Sotilasvahti tarkastaa passit ja matkalaukut.
"A konjak jeest", myhäilee paksuposkinen musikka tavaroitamme kopeloiden.
— Nietu.
Astumme sitten onnellisesti läpäistyämme sekä Skyllan että Kharybdiksen aseman edustalla odottelevien ajurien luo. Kiipeämme ajoneuvoihin.
"Osulaan, olkaa hyvä!"
— Jaha, jaha, käykäähän istumaan.
Reki kiitää vinhaa vauhtia Kemin katuja. Katselen taakseni. Toiset ajopelit seuraavat meitä. Tämäpä vasta on kirottua. Matkalla ehtii utelias ajuri kysymään: — Mihinkäs pojat matkaavat?
— Tornioon.
— Taitavat mennä Tornion toisellekin puolelle. Kyllä jo ymmärrän, hän vakuuttaa silmää iskien. — Olen siellä käynyt minäkin.
— Tuohon ehkä voi luottaa, arvelen ja kysyn: