Kylään päästyään pojat keksivät pian uusia hommia ja hetken kuluttua he olivat unohtaneet koko Antin torpan ja sinne sulkemansa eukot. Mutta heidän juuri astuessaan iltapäivällä Klemolan pihaan alkoi jostakin kuulua kaukaista kirkunaa ja huutoa.
— Mitä se mahtaa olla?
— Olisikohan taas syttynyt tulipalo? kyseltiin.
Kirkuna sillä välin yhä kiihtyi ja koveni. Pojat juoksivat maantielle, mihin pian kokoontui koko Klemolan väki. Nyt huomattiin, että huuto kuului Antin torpalta. Sieltä kuului lisäksi sellaista kuminaa ja pauketta kuin riihtä olisi puitu. Pojat katsahtivat merkitsevästi toisiinsa, mutta pelkäsivät niin kovasti, etteivät uskaltaneet sanaakaan hiiskahtaa.
— Mitä merkillistä siellä tapahtuu? kyseli Klemolan emäntä.
— Ihan siellä taidetaan sikaa tappaa, sanoi karjakko nauraen ja katseli tutkivasti poikia epäillen heidän sormiensa olevan tässä pelissä.
Kyllä olikin asiassa arvelemista, sillä kova mökä ja kirkuna kävi nyt Antin mökissä. Onneksi Antti oli lähtenyt takamaalle työhön, joten hän pelastui tuota näytelmää katsomasta. Pojat olivatkin hänen vuokseen olleet levottomia, sillä hänelle he eivät tahtoneet tuottaa harmia. He olivat vain antaneet pienen muistutuksen hänen eukolleen.
Torpassa jatkui ryminä ja pauke yhä. Kukolan ja muidenkin talojen väki tuli maantielle kuuntelemaan. Jo puhuttiin lähteä miehissä katsomaan, mitä tuo elämä merkitsi, mutta juuri silloin avautui torpan ikkuna selki selälleen. Sieltä pisti esille eukon pää ja samalla alkoi kuulua niin hirvittävä kimotus, että Jokikylän pojat kauhuissaan pistivät sormet korviinsa.
Vihdoin tuo pää katosi, mutta sen sijaan ilmestyi sätkyttelevä jalkapari ikkunaan. Vähitellen sieltä tuli ulos akan takapuoli. Hameet vain liehuivat tuulessa ja jalat koettivat vuoron perään kurottautua maahan etsien tukea. Sitten tulija pudota muksahti maahan. Samassa kajahti korvia vihlova kiljahdus halki jokilaakson. Pojat olivat lentää istualleen. He yksin tiesivät, että kaukalo oli kunnialla täyttänyt tärkeän tehtävänsä.
Maahan pudonnut eukko alkoi nyt hyppiä torpan edustalla kuin vimmattu. Hän heilutteli käsiään ja huusi sydäntävihlovasti sanoja, joita kukaan ei voinut ymmärtää. Kaksi eukon päätä pisti sitten ulos ikkunasta, ja kun ne yhtyivät kimotukseen, puhkesi koko Klemolan väki nauramaan. Moni katseli poikia epäillen ja tutkivasti, mutta siinähän he seisoivat maantiellä yhtä viattoman ja ällistyneen näköisinä kuin muutkin ihmiset.