RUNEBERGIN PÄIVÄ.
Runebergin päivää vietettiin leirillä suomalaisten kansallisjuhlana. Todellakin se oli sovelias juhlapäivä Suomen ensimäiselle sotilasjoukolle. Valitettavaa vain oli, että Kalevalan ja Snellmannin y.m. päivät saivat aivan huomaamatta mennä ohi, mikä seikka osoittaa leirillä vallitsevaa henkeä. Yleensä oli suhde jääkärien eri piirien kesken omituinen, vapaa joukolle sopimaton. Nuoret ryhmänjohtajat ja jefreitterit olivat ylen tietoisia arvostaan pitäen itseään jo jonkinlaisina upseereina. Harva heistä tunsi entiset, nyt sotilaana olevat toverinsa. Harva uskalsi tulla toverillisesti keskustelemaan sotilasten kanssa, jotka useat ensi kerran poissa kotoaan ollen vielä lisäksi vieraalla maalla olisivat tarvinneet rohkaisua ja innostuttamista. Tai jos nämä parempiosaiset pelkäämättä sotilaskurin huonontumista uskalsivat antautua puheisiin sotilaan kanssa, tapahtui se aina niin alentuvalla tavalla, että se loukkasi asianomaisia. Henkisen kasvatustyön puutteessa joukon mieliala usein oli masentunut. Ja vapaajoukolle juuri virkistävät esitelmätilaisuudet ja isänmaalliset illanvietot olisivat olleet aivan välttämättömät.
Katkeruutta herätti myöskin etupäässä ruotsia puhuvan päällystön suhde suomalaiseen miehistöön. Päällystö erottautui aivan liiaksi eri leiriksi olematta minkäänlaatuisessa henkisessä vuorovaikutuksessa miehistön kanssa muuten kuin harjoituksissa. Kuuluipa yhä syytöksiä siitäkin, että suomea puhuvat joka paikassa syrjäytettiin ja ruotsia puhuvat pikemmin ja nopeammin pääsivät kohoamaan.
Olipa asianlaita miten tahansa. Perussyy oli suomalaisissa itsessään. Mikseivät suomalaiset ylioppilaat saapuneet valtavana joukkona vapausliikkeen alkuaikoina Saksaan, niin valtavana, että olisivat määränneet joukon hengen. Suomalaiset ylioppilaat pysyivät kotona, arvelivat, kääntelivät päätään ja epäröivät. Toiset puuhailivat tarmokkaastikin kotimaassaan, mutta ratkaisevan askeleen ottamiseen he eivät kyenneet. Ja siksi kantakoot seuraukset ja kärsikööt epäkohtia, kunnes ehkä kerran johonkin kykenevät. Mitään muuta ei siitä kannata sanoa, sillä ruikutuksilla ei asia parane.
Runebergin päivänä jo varhain aamulla sotilassoittokuntamme kajahutti suomalaisia marsseja komppaniamme pihalla.
Kello 10 komppaniat marssivat paraatikentälle. Vihreäpukuinen jääkäripataljoona oli komea, mieltäylentävä näky.
"Maamme" kajahtaessa torvista majuri Baier tarkasti komppaniat pitäen sen jälkeen hehkuvan puheen suomalaisen sotilasjoukon tehtävistä ja merkityksestä. Tänä päivänä juhlan kunniaksi tapahtui suuri joukko ylennyksiä. Sitten joukkueet harvatahtisessa paraatimarssissa kulkivat pataljoonan johtajan ohi palaten kasarmeihin takaisin paraadin päätyttyä.
Kotona olivat saksalaiset kyökkimestarit aikoneet ilahuttaa komppaniaa oikealla juhlasopalla. Se oli eräänlaisista vihanneksista laadittu, mutta meidän pojat eivät ollenkaan tajunneet tämän juhlaruokalajin arvoa. Kokit olivatkin illalla kovasti nyrpeissään, kun heidän paras soppansa sai sangen huonon menekin.
Iltapäivällä oli kilpailut useissa urheilulajeissa. Varsinkin ankaraksi kiistaksi tuli köydenvetokilpailu, missä pojat oman komppaniansa kunnian puolesta pinnistivät viimeiset voimansa.
Että tämä juhlapäivä ei kaikkien suomalaisten mielessä oikein herättänyt juhlatunnelmaa, ei riippunut siitä, etteivät he olisi ymmärtäneet Johan Ludvig Runebergin merkitystä Suomen etevimpänä runoilijana ja suomalaisen kansallishengen herättäjänä, vaan siitä, että he tänä päivänä ehkä enemmän kuin ennen tunsivat tämänkin pienen Suomen joukon jakautuvan eri leireihin syvien vastakohtien perusteella ja miettivät, onko milloinkaan toivoa saada Suomen kansan eri kieliryhmät ja puolueet yhdistetyksi yhtenäiseksi rintamaksi edes kansamme kohtalon hetkellä. Onko Suomessa ketään henkilöä, jonka sanoilla meidän maassamme olisi sama voimakas ja myöskin todellisuuteen perustuva sisältö kuin Saksan keisarin sanoilla: