Nurmensätistä Jaakobselvaan.
Matka Nurmensätistä Norjan rajalle Jaakobselvaan tulee kolmatta penikuormaa. Rannikko on tällä välillä yhtämittaista, kolkkoa kalliokkoa, enemmän tai vähemmän jyrkästi merestä kohoavaa usean sadan jalan korkeuteen. Ainoastaan kahessa kohti kalliojakso on katkaistu halkeamain kautta, joitten pohjaa pitkin pienet joet juoksevat mereen; ja kahessa muussa kohti on pienet lahelmat, joita käytetään haminapaikoiksi.
Ensimäinen maallemenopaikka tällä rannalla Nurmensätistä länteen on Peuravuono (venäjäksi dolgaja gubaa), johon Petsamon suulta tulee runsas penikuorma ja joka siis on keskivälillä Jaakobselvaan[9]. Vuono on suustansa sisempään perukkaan ehkä 3 virstaa pitkä, vaan soukkenee keskikohallansa kapeaksi salmeksi, joten se jakautuu kahteen haminapaikkaan: ulommaiseen ja sisempään. Ulommaisen länsiranta on pystyjyrkkää, korkeaa kallioa, vaan itäranta, johon vesi kaarevasti tunkee, on noin neliövirstan alalta tasaista tannerta, joka kasvaa vankanlaista heinikkoa. Salmen syrjät ovat molemmin puolin aivan pystyjyrkkiä sekä hyvin korkeoita, niin että ihminenki ainoastaan henkensä kaupalla voipi maitse kulkea ulommaisesta vuonosta sisempään ja lehmiä esm. aina täytyy veneellä kuljettaa; lampaat kuitenki pääsevät jalan. Sisävuonon rannalla asui hirsituvassa lappalaisperhe, johon kuului kolme henkeä, sekä yksinäinen Suomen mies, eräs Seppälä Kolarista; heillä oli yhteisesti 4 lehmää ja neljättäkymmentä lammasta, vaan poroja ei. Sisävuonon perukkaan laskee joki, joka tulee parin penikuorman päästä Trihvananjärvestä läheltä Petsamoa.
Peuravuonossa käytiin maalla, koska halusin sekä paikkaa tarkemmin katsella että myöski syödä. Asianlaita nimittäin oli, etten ollut syönyt sitte kuin Petsamossa eilispäivänä puolista, joten oli kova nälkä. Dahlin tykö tullessa kyllä heti kysyttiin, halusinko ruokaa, vaan kun luulin talonväen ei vielä syöneen illallistansa enkä tahtonut erityistä vaivaa itseni tähen aikaansaada, vastasin, ettei minulla vielä ollut nälkä, odottaen että myöhemmin samoin kuin toisena iltana yhteisesti atrioittaisiin. Vaan vastaustani lienee väärin ymmärretty, sillä sen kovemmin ei ruuasta ollut puhe, joten sain syömättä panna maata. Erityinen nälkä tosin ei silloin ollut, vaan mahollista, että syömättömyyteni osaksi oli syynä huonoon nukkumiseeni yöllä. Nyt kuitenki vatsan vaatimus oli hyvin tuntuva.
Peuravuonolaiset olivat lehmineen päivineen kesäksi muuttaneet sisävuonosta ulommaiseen, jonka itärannalle salmen suuhun olivat telttansa pystyttäneet. Heillä oli itäranta kruunulta arennilla 23 ruplasta vuodessa. Kun tulimme heidän tykö, noin klo 5 aamulla, he jo olivat täydessä työssä, miehet kalanpyydyksiään korjaten, vaimonpuolet elukoita hoitaen. Ruuan laittoon alttiisti ruvettiin ja vähän ajan perästä tuo leveänaamainen, kippuranenäinen ja mustatukkainen pieni lappalaisvaimo minua käski syömään, kehottaen sitä varten sääskien tähen lähtemään telttaan. Teltan raskaan vaatteen alatse, jota ainaki länsi-Ruijassa sanotaan "loutteeksi", konttasin siis sisälle, johon vaimo ja kohta jälkeen hänen puolikasvanut tyttärensäki seurasivat perässä, ja istuin atrialle. Tarjona oli kuumennetuilla kivillä paistettu leipä ja sangon pohjassa ehkä kannullinen maitoa; vaan kun leipä oli hyvänmakuinen, maito vasta lypsetty ja sangon laita puhas, ei ruualta noustessani leivästä eikä maidosta ollut sanottavia tähteitä jälillä. Äitin ja tyttären yhteinen raskas huolen-aine oli, miten tyttö voisi päästä rippikouluun, vaan kun tyttö vielä oli nuori, ei asia mielestäni sietänyt liiallista huolehtimista.
