— Tuossa on sitten se Kalliomäkikin, sanoi Anssu, joka tällaisissa asioissa oli vielä hiukan yksinkertainen.
— Siellä kuuluu olevan keinukin, innostui Reino kehumaan.
— Vai niin, vai on siellä keinu, kysyivät toiset, ikäänkuin asia olisi ollut aivan uutuus.
— Mennäänpäs katsomaan sitä, ehdotti Anssu, ja toiset suostuivat heti asiaan.
He saapuivat pian metsän halki kuljettuaan keinulle ja alkoivat vinguttaa sitä ankarasti. Tytöistä ei kukaan puhunut sanaakaan, mutta jokainen odotti jännittyneenä heidän ilmestymistään. He puhelivat kovalla äänellä ja nauroivat huomattavan kirkkaasti ilmaistakseen läsnäolonsa.
Pian ilmestyikin veräjälle kaksi punaposkista tyttöä. Ne olivat Kalliomäen Elli, 13-vuotias sievä tyttö, ja hänen vuotta nuorempi sisarensa. Pojat tervehtivät ja tyttö vastasi.
— Kyllä hän on kaunis! ajatteli Anssu.
— Kylläpä hänellä on kauniit silmät, kauniimmat kuin mitä minä muistinkaan, tuumaili Vaito ja hänen sydämensä sykähti.
— Maailman kaunein tyttö, päätteli Reino varmasti. Pojat alkoivat keskustella.
— Me olimme matkalla myllärille, mutta poikkesimme tänne, kun täällä on keinu. Saako tällä keinua?