Suomalaiseen pataljoonaan oli pitkällisen maanpaon ja taistelun aikana syöpynyt entistä syvempi vastenmielisyys ja epäluulo kaikkea venäläistä kohtaan. Oli jo totuttu siihen, että tsaarivallan aikana Suomelle annetut hallitsijavakuutukset rikottiin, mutta kerrassaan masentava oli huomio, että Venäjän vallankumouksenkin miehet muuttivat hallitukseen päästyään kantansa. Saksassa olevat suomalaiset tekivät silloin sen johtopäätöksen, että Suomi ei voi Venäjältä koskaan odottaa muuta kuin joko tyranniaa taikka anarkiaa. Ei siis tullut meikäläisille kysymykseenkään yrittää tänä "svabodankaan" aikana pyrkiä kotimaahan muuten kuin aseilla ja vaatimuksena Suomen täysi itsenäisyys ja ehdoton ero Venäjästä. Nämä suuret tapahtumat idässä ovat kuin taustana sille raskaalle pitkälle vuodelle, minkä suomalaiset jääkärit viettivät Libaussa aavan Itämeren rannalla odotellen kaihoten sitä hetkeä, jolloin isänmaa heitä tarvitsi.
Saksalaisten silmissä pataljoonamme arvo ja merkitys vuoroin nousi ja laski. Silloin kun Saksan ja Venäjän kesken vallitsi aselepo ja rauhanneuvottelut alkoivat, ei kukaan ehtinyt ajatella jääkärijoukkoamme. Pataljoonalla oli raskaat päivät silloin. Mielenkiinnolla seurattiin neuvotteluja ja odotettiin Suomen kysymyksen ratkaisua ja järjestelyä.
Pataljoonalle pantiin kesän kuluessa toimeen useita uusia harjoituskursseja; jalkaväelle ensin aliupseerikurssit ja lisäksi muodostettiin erikoisosastoja, syöksy-, rautatie-, tiedonanto- y.m. joukkoja, joten koko kesä kului ahkerissa harjoituksissa. Pataljoonamme oli usein koeosastona saksalaisia komppanianjohtajakokelaita edelleen kouluutettaessa. Väliin pantiin toimeen laajoja monipäiväisiä kenttäharjoituksia useiden peninkulmien päässä Libausta.
Eräs huomattava työ tältä aikakaudelta oli suomalaisen sotilaskäsikirjan valmistaminen. Se valmistui monien kuukausien ahkeran työn tuloksena paksuna 7-osaisena nidossarjana ja on tätä nykyä käytännössä nuoren armeijamme harjoituksissa ja kasvatuksessa.
Syksyllä elämä Libaussa alkoi huomattavasti vilkastua. Koulut avattiin. Punaposkiset koulutytöt ja pojat saapuivat maaseuduilta kaupunkiin. Katuja kahvilaelämä oli silloin kokonaan muuttunut. Elämä sujui kuin rauhan aikana. Sotilaita oli Libaussa syksyn alussa verrattain vähän. Sotavankijoukot, joita kuljetettiin kaikenlaatuisiin toimiin aamuin ja illoin, muistuttivat ankaran sodan yhä olevan käynnissä. Näistä venäläiset olivat laihoja, kurjannäköisiä, kun he puukengissään laputtelivat katuja, nälkiintyneinä, masentuneina. Kokonaan toiselta näyttivät muut vangit; erikoisesti englantilaisjoukot marssivat vankeinakin niin uhkaavina ja ylpeinä, että koko katuyleisö jäi heidän jälkeensä ihmetellen katsomaan.
Syksyllä suomalaisten merkitys taas nousi. Venäläiset alkoivat yleishyökkäyksensä Galitziaan, jota seurasi pian voimakas saksalaisten vastahyökkäys. Pohjoisessakin tehtiin suuria hyökkäysvalmisteluja. Oli kuumeinen aika elokuun lopulla. Huhuja kulki hyökkäyssuunnitelmista Riian rintamalla. Kerrottiin, että Mitaun ja Libaun sairaalat tyhjennetään ja itsekin saimme nähdä erikoista liikettä Libaun satamassa ja asemilla. Pitkät tavarajunat kulettivat viikkomääriä muona- ja ampumavaroja sekä kaikenlaatuisia sotatarpeita Libauhun.
Pohjoiset sotatapahtumat seurasivat sitten nopeasti toisiaan, 1 p:nä syyskuuta saksalaiset murtivat Dünan rintaman Yxkullin luona, 3 p:nä he valtasivat Riian jatkaen nopeasti etenemistään Pietaria kohti, kunnes tuli mahdottomaksi kulettaa kuormastoja hävitettyjä teitä pitkin sotajoukon perässä. Syntyi uusi rintama muutaman peninkulman päähän Riiasta itään.
Saksassa ja varsinkin Kuurinmaan saksalaisen väestön keskuudessa vallitsi suuri riemu Riian valloituksen johdosta. Libaussa ihmiset miltei syleilivät toisiaan. Kaikki kirkonkellot soivat, liput liehuivat, kaupunkiin tulvi sen entisiä Riiassa paossa olleita asukkaita ryhtyen jälleen hallitsemaan hylkäämiänsä koteja ja hoitamaan entisiä toimiaan. Samoin usea maaseudun hovi sai takaisin entisen omistajansa ja Libaun lehden päätoimittaja Voldemar Seeberg julkaisi päivän kunniaksi tunnelmaa kuvaavan juhlarunon vanhan Riian yhdistämisestä Saksaan.
Runossa kuvastuvat erinomaisesti juuri ne tunnelmat ja toiveet, mitä
Riian valloitus herätti kaikissa saksalaisystävissä Kuurinmaalla.
Kaikki olivat vakuutettuja siitä, että Riika ikuisiksi ajoiksi oli
yhdistetty Saksaan.
Suuret sotatapahtumat pohjoisrintamalla eivät loppuneet vielä. 27 päivänä syyskuuta koko Libau oli yht'äkkiä muuttunut sotilasleiriksi. Koko kaupunki ihmetteli vain yhtä asiaa: "Mistä tuo suuri paljous sotilaita ja kaikkia aselajeja yhtäkkiä ilmestyi?" Olimme suurten sotatapahtumien valmistelukeskuksessa.