— Mitä! Onko teillä jotain mukisemista! Mitenkä te puhutte esimiehellenne! Onko teiltä mitään kysytty? Te pidätte suunne kiinni ja puhutte vasta kun teiltä kysytään jotain. Ymmärrättekö? Mars menemään!
Rekryytin mieleen vilahtaa hänelle tuntematon sotalaki kuin jokin kammottava keskiaikainen, puukantinen, paljaspäisten munkkien pöyristyttävillä maalauksilla varustama asetuskokoelma täynnä piikkien, ruuvien, sapelien ja hirsipuiden kuvia. Hän huomaa ehdottomasti olevansa alakynnessä, kruunun kourat niskassaan ja tottelee.
Pöydällä höyryävät kahvikannut, mitkä palvelusvuorossa oleva sotilas on hakenut kyökistä, saavat tulokasten mielet hieman lauhtumaan.
Kello 7:ksi pitää tuvan olla lakaistu ja puhdistettu. Joka mies saa itse laittaa vuoteensa kuntoon. Vääpeli saapuu tarkastamaan tupaa ja auta armias, jos peitossa silloin on yksikään liika ryppy. Vuoteen täytyy olla kuin hyvin tehty laatikko — siisti ja suora. Jos siinä on vikoja, ärjyy vääpeli niistä korpraalikunnan johtajalle, tämä taas hairahtuneelle rekryytille, joka rangaistukseksi saa pariin kolmeen kertaan purkaa ja laittaa tilansa uudelleen.
OPETUSTUNTI.
Joka päivä 7—8 on opetustunti. Korpraalikunnan johtaja selostaa rekryyteille muutamia sotilaalle välttämättömiä tiedon alkeita ja toimittaa sitten kyselyn nähdäkseen, miten hyvään maahan opin siemenet ovat langenneet. Vääpeli tai luutnantti käy joka tunti opetusta tarkastamassa.
Mitkä ovat sitten tuollaisia sotilaan kalleimpia asioita? Ensimäisen kahden viikon aikana luennoidaan vain kahdesta asiasta: tupajärjestyksestä ja upseerien arvomerkeistä sekä käyttäytymisestä esimiehiä kohtaan eri paikoissa ja kaikissa mahdollisissa asennoissa. Vähitellen jää tupajärjestys syrjään, mutta kauan vielä pitää paikkansa tuo ainainen teema:
— Sotilaan esimiehet ovat — mitkä?
— Ne jaetaan — miten?
Nämä kysymykset uudistuvat yhtä pedagogisesti joka päivä. Näillä tunneilla aliupseeri painaa oman arvonsa ja auktoriteettinsa sekä varsinkin upseerien kuvaamattoman korkean aseman ihmettelevän rekryytin aivoihin ja tämä alkaa vähitellen tajuta koko pienuutensa ja mitättömyytensä militäärin moniasteisessa ja arvoluokkaisessa laitoksessa, uskaltamatta enää — puhumattakaan ivallisista vastauksista, jotka paikalla saavat ansaitun nuhdesaarnan ja rangaistuksen — omasta alotteestaan sanoa tuskin muuta kuin joskus opetuksen kuumimmillaan ollessa värähtelevällä äänellä ja huonolla saksallaan: