— Tiedätkö, mistä vanhempasi ovat kotoisin?
— Pohjanmaalta ovat.
Pojan rohkea, reipas luonne oli aimo pohjalaista, vaikka minä siinäkin olin keksivinäni häikäilemättömyyttä ja jonkinlaista hävyttömyyttäkin.
— Mitenkähän tässä ruvetaan tulemaan toimeen? kysyin huolissani.
Hän vain naureli ja katseli minuun salaperäisesti tirrisilmillään.
— Kunhan edes pysyisit täällä, ettet karkaisi. Lupaatko ettet karkaa?
— Onko pakosta lupaaminen? Tirrisilmissä iski kipinä ja kumarainen vartalokin suoristui silmänräpäykseksi.
— Ei, ei pakosta. Täällä ei pakkosanaa tunnetakaan, kaikki on vapaata. Pojat parantavat tapansa vapaasta tahdosta, pakolla ei ole ketään hyväksi tehty.
— Sitte voin luvata.
Hän naureli taasen ja minun mielikuvitukseni sai siitä uutta yllykettä vierittää kiviä kuorman lisäksi.