Kello 9 illalla patrulli lähtee hiljaa, varovaisesti ryömimään vihollista kohti. Kenttä on pimeä, ilma kylmä, pilvinen. Pian ovat miehet kadonneet hämärään kanervikkoon.
Kuluu tunti jännittävässä odotuksessa. Mielessä liikkuu levottomia kysymyksiä: — Missä he viipyvät? Mitä tulee tapahtumaan? Venäläisten puolelta ei kuuluu hiiskahdustakaan.
Sitten äkkiä välähtää. Käsigranaatti räjähtää venäläisten etuvarustuksella. Taas välähtää — — — koko vihollishauta näyttää olevan tulessa. Taivas punertaa, räjähdykset kaikuvat yössä kumeasti. Näky on huumaava. Katselijat tuskin pysyvät alallaan. On kuin villi viini kuohuisi suonissa ja siellä takana olevat ajattelevat ylpeinä: — Nuo ovat meidän poikiamme, nuo tuolla kaukana!
Mutta pian on nopea venäläinen tykistö toimessa. Ilman mitään suunnittelua se syytää granaatteja asemillemme niin että korvat ovat mennä lukkoon.
Miksi ei saksalainen tykistö toimi? Tempaan puhelimen käteeni. Luutnantti H:n ääni siellä pauhaa kuin ukkonen vihasta vapisten. Jokin komppanian vääpeli on housutilauksineen vallannut linjan ja vasta pitkän ärjymisen jälkeen saadaan sana tykistölle. Vihdoin sen voimakkaat laukaukset kumahtavat yössä ja koko komppania huokaisee helpotuksesta. Puhelin surisee. Sieltä ilmoitetaan, että patrulli on palannut ja tuonut vangin mukanaan. Vain jääkäri Järvinen on haavoittunut. Tykkitulikin taukoaa ja synkkä, uhkaava hiljaisuus ja odotus vallitsee rintamalla.
Patrulli oli huomaamatta päässyt aivan vihollishaudan läheisyyteen. Sen vartiat olivat huolimattomina keskustelleet ja lörpötelleet kaiken maailman asioita ja tulleet täydelleen yllätetyiksi. Gadolin ja Hägglund hyppäsivät esteitten yli suoraan vihollishautaan ampuen pistooleilla kaikki vastaantulijat ja tuoden käskyn mukaan yhden vankina mukanaan. Vanki läähätti matkalla juostessaan ja yritti jäädä hetkeksi huohottamaan, mutta pojat ärjäsivät: — mars, mars! ja silloin oli taas lähdettävä. Heiluttelipa eräs pohjalainen uhkaavasti kirvestään vangin nenän edessä karjaisten:
— Etpä olekaan enää Suomen likkoja raiskaamassa!
Patrulli kokoontui komppanian johtajan kämppään, viettäen pienet juhlat yrityksen onnistumisen johdosta. Vanki sai tupakkaa ja rauhoittui vähitellen sekä ihmetteli omituisia tapoja saksalaisten rintamalla, siellä kun upseerit ja sotilaat istuivat yhdessä tupakoiden ja keskustellen kuin toverit ikään.
Pataljoonan maine oli jälleen pelastettu. Eniten kunnostautuneet saivat sittemmin teostaan rautaristin.
Seuraava aika oli rauhaton. Venäläiset näyttivät selvästi olevan sangen hermostuneita. Yön pimeässä he usein umpimähkään heittelivät käsigranaatteja ja kiväärien luodit pihisivät yhtämittaa — puiden oksissa. Tykistö jylisi usein myöhäiseen iltaan, pimeän tuloon asti. Työ oli ankaraa, varsinkin vahtivuorot olivat kuolettavia, miesten vähyyden vuoksi, kieltäytyneet, sairaat ja haavoittuneet kun poistuivat riveistä, jotavastoin lisäväkeä meille tuli ani harvoin. Aika oli sanomattoman raskas, mutta se täytyi kestää — muuta neuvoa ei ollut.