Viimemainittu tarjosi minulle sijan veneessänsä, jonka kernaasti otin vastaan, ja 14 p. elok. lähimme Muonionniskaan kulkemaan. Tällä välillä, jota luetaan 10 penikuormaksi, on Ruotsin puolella muistaakseni vain yksi kylä, Kuttainen, tunnetun J. Raattamaan kotipaikka, Suomen puolella sitävastoin ensin Palojoensuu, josta kuljetaan Enontekiäisten kirkolle ja jossa on ensi kestikivari, sitte Kätkäsuvanto ja viimein Ylimuonio, 1 penik. ylempänä Muonionniskaa. Palojoensuussa jo näkyi vähän parempia ohrapeltoja; Kuttaisesta alkaen hyvä mäntymetsä. Useoita koskia on joessa, niinkuin Kuttaisen kurkkio, molemmat Tapokosket, jossa meillä oli laskiana vastamainitun Raattamaan eräs sukulainen Iisko Raattamaa, tyynen vakavuutensa kautta huomioa herättävä mies, Kelokurkkio, Jalon ja Noidan poiat. Useimmat laski hra B. itse. Yötä oltiin Purasen metsävahintorpassa, joka oli erittäin siisti paikka, ja päivällisen aikana 15 p. elok. tultiin perille Muonionniskaan.
Matka Karesuvannosta tuli helpoksi, kun maksutta pääsin jokea laskemaan, vaan nuo 11 penik. Mukkavuomasta Karesuvantoon maksoivat 44 markkaa (kyytipalkassa), joka mielestäni tuntui paljolta. Saarenpään Heikki, joka kotoansa pyytämättäni oli seurannut vielä 3 penik. kirkolle asti, sai osakseen 10 markkaa, vaan koki olla tyytymätön siihen, vaatien yhtä monta kruunua, samoin kuin toiset miehet. Enempää en kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi antaa.
Muonionniskasta Kittilään ja sieltä Rovaniemen kautta kotia.
Muonionniskan kirkonkylä on sangen sievä, vaikkei erittäin vankannäköinen paikka Muonion koillisrannalla. Jokivarrella on useoita taloja, jotka punaisilla seinillään ja valkeoilla akkunoillaan ilottavat silmää, ja takimaisena vähäisellä törmänrinteellä seisoo pitäjän kirkko. Kylästä on laaja näkö-ala sekä luodetta kohti joen leveöille suvannoille ja vihannoille rantaniityille että etelään päin Ruotsin puolen tiheöille männikkökankaille, joitten juurella joen varrella vastapäätä Muonionniskaa kauppias Forsströmin, Karesuvannon nimismiehen isän, talo Muoniovaara on. Pohjasta siintää 4 penikuorman päässä Ounastunturi huipullaan Outakka, ja siitä alaspäin itäpuolitse Muonioa kulkeva vuoriharju kohottelee tuo tuostaki tuntureita ylös, niinkuin tuon 2,900 jalkaa korkean Pallastunturin, jonka korkein pyöryläinen huippu on nimeltä Himmelriiki, Keimiötunturin, y.m. Itä-etelään Muonionniskasta on yksinäinen Olostunturi.
Nimismies Bäcklundin tykönä viivyin sen päivän, jona olimme tulleet, ja seuraavan yön, yhtä vieraanvaraisesti pidettynä kuin Karesuvannolla. Hän kyllä koki houkuttaa minua jäämään viikkokaudeksi taloon, vaan tuohon ystävälliseen pyyntöön ei aikani sallinut myöntyä. Sittekun hän itsestään oli kysynyt matkakassani tilaa ja kuultuaan että se kaipasi vahvistusta, täyttänyt mitä puuttui, sanoin hänelle ja hänen sisarelleen, joka hänen talouttansa hoiti, kiitolliset jäähyväiset ja jatkoin aamulla 16 p. elok. taas matkaa. Etupäässä saadakseni matkassa vaihetusta en enään lähtenyt Muonioa alas, vaan poikkesin itäänpäin kulkeakseni Kittilään. Muonionniskan ja Kittilän välille tehtiin 1867 vuoden kadon jälkeen maantie, s.t.s. kolmatta syltää leveä linja raivattiin metsästä auki ja varustettiin ojilla sekä silloillaki, jotka jälkimäiset kuitenki jäivät puolitekoisiksi sikäli, että tietä ei kohotettu