13/6. On ihana iltayö. Kuurinmaan valtavat metsät hiljaa hyräilevät luonnon syviä tuutulauluja. Rusko paistaa lännen pilvenhattaroissa. Vahdit seisovat liikkumattomina rintavarustukseen nojaten, kiväärit lepäävät suojuksella. Edessä on himmeä, usvainen suomaa, tuo tuntematon, "ei kenenkään alue." Ruoho kimmeltää kastetta. Siellä täällä kajastaa valoisana jokin ylenevä kumpu ja kilometrin laajuisella Misse-jokilaakson aukealla törröttää vain yksi tuuhealatvainen tammi, "apinanleipäpuu", kuten sotilaat sitä nimittävät. Kajahtaa laukaus puolelta tai toiselta ja rätisevä kaiku luodin radasta kuuluu selvästi hiljaisena iltana.
Kuuluupa puheen sorinakin venäläisten asemilta asti ja väliin erottaa yksityisiä sanoja, tavaritshit kun siellä teekeittiön ääressä aprikoivat:
— Ivan, idi sjuda! tai jotain sinnepäin.
— Nieeet, kuuluu pitkä haukotellen lausuttu vastaus.
Kuulovartioiden päät liikkuvat vartiomajoissa viimeisen piikkilanka-aidan reunassa. Heillä on tärkeä vartiotehtävä, tarkata ja vainuta pimeässäkin, lähestyykö salakavala vihollinen varustuksiamme, olla aina jännitettyinä, tähystää jokaista liikettä, joka virettä tuolla oudolla alueella, kuunnella korvat höröllään joka ääntä, risun katkeamista, helinää piikkilangoista j.n.e., ja olla valmiina vaaran tullen häivyttämään koko puolustusväki varustuksille. Senpä vuoksi päivystävä aliupseeri onkin erikoisen äreä noita vahteja tarkastaessaan. Joka siellä toimettomana loikoilee, saa pian nykäyksen kylkeensä ja ankaran rähinän: — Näinkö te täällä pidätte huolta velvollisuuksistanne. Katsokaahan eteenne! Tuossa asemassa ette huomaa, vaikka ryssä tulisi ja nenänne niistäisi!
Ensi kertaa tuohon varustusten ulkopuoliseen majaan hiivittäessä vallitsi mielessä korkea jännitys. Moni luuli ryssän linjain kulkevan aivan nenän edessä. Siinä sitten kiikaroitiin ja — nähtiin vihollisasemat tuolla kaukana joen takana. — Hahaa! Loitollapa ne ovatkin! Rauhallisesti sytytetään sikari, savu puhalletaan heinämättääseen ja katsellaan sen kummia kiekuroita.
Oikealta sivulta kuuluu rähinää.
— Mitä ihmettä siellä on tekeillä?
Meikäläinen patrulli lähtee suolle tarkastamaan aluetta.
Juoksuhautaa pitkin hiipii tummia miehiä käsigranaatit vyössä. Suolle varustusten ulkopuolelle päästyään he alkavat ketjussa edetä aina väliin pysähtyen ja kuunnellen tarkasti pää kallellaan. Johtaja yrittää kiikarilla tähystellä yltympäri. Jotkut kiinnittävät heiniä lakkiinsa.