En malta olla kertomatta, mikä synkkä epäluulo sielussani oli kytenyt matkatovereitani kohtaan ja pyydän heiltä nyt sydämestäni anteeksi epäilyksiäni. He nauravat makeasti asialle ja tekevät puolestaan meille saman rehellisen tunnustuksen. Siitä johtui siis tuo molemminpuolinen, jääkylmä pidättyväisyys. Miten hauskaksi olisimme voineet tehdä junamatkan, jos heti alussa olisimme oppineet tuntemaan toisemme. Päätämme tulevan matkan tehdä sitä hauskemmaksi.
— Mistä se nyt Ruotsin puolelle käy tie? utelemme isännältä.
— Sileä on tie yli meren.
— Mitenkähän paraiten pääsee Pohjanlahden yli?
— No, ei tarvita muuta kun vähän aikaa viitsitte siirtää toista jalkaa toisen eteen. Tie on tasainen kuin lattia!
— Miten suurissa joukoissa ne ovat menneet yli, edelliset?
— Kymmenkunta ja puolikymmentä miestä kerrallaan, onpa meillä joskus asunut nelisenkymmentäkin miestä.
— Eikö teitä epäillä, eivätkö poliisit ole saaneet asiasta vihiä?
— Ovatpa toki pari kertaa käyneet meillä nuuskimassa, mutta minä yksinkertainen mies en koskaan tiedä mitään. En enempää, kuin mitä matkailijakodin isäntä yleensä tietää matkustajista.
Illallinen on hyvä. Kinkkua leikataan vahvoja viipaleita; puurot, maito ja kahvit — jouluateria. Emme aavistaneet vielä, että seuraavina vuosina tämäntapaisia ruokapöytiä sai nähdä vain harvoin — mehevimmissä unissaan!