Wilhelmi (katsellen Loviisaa, nauraen). Vaan minä olin vielä enemmän mieltynyt.
Jaakko. Vaan kohtasihan arpa minua.
Wilhelmi. Sinua arpa, minua sallima. Sinä sait mustan ristin, minä neidon, eihän yhdelle kaikkea anneta.
Gertrud. Mitäs Loviisa sanoo?
Wilhelmi. Kyllä hän on tyytyväinen; eikö niin Loviisani?
Loviisa. Ellei teillä, hyvä tätini, ole mitään sitä vastaan?
Gertrud. No olkoon menneeksi! Minusta sama kumpiko teistä naipi, kunhan häitä saadaan.
Jaakko (nyreissään). Se oli oikein ilkeästi tehty, Wilhelmi. Ethän sanonut tekeväsi muuta kuin antavasi esimerkkiä. Miksikä minä sitten vaivasin itseäni ja panin frakin päälleni?
Wilhelmi. Tämmöisissä seikoissa pitää kunkin itse ajaa asiansa.
Jaakko (äkäisenä). Näin käypi kaikkien, jotka naisten kanssa asioihin yltyvät.