Wilhelmi (äkäisesti). No koira vieköön, enhän toki voi sinua ruveta hyväilemään ja sinulle koreita sanoja sanomaan. Koko illusioni katoaa, kun katselee sinua, sinun valkoista liinaasi ja suippokärkistä frakkiasi. Toista on, jos se serkku olisi.
Jaakko. Koetappas sitten itse miten kävisi!
Wilhelmi. No hyvä, voinhan minä tehdä sen sinulle näytteeksi. Astu pensaan taakse piiloon ja pane tarkoin mieleesi, mitä sanon; ehkäpä sitten osaisit.
Jaakko (iloisesti). Oivallista, veli kulta, oletpa sinä oikein kelpo mies.
Wilhelmi. Huomaatko viimeinkin kuinka puolestasi uhraan itseni? Ole nyt pois lähtevinäsi. Mutta joutuisaan, sillä minä olen nyt täydessä vauhdissa.
Jaakko (kiireesti kätkeytyen pensaan taakse). Hyvä, hyvä, minä jo riennän.
Wilhelmi (tarkastaa Jaakkoa, kunnes tämä on kätkeytynyt).
Loviisa. He lähtevät sanaakaan sanomatta. (Iloisesti.) Ei vaan, Wilhelmi palaa.
(Jatkaa lukuaan.)
Wilhelmi (palattuaan). Kas niin, nyt rohkeutta on tarvis! Vaan ensin pitää tiedustella asemaa.