Se käy jo yli ymmärryksen, on melkein liian korkeaa moraalia ensi päivien nöyryytyksistä vielä katkeruutta puhkuvalle vasta-alkajalle. Monen mielestä tuo lause tuntuisi paljon selvemmältä ajatuksen ollessa päinvastainen. Mutta yritäppä tuoda esille eroavia mielipiteitäsi. Ensiksi selvitetään asia sellaisella tavalla, että rekryytin korvat kuumenevat ja kun aliupseeri tyhjentävän selityksensä jälkeen ukkosäänellä tekee tuon lyhyen ytimekkään kysymyksen: — Verstanden? asettaen nenänsä melkein rekryytin lumivalkeaan nenänorteen kiinni, voi tämä vain vapisten vastata: — Kyllä herra Gruppenführer!
Mutta luojan kiitos, on kuitenkin yksi aihe, jonka käsittely jälleen palauttaa rekryyttiin rohkeuden ja itsetietoisuuden, jopa korottaa hänet valtavasti yläpuolelle laajojen kansankerrosten. Tämä aihe on sotilaan suhde siviiliväestöön. Sotilas puettuna kruunun kultanappiseen takkiin on luonnollisesti jokapäiväisen rahvaan hyörinän ja pyörinän yläpuolella arvossa.
"Pitäen mielessänsä korkean kutsumuksensa valtaistuimen ja isänmaan suojelijana" — sanoo käsikirja.
Nuo säännökset ne soivat kuin ihana musiikki rekryytin korvissa. Hän alkaa syvästi tuntea sotilasarvonsa ja kutsumuksensa korkeuden. Kun tuo ikävä siirtymisaika siviilimiehestä sotilaaksi on ohi, kun aliupseerit ja vääpelit alkavat jo kehua hänen ryhtiään ja liikkeitään, kun hän saavuttaa käytökseensä sotilaallisuutta ja iltasin puhtaassa takissaan kulkien ylpeästi röyhistelee rintaansa neitossilmien sieltä täältä ikkunaverhojen takaa salavihkaa ihaillessa hänen solakkaa vartaloaan ja notkeaa käyntiään, silloin hän hiljaa itsekseen mennessään hyräilee:
"Der Soldate, der Soldate Er ist der schönste Mann im ganzen Staate!"
HARJOITUKSISSA.
Opetustunnin loputtua kajahtaa jälleen aliupseerin ääni läpi kaikkien tupien: — austreten! Ovista lappaa miestä, vyötettyjä sotilaita kiväärit kädessä pihalle järjestyen pitkään ruoturintamaan. Ryhmänjohtajat seisovat korpraalikuntiaan tarkastellen näiden edessä. Sitten esiintyy ensi kerran todellisessa loistossaan komppanian vääpeli, "mamma". Kirjoitustuvastaan hän saapuu punakkana, pyylevänä, täynnä arvonsa tuntoa ja itsetietoisuutta, muistikirja rintapielessään. Hän seisahtuu, katselee hiljaa terävästi pitkin riviä.
— Abzählen! (luku) hän komentaa.
Alkaa tuttu nuotti: — eins, zwei, drei, vier — j.n.e. Miesten lukumäärä todetaan, sairaat, käsityöläiset, lomalla olevat — kaikki merkitään erikseen muistiin. Tämän jälkeen alkaa tärkeä toimitus, pukujen tarkastaminen. Nappien pitää olla paikoillaan, lakin suorassa, pukujen ehjiä, saappaat puhdistettuina mallikelpoisesti, kasvot pestyinä, parta ajettuna.
Sattuupa eräällä miehellä olemaan yksi ainoa onneton nappi auki, juuri leuan alla oleva, jota hän itse ei voi nähdä.