Kun Maria sai kuulla, mitä oli tapahtunut, musteni maailma hänen silmissään. Hän sulkeutui kamariinsa ja eli siellä viikon kuin unessa. Miten kaikki oli tapahtunut, sitä hän ei koskaan saanut selville. Olivatko Alma ja äiti yhdessä sopineet asian häntä vastaan, vai oliko äiti yksinään harkinnut, mikä hänen mielestään oli paras ratkaisu hänen tytärtensä onnelle.
Klemolan muori piti kiirettä häitten valmistuksessa ja syksyllä nuorikot vihittiin Klemolan suuressa salissa. Kaikki kävi, niinkuin häissä pitikin. Kynttiläkruunut loistivat, häämarssia soitettiin, samaa marssia, jonka sävelten mukaan kaikki Klemolan tyttäret, niin kauaksi kuin perintötieto riitti, oli johdettu vihkipallille. Morsian saapui häikäisevän valkoisena, myrttikruunu päässään sulhasensa rinnalla. Hän oli kalpea, mutta lausui lujasti ja päättäväisesti pyhän valansa rovastin sanojen mukaan.
Mariasta tuntui yhä koko tapahtumasarja unennäöltä. Ei hän ollut suruissaankaan, ei kärsinytkään kuten aluksi oli luullut, mutta katkera hän oli — sanomattoman katkera. Hän istui yksinään ja ajatteli vain:
— Koskahan minä tästä herään; onkohan tämä unta?
Siten siirtyi Klemolan vanhempi tytär Alma emännäksi Kukolan taloon toiselle puolen jokea. Mutta samalla hetkellä muuttui äidin ja Marian suhde kokonaan ja aavistamattomalla tavalla. Maria oli siitä lähtien kaikki kaikessa äidilleen. Kuin silmäteräänsä vaali Klemolan muori tytärtään. Ei mitään häneltä kielletty. Mitä ikinä hän halusi, niin tehtiin. Ja varsinkin kävi tämä äidin suosio ilmi silloin, kun Alma joskus tuli käymään entisessä kodissaan. Äiti antoi hänen suorastaan tuntea, että hän kuului Kukolaan ja että kaikki, mitä Klemolassa oli, oli Marian omaa. Aluksi tuo kaikki rasitti Mariaa, mutta hän tottui siihen vähitellen. Hän ja kaikki muutkin tottuivat siihen ajatukseen, että Maria hallitsi itsevaltiattarena Klemolaa.
Tämä uusi asema antoi hänelle paljon huoltakin. Hän sai vähitellen ottaa kaikki talon asiat huostaansa. Äiti vetäytyi hiljaa syrjään ja antoi hänen huostaansa suuren, kilisevän avainkimpun, mikä on emännän vallan tunnusmerkkinä. Maria oli siitä lähtien Klemolan todellinen emäntä.
Sitten äiti kuoli. Aluksi tuntui talo Mariasta jonkin aikaa yksinäiseltä ja autiolta, mutta aika paransi senkin haavan, ja elämä kun kerran on elettävä, niin mikäpä siinä auttaa. Mitään erikoista muutosta Klemolan talon elämään ei äidin kuolema tehnyt, sillä tuo muutos oli tapahtunut jo vähitellen hänen eläessään.
Isän eläessä meni Maria naimisiin. Hänen miehensä Kustaa siirtyi Klemolaan kotivävyksi. Tähän aikaan oli Maria jo täydelleen toipunut nuoruutensa haaveitten särkymisestä, eikä hän enää oikeastaan tuntenut, että mitään oli särkynytkään. Hän oli reipas ja toimelias emäntä, joka suuresti kohotti Klemolan talon arvoa pitäjässä. Ja mies oli Kustaakin paikallaan, oikea maamies, turpeenpuskija koko luonnoltaan ja vakaumukseltaan.
70-vuotiaana painui hautaan Klemolan vanha isäntä. Kun sitten hänen testamenttinsa avattiin, huomattiin, että Maria oli saanut Klemolan talon ja vanhempainsa kaiken irtaimen omaisuudenkin. Se seikka kuitenkin antoi puheenaihetta kyläläisille, että vanhalla Klemolalla, jonka äveriäisyys oli tullut puheenparreksi pitäjässä, ei ollut säästöjä talletettuna muuta kuin muutama sata markkaa. Maria ei kuitenkaan enempää kuin hänen miehensäkään kiinnittänyt asiaan mitään huomiota.
Jos Alma äitinsä eläessä oli harvoin käynyt Klemolassa, niin äidin kuoltua hän kävi siellä vielä harvemmin ja isän kuoleman jälkeen hän lakkasi kokonaan käymästä. Mariakaan ei mennyt Kukolaan muulloin kuin milloin siellä pidettiin suuret pidot ja koko lähiseudun talolliset olivat kutsutut. Hän ja Alma olivat toisilleen aivan kuin vieraat ihmiset. Lapsuutensa muistoista he eivät koskaan puhuneet. He tiesivät, että he olivat sisarukset, mutta koskaan he eivät sitä toisilleen osoittaneet ja vuosien kuluessa he vieraantuivat täydelleen.