— Oletteko ennen käynyt Oulussa?
— En koskaan.
Hän innostuu kehumaan Oulua, Pohjanmaan helmeä, sen kauneutta, sen liike-elämää. Hän on innostunut kotiseudun ystävä ja puhuu mukaansatempaavasti.
Ennen Ouluun tuloa on passitarkastus. Santarmi suomalaisten poliisimiesten seuraamana kulkee junan läpi. Poliisikamarin leimat nähtyään he ovat tyytyväisiä. Kaikki käy hyvin, paperit ovat asianmukaisessa kunnossa. Pohjanmaalla näkyy olevan tiukka järjestys.
Kuulemme, että Tornioon ei pääse muuten kuin kaupungin poliisilaitoksen antamilla lupalipuilla.
Oulussa lausumme jäähyväiset matkatovereillemme. Juna kiitää puhkuen ja sähisten Kemiä kohti. Se on pian jo vuorokauden myöhästynyt.
Vaunussa on nukuttava toinenkin yö. Kylmä viima tuo nuhaa ja yskää. Pakkanen vain ei hellitä. Pohjanmaan lakea luonto kuitenkin ulappamaisilla näyillään virkistää mieltä.
Joskus matkustajat katselevat meitä epäluuloisin silmin. Sanoopa eräs vanha herra kerran kiivaasti:
— Miksi joka junassa matkustaa niin paljon nuoria miehiä pohjoiseen?
Ties missä niitä tarvitaan.
Vakoojamme yhä istuvat itsepäisesti vaunussa. Tulkoot nyt vaikka loppuun asti. Olemme jo aivan väsyneet heihin ja ylenkatsomme heitä täydellisesti.