Esiripun noustessa istuvat kyläläiset totisen ja tärkeän näköisinä mikä missäkin, toiset ääneensä puhellen, toiset hiljaa keskenään supatellen.
Taavetti: On se mahtanut tämän talon Arviiti rikastuakin siellä Amerikassa?
Takamäen Taava: No, sen nyt tietääkin! Eipähän se siitä mihin pääse. Sellainen visu ja toimelias mies! — Niin on emäntä sanonutkin minulle, että kun Arviiti tulee, niin heti se ostaa Tuomiahon tilan ja sitä viljelemään alkaa. Siihen kauppaan ei joka mies pystykään. — Niin. Hyväpä se onkin sen talon perillisille, että pääsevät veloistaan ja saavat osansa kukin. Niinpä se Tuomiahon Kaisa sanoikin minulle tässä tuonoin, kun kävin häntä hieromassa, että…
Laitolan emäntä: Mitenkäs on, ei taida se Kaisa vielä olla naimisissa?
Taava: Eikös kissa! Kukapa siitä vaivasesta raukasta… Vaikka kyllähän se Koiviston Eljas sitä riijasikin, mutta sitten kun Tuomiahon isäntä kuoli ja velkamiehet alkoivat perikuntaa hätyyttää niin näki Eljaskin, ettei se talo niin rikas ollutkaan kuin mitä puhuttiin. Siihen jätti Kaisan, ja nai kokonaan toisesta kylästä.
Taavetti: Oli sitte varmaankin Eljaan nykyisellä eukolla enemmän rahaa kuin Kaisalla?
Taava: Sanoivathan ne hänellä olleen jonkun verran rahojakin — ja sitte niin pulska ja veikeä ihminen. Kyllähän se kelpasi ottaa sellainen.
Laitolan emäntä: Mutta ompa täällä tosiaankin somasti laitettu. Vaikka ihmekös se tällaisena päivänä. Kummapa on kun ei sitä Arviitia jo kuulu!
Haaralan isäntä: Tulee kait se, kun kerkiää.
Taavetti: Niin! Eihän sitä sieltä Amerikan maasta niin hopusti tulla, kuin jostain muualta.