niiden tasalle; joten hevosella oli mahoton useanki päälle päästä. Tätä tietä ei kuitenkaan pantu täyteen kuntoon eikä sitä jälestäpäin ole voimassa pidetty, niin että siinä jo kasvaa miehenkorkuisia vesoja ja näreitä, ja sillat alkavat lahota; pitkin tietä kulkee vain jalkapolku, jota varsinki postimies käyttää. Tie tehtiin pitkin Jerisjokea Siepin eli Kotakorvan talon sivu siiasta rikkaan Jerisjärven luoteiskulmaan Kutunivan talon luo, siitä pitkin järven pohjoisrantaa Keimiötunturin alatse Palorannan eli Rauhalan taloon järven itärannalla, Rauhalasta Sirkan kylään Ounasjoen varrella ja täältä Kittilän kirkolle. Tien pituus on 8 penik. Useassa kohti käytin tätä tietä, toisissa kuljettiin suoraan metsien halki, vaan enemmän kuin puolet koko matkasta sopi veneellä kulkea. Se hankaluus oli tällä matkalla, että saattajista tahtoi tulla tinka. Niin esm. Jerisjärven rantaan tultuani sain saattomiehen, ja senki vain vanhan ämmän, ainoastaan 1 1/2 neljännestä eteenpäin Keimiön taloon; täällä ei ollut kotona kuin emäntä kahen pienen tyttönsä kanssa. Hän kyllä lupasi lähteä edespäin saattamaan, jos ämmä toiseksi tulisi, jota tämä ei kovin kovasti kieltänytkään, vaan kun sitte aiottiin lähtöä hommata, nousi kauhea parku tyttöjen puolelta, joitten olisi pitänyt yksin kotia jäädä; eikä auttanut muu kuin ottaa lapset mukaan, että viiden miehen siis tultiin Rauhalan rantaan. Yötä olin Rovasen talossa Kittilän puolella, johon Rauhalan isäntä minua saattoi, ja Rovasesta 17 p. elok. ensin kävelin 2 penik. Sirkan kylään ja kuljin siitä sitte veneellä saman määrän Kittilän kirkolle. Tuota Rauhalan isäntää erittäin muistelen mielihyvällä siitä syystä, että hän oli erinomainen käymämies; minulla oli täysi työ pysyä hänen perässään. Ainoastaan Karjalassa olen yhtä hyviä kulkioita tavannut.
Kittilän kirkonkylä on joen oikealla, siis läntisellä varrella. Joki on kirkolta ylöspäin kappaleen matkaa suorana suvantona tasaisilla heinäisillä rannoilla. Kirkonkylä on jo paljo vankemman näköinen kuin Muonionniskan. Siinä on koko joukko varakkailta näyttäviä taloja pitkin jokivartta, ja talojen ympärillä ja vieressä on peltoja ja niittyjä niin laajoja, että yhtä hyvin saattaisi luulla olevansa 40 penik. etelämpänä kuin pohjempana Oulua. Kittilä kuuluu Lapin kihlakuntaan ja maamme suuri yleisö, ei ainoastaan sivistymätön vaan slvistynytki ulkopuolella Oulun lääniä, varmaan ajattelee Kittilää varsinaiseksi lapin maisemaksi autioilla jäkälätuntureilla ja kitukasvuisilla metsiköillä, jossa ihmiset kurjasti elättävät henkeänsä poronhoidolla ja kalastamisella, asuen kenties, lisännee moni ajatuksessaan, pienissä lappalaiskodissa. Suurempaan erehykseen ei voi joutua. Poroja tosin joku määrä pidetään niinkuin lähelle Oulua asti (Pudasjärvellä), vaan hevonen ja lehmä tekevät samaa virkaa Kittilässä kuin muuallaki — ne ovat kotieläimiä eikä poro. Tuntureista ei tiedetä muuta kuin että pohjan puoleen pari kolme, niinkuin Aakenus-, Levi- ja Kätkä-tunturit kohottelevat matalia päitänsä metsäin yli taivaanrantaa vasten. Varsinaista porolappalaista ei Kittilässä tietääkseni ole ainoaakaan yhtä vähän kuin Muonionniskassa; ainoastaan Enontekiäisissä ilmotetaan nykyään olevan 48 semmoista 1,280 porolla. Kittilä on yhtä suomalainen seutu kuin mikä paikka maassa tahansa — talvella vain vähän pimeämpi ehkä.
