— Onko sinne hyvä tie?
— Hyv on tie, pääsee jalan ja hevosella.
Reki pysähtyy pienen puutalon oven eteen.
Sydän sykkii kiihkeästi.
Nyt tulee tärkeä hetki. Astumme laajahkoon eteiseen. Isäntä saapuu, leveäharteinen, jämeräkatseinen mies, poronnahkapieksut jalassa. Todellakin voimakas ilmiö.
Annan käteni leveään, tukevaan kouraan, pistän viidenpennin-lantin isännän avattuun käteen lausuen sanan "kuusi". Se on rahan ensimäisen ja viimeisen numeron summa. Siinä on omituinen tunnusmerkkimme. Jospa sitä ei tunnustettaisikaan. Mitä sitten?
Isäntä hymähtää, katsoo rahan vuosiluvun. Hänen katseensa välähtää, koko mies saa eloa.
— Tervetuloa, kyllähän meillä on huoneita. Mennäänpä tänne perälle.
Samassa tuo pitkätukkainen Tampereelta tullut vakooja astuu huoneeseen tovereineen. Uteliaana katson tapahtumaa. Suunnattomaksi ällistykseksemme hän tekee aivan samat merkit mitkä mekin. Mehän olemme samaa joukkoa!
Kaikki saamme huoneet. Hetken kuluttua isäntä tuo meidät kokoon, yhteensä 6 miestä, toisiimme tutustumaan.