Peuravuono voisi venesatamaksi olla varsin hyvä, kun se ainoastaan kapeanlaisen kurkun kautta on yhteydessä meren kanssa, vaan yhtäkaikki sitä ei semmoiseksi käytetä, päinvastoin kartetaan niin paljo kuin suinki. Syynä tähän on, että sanottu kurkku on kovin matala, niin että toisinaan hieman aikana sanottiin saatettavan siitä kahloa poikki. — Eikä venäjän hallituskaan ehkä suvaitsisi, että taloja tähän rakennettaisiin; ainaki nykyisiä asukkaita Kuolan stanovoi kovasti oli kokenut häätää pois. Paikka kenties on liian lähellä valtakunnan rajaa, jätettäväksi muiden kuin puhasten venäläisten haltuun.
Lähin vuono Peuravuonosta länteen päin on puolen penikuorman päässä
Suolavuono, jota, jollen muista väärin, sanottiin venäjäksi kutsuttavan "hasarnoi gubaaksi". Se on ehkä virstanpituinen, jyrkkäin kallioitten väliin itä-etelää kohti pistävä, kaitainen lahelma, jonka suu on luoteeseen päin aivan aukinainen. Lännen puolelle suuta laskee pieni joki ja siitä lähtee länttä kohti tasainen maakaistale, jonka edessä merelle päin kuitenki on teräväkärkinen kallioriutta. Vuonossa ei ole mitään asujamia, vaan sen perukassa sanottiin muutamia autioita huoneita löytyvän; vuonon syrjiltä haettiin nimittäin joku aika taapäin metalleja ja huoneet ovat näitten hakiain rakentamia. Metalleja kuuluu löydetynki, vaan kovin vähässä määrässä.
Tässä vuonossa emme astuneet maalle, vaan kuljettuamme sitä puoliväliin, palasimme takaisin ja jatkoimme matkaa 4 virstaa eteenpäin useimmin mainittuun vuonoon tällä rannalla.
Stolbovanlahteen. Se on pienoinen, suoraan etelään päin painuva pyöreä lahelma, suustansa tuskin puolta virstaa leveä ja pituudeltansa ei suinkaan kokonaista virstaa. Sen perukassa oli joku kapan-ala tasaista nurmikkoa, vaan muuten ovat rannat ylt'ympäri paljasta korkeaa kalliokkoa, joka lahen länsisyrjällä pystyjyrkästi kaatuu veteen, paitsi keskikohalla, jossa on vähäinen lomapaikka, niihin pari tupaa on rakettu, vaan itäisellä syrjällä on vähän loivempaa, niin että kalliopenkereille on voitu rakentaa joku tusina kalastajanmökkiä. Kaikki nämät mökit ovat tänne pyydön ajaksi tulevain ryssäin rakentamia, joita tänä kesänä oli täällä satamäärä yli 30:lla troinikalla; vaan talvi-asukkaita ei täällä ole ollut ketään ennenkuin viime talvena, jolloin yksi suomalainen perhe ensi kerran täällä talvea vietti. Tämä perhe, jossa kävin ja jonka kanssa yhessä kaksi muutaki suomalaista perhettä nyt asui, niin että siis suomalaisia täällä oli vähä toistakymmentä henkeä, oli 60 ruplalla ostanut yhen noista ryssän mökeistä; elukoita talossa löytyi 1 lehmä ja 4 lammasta. Useamman tuvan rakentamiseen, kuin Stolbovassa jo löytyi, ei näyttänyt sanottavasti olevan tilaa. Muuten on Stolbovanlahti verrattoman hyvä venehamina, sillä sitä suojaa merelle päin kaksi korkeampaa kalliosaarta ja pari matalampaa "laassaa" eli luotoa, ettei mikään myrsky voi lahessa tuntua; kulkuväylänä on mereen ainoastaan hyvin kapeat, vaan syvät salmet kahen puolen saaria. Laivahaminaksi lahti sitä vastoin ei ole yhtä hyvä. syystä että se on varsinki perän puoleen matalanlainen; saarten kupeella kuitenki käydessämme makasi ankkurissa kaksi skuunaria ja kaksi jähtiä.