Kittilästä kulkee valtatie Inariin ja Utsjoelle sekä sitte jäämerelle. Matka käypi ensin Kiistalaan (4 penik.), johon pääsee hevosella, sitte porokyydillä Seurujärvelle (2 1/2 penik.), Pokkaan (1 1/2 p.), Mirhaminpirtin autiotupaan (2 p.), jossa kuusi loppuu, Ivalojoelle (3/4 p.), Karvaselälle (2 p.) ja Menesjoen latvalle (1 1/2 p.), molemmat viimeiset autioita tupia, Menesjärven taloon (1 1/2 p.) ja Paadarjärvelle (2 p.), josta on Inarin pappilaan pari penik. Paadarjärveltä erkanee tie Utsjoelle, kulkien Muddusjärven poikki ja Inarin nimismiehen virkatalon Toivoniemen sivu sekä Syys- ja Säytsäjärvien ja matalan Petsikkotunturin poikki Utsjoelle, jota jokea pitkin sitte kuljetaan Utsjoen kirkolle. — Muonionniskasta taas kuljetaan suomen Enontekiäisten kautta Alattioon, jolloin Ounasjärveltä ensin on 4 penik. (porotietä) Näkkäläjärvelle, siitä 2 penik. Sitsajärvelle rajan pohjoispuolelle, sitte 2 penik. Sieppiin ja Siepistä sama määrä Koutokeinon (eli suomeksi leveän tien, valtatien) kirkolle, josta päästään kahta tietä Alattioon.
Kittilässä löytyy koko joukko säätyhenkiä: siellä asuu tuomari, tohtori, kruununvouti, nimismies, pappi ja metsäherra. Toivottavasti sinne saadaan postitoimistoki, sittekun uusi maantie Rovaniemelle ehkä ensi syksynä valmistuu. Tämä lähes 15 penik. pitkä tie, jonka tekoon kruunu muutamia vuosia sitte ryhtyi ja johon tähän asti lienee pantu noin 120,000 markkaa, tulee olemaan mahtava askel Lapin lähentämiseksi muuhun Suomeen.
Kittilästä arvelin vähän poiketa Sodankylään saadakseni nähä sinne juuri Suomen puolesta pystytettävää pohjoista havaintopaikkaa, polari-asemaa, vaan vaikka Inbergin kartassa on maantie merkitty kulkevaksi sekä Sodankylään että sieltä Rovaniemelle, arveltiin Kittilässä, että jalkaisinki olisi melkein mahoton Sodankylään suoristaan päästä. Siksi lähin 18 p. elok. jokea alas Rovaniemelle, jonka kirkolle tulin 20 p. aamulla. Mitään erityistä ei tästä matkasta ole mainittavaa; joutusaan solui vene myötävirtaa alas. Pohjoiseen Rovaniemen kirkolta on 3—4 penik. pitkä, aivan suora suvanto, Sinetänsuvanto, jonka yläpuolta kuljin hiljan illalla 19 p. Vasta tällä suvannolla hoksasin, kuinka pimeät yöt jo olivat, vaikka kyllä jo varemmin, mutta mieleen panematta, olin sen seikan huomannut. Ilta oli nimittäin erinomaisen ihana, että kehotti mietteisiin vaipumaan, ja kun pitkänäni veneen pohjalla katselin ylös taivasta kohti, näin yhen tähen toisensa perästä tummansinisellä ilmankannella syttyvän palamaan; nämät ensi kerran sinä kesänä nähyt tuttavat nyt muistuttivat, että syksy oli tulossa. Omituista tosiaan oli ajatella, että pimeyden luvatussa maassa, äärimmäisessä pohjolassa, en ollut pimeää ollenkaan nähnyt, vaan että se nyt täällä etelässä, auringon ja valon puolella, tuli vastaan!
Rovaniemen kirkolla tapasin kestikivarissa piiri-ingeniörin Oulusta Ferd. Smedbergin ja kiirehin hänen kanssa pääsemään matkaan. Yhessä sitte ajettiin Kemin komeasti rakettua jokilaaksoa alas Kemin vähäiseen kaupunkiin ja siitä pitkin Pohjanlahen rantaa Ouluun, johon tultiin 22 p. aamulla. Kun en Rovaniemellä olisi kiirettä pitänyt, olisin sieltä voinut toisetki matkatoverit saada, nimittäin kumppalit kesällisen retken alusta, Schwartzbergin ja Raninin, jotka Kemijärveltä tulivat ajaen Rovaniemen kestikivariin tiimaa lähtöni jälkeen. Kemijärven ja Rovaniemen välillä kulkee näet maantie, joka vahvistettiin tehtäväksi v. 1851; se ynnä maantie Rovaniemeltä Kemin suuhun, joka on kymmenen vuotta vanhempi, onki ainoa ajettava tie koko Kemin jokilaaksossa. Mitä karttoihin on merkitty muita teitä, ne löytyvät ainoastaan paperilla, s.t.s. niitä on aikanaan aljettu tehä, vaan ne ovat sitte kasvaneet umpeen. Semmoinen on esm. tie Vikajärveltä Sodankylään, joka vahvistettiin tehtäväksi v. 1850.