulivat, että tämmöinen tuuma paraikaa oli hankkeessa. Uuran puolelaisissa tämä ilo kohta kyllä paljon masentui, kun meidän täytyi selittää, että kysymyksessä vain oli läntinen osa ryssän rantaa. Vaan kovin hyvästi käsittäin, kuinka täydellisesti siirtokuntain tila muuttuisi parempaan päin, jos ne voisivat Suomen alle tulla, eivät hekään kuitenkaan voineet kaikista toivoista luopua ja viimeinen sana, minkä muuan uuralaiuen lausui, kun hänen kanssa tästä puhelin, oli: "Laittakaa te raja Tuulomajokea myöten, että meki pääsemme Suomen alle."

Potseikasta Vaitokupaan.

Kun Potseikasta lähetään lännemmäksi kulkemaan, käypi matka aluksi koillista kohti Sabbenjargan eli Tsip-niemen nokkaan ja kääntyy vasta kun tämä on kierretty, ensin luodetta ja sitte melkein suoraan länttä kohti. Sabbenjarga ei kuitenkaan ole pitkä; Potseikan viimeisistä taloista se vain ulottuu jonku virstan verran ulos mereen. Inbergin kartassa se samoin kuin Potseikan muu ympäristö ja yleensä koko Karabellan niemen itäranta on erehyttävästi kuvattu. Mitä itärantaan tulee, olkoon tässä vain mainittu, että esm. sen kaksi asuttua paikkaa on kartalla merkitty rannikon keski- ja eteläpuoleen, vaikka ne ovat aivan pohjoispäässä, ja että Karabellan nimi on oikealta paikaltaan siirretty Muotkavuonon pohjoisrannalle.

"Arhangelskin" takille noustuani erkanin kaipauksella Raninista, joka oli ollut mieluinen matkakumppali varsinki sen puolesta että hän oli erinomainen kävelymies. Vaan laivassa tapasin odottamatta kaksi vanhaa tuttua: metsäherra ja luonnontutkia Goebelin, jonka kanssa olin yhellä kertaa ollut Solovetsin luostarissa kesällä 1879, ja usmanalaisen karjalaisen Jepifanovan, jonka kanssa samana kesänä olin mainitusta luostarista kulkenut Vienaan. Heitä oli varsin hauska aivan arvaamatta kohata. Hra Goebel oli nyt tutkimassa valaskalan-pyyntiseikkoja jäämerellä ja katselemassa paikkaa perustettavalle valastehtaalle, Jepifanov taas kulki pienellä jähillänsä pitkin rannikkoa kauppaa tekemässä. Hän oli vain pikimältään höyryssä käymässä ja palasi heti omaan likellä makaavaan jahtiinsa, kun höyry rupesi lähtöä tekemään. Hra Goebel sitävastoin oli matkalla Vesisaareen asti.

Matka Vaitokupaan kului ilman mainittavia tapauksia. Ilma oli hyvin kaunis ja niin erinomaisen lämmin, että harvoin Suomessakaan lämpimämpää saa tuntea; ei edes tuuli, joka oli maalta eikä suinkaan aivan heikko, tuonut viileyttä muassaan, vaan päinvastoin, joka oli minusta kovin merkillistä. Keskitaipaleella poikettiin Supuskan (ven. Subofkan) haminaan, jossa viivyttiin hetki aikaa, kylä, joka on rakettu lahen pohjaan laskevan joen varrelle ja johon kuuluu 10-kunta norjalaista taloa, ei muistaakseni kuitenkaan sopinut näkymään laivaan. Keskivälillä Supuskasta Vaitokupaan on Skorbähha guban lahti, jonka rannoilla oli vähän tasaista viheriää maata; se miellytti isosti silmää, sillä koko pohjoisrannikko on muuten kolkkoa, jyrkkää kalliokkoa. Paikan suomalaista nimeä en tiedä, vaan niille seuduin kuulin jälestäpäin Karpion pahta nimisen korkean kallioniemen tulevan ja mahollista siis on, että lahtea suomeksi kutsutaan Karpion laheksi. Asukasta ei siinä ollut ketään. Sen kohalla sivuutimme pienemmän höyryn, joka oli outoa saalista kuljettamassa, nimittäin valaskalaa. Kala oli kiinnitetty laivan kupeelle vasemmalle puolen, vaan takaperin, niin että pyrstö oli korkealla keulassa ja pää viilti perän takana vedenkalvossa. Oli se koko otus, ei kait kahestakymmenestä syllästä paljon alle. Laiva oli kalan puolelle aivan kallellaan, vaikka sillä oli purjeetki molemmassa mastossa päällä, jotka tietysti auttoivat sitä paremmin kohallaan pysymään. Sen nimi oli Gratia ja se oli yksi niistä kolmesta höyrystä, joilla mainio valaskalanpyytäjä Sven Foyn Vesisaaresta harjottaa ammattiansa, Olisi ollut hauska tietää, mistä paikoin ryssän rannalta valas oli pyydetty, sillä ulkolaisten on lupa pyytää valaita ainoastaan aavalla merellä vissin määrän päässä rannasta, vaan valas, seuraten pikkukalain perässä, joita se syöpi, liikkuu enimmästi rantamilla, joista sitä siis on paras pyytää. Mahollista, että kysymyksenalainen valas oli aavalla pyydetty, vaan mahotonta ei myöskään ole, että se oli rannempaa saatu. Laivan kapteeni olisi kyllä saattanut pelkäämättä harjottaa pyyntiä rannallaki, sillä jo mainittu skuunari "Bakan", joka oli täksi kesäksi määrätty valvomaan kalastussääntöjen noudatusta Muurmannin rannalla, makasi paraikaa Jeretnikan haminassa ja oli siellä maannut kuka tiesi kuinka kauon. Malici muuten tahtoi väittää, että valaskalanpyytäjillä on ihan yhtä tarkka tieto kuin sanotun sotalaivan kapteenilla kaikista laivan liikkeistä ja että sillä tavoin molemmanpuoliseksi mielihyväksi kaikkia kollisioneja voidaan karttaa.

Pari neljännestä ennenkuin perille tultiin, kuljettiin niemen sivu, joka kahtena, rinnakkaisena, pystyjyrkkänä kalliokärkenä päättyi mereen. Se oli "Vaitokuvan ööstaniemi", eli lapiksi luullakseni goaskem-njarga, kotkaniemi. Sen korkeus ei näyttänyt vähemmällä, vaan pikemmin suuremmalta kuin mainioimman pahtan jäämerellä, Nordkaapan, jonka jälestäpäin matkalla näin ja joka on 1000 jalkaa. Likitienoilla oli merellä useoita veneitä kalanpyynnissä — toistakymmentä luin yhellä näkemällä. Kun niemen sivu oli päästy, kääntyi matka, joka tähän saakka oli kulkenut luodetta kohti, länsi-etelään päin ja vähän ajan takaa laskettiin ankkuri Vaitokupan lahen suulla.

Piljetin hinta 4 penikuormalta oli peräsalissa 1 r. 5 kop. Vämpöörillä kulkien sama matka ainaki olisi tullut maksamaan 8 ruplaa ja huonolla onnella ehkä vaatinut yhtä monta päivää kuin nyt tiimaa.

Vaitokupa ja Kervana.

Vaitokupa, venäjäksi Vaideguba, lapiksi Aidevuodna (Aitavuono), on lahti ja kalastuspaikka lähellä Karabellan niemen luoteisnokkaa. Sitä lähestyessä rannat sekä idässä että lännessä painuvat etelään käsin, joten muodostavat suuren, lahentapaisen redin, ja tämän pohjasta varsinainen Vaitokupan lahti noin virstan levyisenä tunkee jonku pari virstaa suoraan etelään käsin maahan. Höyrylaiva seisahtui redille ulkopuolelle vuonon suuta, koska itse vuono on suurille laivoille matala. Siltä kohalta, jossa oltiin ankkurissa, ei merelle päin ollut ainoaakaan saarta eli luotoa, enkä lahen pohjaan kulkiessani myöskään muistaakseni huomannut semmoisia; vaan koska Friis sanoo, että kolme pienempää saarta eli luotoa suojaa haminaa merelle päin, lienevät ne kai lahensuun syrjäpuolessa, josta eivät aivan selvästi pistä silmään. Se käsitys vain jäi mieleeni, että lahti venesatamaksiki on pohjatuulella huono, ja samaa Friis näkyy ajattelevan, kun lisää, että lahti on isommille aluksille matala ja "epäturvallinen" (usikker).

Muutaman sattumalta laivaan tulleen Pummankilaisen veneessä kuljin höyrystä maihin. Höyryn kapteeni oli laivassa esittänyt minun eräälle norjalaiselle Vaitokupan kauppiaalle, Pihlfeltille, joka täältä lähti Vesisaareen noutamaan kotia perhettänsä, ja hra P. oli kyllin kohtelias kehottamaan minua menemään hänen taloonsa kortteeriin, jonka teinki, koska saattomiehetki arvelivat muuta soveliasta kortteeripaikkaa tuskin olevan saatavissa. Talossa ei ollut muuta väkeä ketään paitsi suomalainen palvelusneitsyt, vaan kun hänellä oli kaikki avaimet ja talo oli hyvästi varustettu, tulin varsin hyvin toimeen sen yökauden, minkä siinä viivyin. Hra P., vaikka nuorenlainen mies, tuntui olevan hyvissä varoissa tai ainaki isonlaisissa asioissa, sillä asuinrakennuksessa oli 5—6 huonetta paitsi viinapuotia ja lähellä oli useoita kalaliikkeeseen kuuluvia toisia rakennuksia, niinkuin traanin-keittohuoneita, ruokamakasiineja y.m. Salin akkunain alla oli pienoinen kryytimaa, jossa paitsi kukkia kasvoi salaatia, rediisejä, nauriita, y.m. ja talon takana oli hyvin laaja niittyvainio; Vaitokupan lahen rannat ovat nimittäin matalia ja tasaisia. Hevonenki pidettiin talossa — asia, josta kyllä sietää mainita, koska, jollen erehy, se oli ainoa semmoinen eläin koko ryssän rannalla, Kuolan yhtä hevosta lukematta. 25 ryssää sanottiin kesällä olevan hra P:n työssä, s.o. kaloja pyytämässä; heillä ynnä toisilla ryssillä oli mökkinsä yläpuolella P:n taloa, pohjoisimpana lahen itärannalla.