"No no", pani toinen. "On Hämeessä ennenkin eletty."
"On eletty, vaan kun me aijomme rikastua!" säväytti taas Keskitalo.
Kaikki rupesivat nauramaan.
"Ja mitäs puhutkaan! Tuo Uutela on laittanut jo kolme taloa — totta sen täytyy saada vielä neljäs laittaa, ja Hämeessä alkaa jo talot olla reilassa."
Se nosti ilon ilmoille.
"Niin niin", nauroi mies. — "No, onnea nyt vain ja menestystä!" Hän lähti ajamaan.
Mutta Keskitalo huusi vielä hänen jälkeensä:
"Pistä minulle vain preivi, kun alkaa sinunkin mielesi rikkautta tehdä — perässä sinä kuitenkin tulet!"
"Niin sitä pitää!" ajatteli Uutela. Hänen sielunsa alkoi taas nousta kapinaan Keskitaloa vastaan. Vaikka toiselta puolelta hän ei voinut olla ihmettelemättä miestä, joka noin johti, hallitsi ja piti alakuloisiksi pyrkiviä mieliä aisoissa.
"Mikäs siinä, oikeinhan se on — mutta miksikäs se ei sano minulle mitään, miksikäs se pitää minuakin aisoissa?"