Gertrud (taputtaa Jaakkoa olalle). Kas niin, se oli miehen työ! Viimeinkin viisastuit!
Jaakko (tointuu ja nousee ylös). Voi minua kovan onnen leikkikerää! Kyllähän minä sen kohta arvasinkin! Minunko pitää naimisiin!
Gertrud (tyytyväisenä hieroen käsiään). Siis Jaakko on tuo onnellinen! Sepä on sangen hauskaa! Tiesinhän minä että hän on järkevämpi. Seuraa sinä nyt veljeäsi!
Wilhelmi. Te olette oikeassa, täti. Jaakko on hyväsydämminen poika. Me tuumailimme tyyskästi asiaa ja hän suostui vapaaehtoisesti täyttämään tahtonne.
Jaakko (toiselta puolelta läheten Wilhelmiä; hiljaan). Vaan minäpä en sitä tee. Asia ei ole käynyt rehellisesti. Sinä otit ensin ja siten sinä voitit.
Wilhelmi (pikaistuen). Ethän sinä rohjennut ensin ottaa. Älähän toki enään revi asiaa auki uudelleen.
Jaakko. Täti sen ratkaiskoon!
Wilhelmi (hiljaa ja vakuuttavasti). Ethän toki hänelle ilmoittane meidän heittäneen arpaa. Sehän olisi aivan sopimatonta.
Jaakko. Olisiko niin?
Wilhelmi. Aivan varmaan! Sinä häpäisisit itsesi ijäksi päiväksi. Ole nyt järkevä ja tyydy kohtaloosi!