Komitean jäsenten käynti oli huippukohta tässä vastakkaisten aatevirtausten kuluttavassa, hermoja jännityksessä pitäneessä taistelussa. Tämän tapahtuman jälkeen alkoi tilanne jälleen selvitä ja kirkastua.
Mutta raskain mielin kävivät monet vakavat Suomen miehet jälleen paikalleen rintamalle. Loppujen lopuksi oli selvinnyt sekin seikka, että toiminnan siirtäminen Suomeen oli lykkäytynyt kaukaiseen tulevaisuuteen — jos se ollenkaan oli mahdollinen. Vasta rauha saattoi tuoda varmuuden isänmaamme asiassa. Miehet kävivät kuitenkin paikoilleen. He olivat tehneet päätöksen, jolle tuskin kukaan muu kuin mukana ollut osaa antaa oikean arvon, — päätöksen kaikesta epämääräisyydestä huolimatta kestää, kärsiä ja taistella edelleen. Siinä päätöksessä oli yksi ainoa toivon kipinä, sama mikä kuvastuu Aarne Sihvon runossa:
— — "lass doch die Reste irgend wann in Finnland stehn!"
— Vaikka minä ja monet muut jo olemme unohtuneita, kunpa edes pieni jäännös joukostamme kerran seisoisi Suomen maakamaralla.
Mutta pataljoona oli pelastettu hajoamasta. Se taisteli yhä. Se oli yhä matkalla viemässä vapauden viestiä sorretulle synnyinmaalleen.
V
KUURINLAHDEN RANNALLA
UUSIA SOTATAPAHTUMIA.
Edellä kuvattujen ristiriitojen vähitellen tasaantuessa taistelutoiminta alueellamme alkoi jälleen vilkastua. Marraskuun alulla näkyi selvästi vihollisen puolella levottomia eleitä, joitten johdosta saattoi aavistaa erikoisia tapahtumia. Vihollinen kohdistaa uusia tykkipattereja vastaamme ja ahkerasti ampuen ottavat ne tarkan tähtäimen. Samoin jyrisi saksalainenkin tykistö entistä vihaisemmin.
Tuon murrosajan kuluessa ei prikaatin tiedonannoissa oltu kertaakaan mainittu Jääkäripataljoonaa n:o 27. Se oli kuin unhottunut toimettomuuteen. Olipa kuuleman mukaan joku itsekylläinen saksalainen upseeri erääseen tiedonantoon kirjoittanut pataljoonamme nimen ja vetänyt kysymysmerkin sen perään.