— Ei minun, pojat, tarvitsisi työtä väännellä. Minun mammallani on kaksi taloa, hän lopettaa.
— Onko maisteri H. käynyt teitä tapaamassa?
— Ei ole, vastaamme varovaisesti.
— Vai ei, sepä merkillistä. Minä lähden heti hänen luokseen, intoilee pohjalainen. Hän lähtee viheltäen ulos. Jäämme odottamaan. Tuollaisia poikia siellä alhaalla tarvitaan.
* * * * *
Tuli Tapaninpäivä ja viimeiset matkavalmistukset tehtiin. Aika tuli pitkäksi hämärää odotellessa siinä 7 miehen voimalla. Kello 3 tienoissa isäntäkin alkoi hoputella. Hän varustaa vielä viimeiseksi hyväksi työkseen miehet sopivilla vaatteilla, sukilla ja villapaidoilla.
Tunnin kuluttua maisteri H. saapuu tavaten kaikki täysissä naparetkeilijän tamineissa, karvalakki korvilla, suuret villavuoriset kintaat käsissä.
— Nyt lähdetään parittain noin 50 metriä välimatkaa pitäen, ettemme herätä huomiota kaupungilla, hän selittää.
Viimeisen kerran puristamme isännän miehekästä kättä jäähyväisiksi.
— Onnea matkalle pojat ja tervetuloa takaisin!