— Mitä saaria nuo ovat?
Opas jättää yksinkertaisesti kysymykset vastaamatta, murahtaa vain jurosti jotain mitä kukaan ei ymmärrä. Äänettömyys tarttuu meihinkin. Alamme aavistaa aseman vakavuutta. Hiljalleen joukko taivaltaa lähisaaria kohti, jotka mustina kuin ukkospilven longat häämöttävät etäällä lumen peittämän aavan keskellä. Pieni valontuike sieltä joskus kuin kiihottaa ponnistelemaan. Vinha tuuli puhaltaa pyryä selkään mennen luihin ja ytimiin. Vauhti kiihtyy.
Oikealta kuuluu kapsetta.
— Seis! opas komentaa virittäen revolverinsa. Seisomme hiljaa kuin hiiret kuunnellen. Heinäkuorma lipuu ohi. Taas eteenpäin.
Mitä kauemmaksi ehditään, sitä rauhallisemmaksi käy opas. Alkaapa jo puhellakin rinnallaan astuville.
— Ei tämä vielä mitään ole, vasta rajan yli meno on vaarallista leikkiä.
— Mitähän siitä tulisi jos tapaisivat?
— Lyijyä!
???
— Ennen kohtaamistamme, opas kertoo, sain kiertää koko Kemin. Santarmi ja sotilas seurasivat kintereilläni. Täytyi mennä aivan vastakkaiselle puolelle kaupunkia ja sieltä pääsin kiertämään tänne seuraajat eksytettyäni. Siksi tulin näin myöhään!