Valonpuute teki illat synkiksi, pitkiksi. Takkatulen äärellä kämpissä miehet istuskelivat yökaudet. Joka 2 tunnin kuluttua tuli ryhmänjohtaja huutamaan vahdinmuuttoa ja lähdettävä oli, tuuli tai satoi.
Oikealla, toisen komppanian alueella, kiivastuivat patrullikahakat. Joutuipa eräällä retkellä jääkäri Oden haavoittuneena vihollisen vangiksi.
Eräänä aamuna ryssät anivarhain koko pattereillaan pommittivat konekivääriasemaamme. Siellä hirsien pirstaleet lentelevät ilmassa ja paksu kitkerä savu peittää haudan. Savun seasta näkyy pikku saniteettisotilaamme kantavan haavoittunutta. Mieheltä on rinta repeytynyt, hän vaikeroi hetken ja kuolee. Näky on kaamea.
Kaatuneen veli saapuu paikalle. Hän suorastaan lysähtää kokoon vanhemman veljensä kohtalon nähdessään. Niin suurta tuskaa kuvastavat hänen kasvonsa, että rintaa vihloo sitä katsellessa. Vielä tunnin kuluttua ohi kulkiessani näen hänen yksinään nyyhkivän kumartuneena veljensä ruumiin yli. Vastustamattomalla voimalla herää ajatus: eikö tämä murhaaminen ole mielettömyyttä? Mitkä syyt pakottavat ihmisiä noin raatelemaan toisiaan? Eikö ole mitään voimaa, mikä tekisi mahdottomaksi nämä kolkot näyt, lopettaisi sodan mittaamattomat tuskat?
Saniteettisotilaamme tulee luokseni. Hän on nuori, sielukas, aaterikas poika. — Tämä oli raskain päivä elämässäni! hän sanoi. Ei tee mieli olla saniteettisotilaana. Helpompi olisi itse taistella!
VENÄLÄISTEN HYÖKKÄYS.
Rauhattomuus ja vihollisen hyökkäyksen enteet yhä lisääntyivät. Marraskuun 23 päivää vasten yöllä ryssät lähettivät voimakkaan patrullin komppaniamme aluetta tarkastamaan. Patrulli heitteli käsigranaatteja okalanka-aitauksemme yli kolmannen joukkueen kuulovartion ympärille. Mutta joukkue oli pian hälyytetty ja kiivas kiväärituli ajoi ryssät takaisin.
Seuraava iltapäivä oli aivan rauhallinen, jännittävä tyyneys ennen myrskyä. Hiljaisuutta jatkui yöllä, ei laukaustakaan kajahtanut puoliyöhön asti. Mutta täsmälleen kello 1.40 jymähtää vihollispatterin laukaus. Kämpät tärähtivät, miehet kapusivat vuoteiltaan unisina, pää pyörällä.
— Mikä meteli siellä nyt on noussut? huutaa luutnantti.
— Tykkitulta, herra luutnantti.