— Siellä juodaan meidän Antin rahoja, selitti Reino.
Pojat makasivat taas hetken paikallaan. Sitten he päättivät hiipiä omenapuiden alle nähdäkseen ikkunasta sisälle. Se oli helppo tehtävä. Toinen toisensa perästä he ryömivät aidanraosta pellon ojaan ja pian pisti neljä päätä esille omenapuiden juurelta. Pojat nousivat pystyyn puun runkoa vasten ja kurottautuivat ikkunaa kohti.
Lasi oli vanha ja hohti kaikkia sateenkaaren eri värejä, mutta siitä saattoi kuitenkin helposti nähdä, mitä sisällä tapahtui. Ikkunan edessä oli pöytä ja sillä höyrysi suuri kahvipannu. Sen ympärillä istui kolme eukkoa, kullakin edessään kuppi höyryävää kahvia. Kaikilla oli pitkä nenänpää ja eteenpäin pistävä leuka. Antin eukko oli muita suurempi ja sievempi. Torpasta kuului nyt sellainen papatus kuin kaikki Jokikylän harakat olisi koottu samaan häkkiin. Antin eukko otti esille voipytyn ja pisti teelusikallisen voita kuhunkin kahvikuppiin.
— Noin sitä herkutellaan, kuiskasi Vaito nyrkkiään puristaen.
— Ja Antille se ei anna edes silakkaa, vaan raapii otsankin naarmuille, kiivaili Reino.
— Pönkitetään ovi ulkoapäin, kuului nyt kuiskaus joka taholta. Vaito ryömi jo sille sivulle, missä ovi oli, ja kohosi siellä rohkeasti seisomaan viitaten pojat luokseen. He tarkastelivat nyt ovea joka taholta ja huomasivat pian, että oli helppo sulkea se lujasti ulkoapäin. Siinä oli näet kaksi lautaa poikinpäin. Jos otti suoria seipäitä, tuki niiden toisen pään maahan ja väänsi toisen pään laudan alle, ei mikään voima saanut sisältäpäin ovea auki.
Pojat olivat pian touhussa. He kantoivat pari vahvaa riukua ovelle, työnsivät ne maahan niin syvälle kuin jaksoivat ja sysäsivät sitten niiden toisen pään varovasti, mutta voimakkaasti oven poikkilaudan alle. Vahvistukseksi pönkille tuotiin vielä muutamia lujia lautoja, joilla tuettiin oven alaosa.
— Mutta, puheli Epa harvalleen, ne tulevat ikkunasta. Anssu keksi siihen keinon. Oven vieressä oli suuri, syvä kaukalo pystyssä kuivamassa. Se kannettiin varovaisesti ikkunan alle ja sitten alettiin täyttää sitä ojavedellä. Pojat toimivat nyt jo rohkeammin, sillä oven pönkittämisen jälkeen oli heidän oma turvallisuutensa taattu. Ennenkuin akat saivat oven auki, olisivat pojat jo toisella laidalla Jokikylää. Kaikki, mikä astiaksi kelpasi, otettiin nyt käytäntöön, mutta työtä siinä oli sittenkin. Vihdoin voitiin kaukalon katsoa olevan niin täynnä, että se puolestaan täytti tehtävänsä. Torpasta sisältä kuului yhä sama huoleton papatus ja nauru. Siellä ei aavistettukaan vaaraa.
Lopetettuaan työnsä pojat vetäytyivät jälleen metsään ja asettuivat erään kallion laelle odottamaan työnsä tuloksia. He istuivat ja odottelivat. Torpassa jatkui yhä papatus. Taas he odottelivat ja tulivat jo kärsimättömiksi. Vaito arveli, että akkojen täytyi jo olla ainakin kahdennessakymmenennessä kupissa.
Vihdoin pojat kyllästyivät odottelemaan. Heidän kaikki jäsenensä olivat jo aivan puutuneet. He päättivät lähteä kylään ja palata parin tunnin kuluttua katsomaan, oliko tilanne vielä ennallaan.