Kuitenkin on yhteiskunnassamme aineksia, jotka eivät luota enemmän hallituksen kuin eduskunnankaan hyvään tahtoon ja vilpittömyyteen, vaan lietsovat kansaan sitä luuloa, että kaikki valta heiltä molemmilta on riistettävä ja annettava laillisesta yhteiskuntajärjestyksestä välittämättömien järjestöjen haltuun. Niitten valtiollisten puolueitten yläpuolelle, jotka kansanvaltaisimpain periaatteiden mukaan valitussa eduskunnassa ovat edustettuina, pyrkii kohoamaan joukkokunta, joka tosin on lähtenyt meikäläisestä sosialidemokraattisesta puolueesta, mutta joka jo jonkun aikaa on eri puolilla maata toiminut ilman sanotun puolueen johdon ohjausta.
Tämä joukkokunta, joka tunnetaan punaisen kaartin nimellä, toimii aseellisena järjestönä ja tekee tekoja, jotka ovat saaneet tämän lakiin perustuvaan yhteiskuntaelämään tottuneen ja rauhallista kehitystä rakastavan kansan suoranaisen kauhun valtaan. Kansalaisten omaisuutta, vapautta ja henkeä on ryhdytty ei ainoastaan uhkaamaan, vaan myöskin tuhoamaan.
Tämä tilanne on pakottanut kansalaisia eri valtiollisista puolueista liittymään yhteen puolustaakseen henkeään ja omaisuuttaan sekä pitääkseen yhteiskunnassa yllä edes jonkinlaista järjestystä. Ja tämä yhtyminen on ollut sitäkin pakottavampaa, koska maan hallituskin on vailla sitä voimaa, mikä tarvitaan kansan keskuudessa toimimaan päässeiden kansanvaltaista yhteiskuntaamme hajoittavien ainesten hallitsemiseksi.
Myöskin meidän paikkakunnallamme Viipurissa on kauan häiritty järjestystä ja uhattu ja turmeltu kansalaisten omaisuutta ja henkiä. Ja viime päivinä on tilanne siinä suhteessa käynyt yhä uhkaavammaksi. Tämän johdosta on maaseudun kansan puolesta lausuttu jyrkkä vaatimus, että järjestys läänin pääkaupungissa on väestön itsensä järjestämillä voimilla saatava palautetuksi. Ja kansa on sitä varten lähtenyt, liikkeelle ja lähenee tarpeenmukaisesti varustettuna kaupunkia.
Karjalan Kansalaisliiton Eduskunta on katsonut velvollisuudekseen saattaa tämän niiden järjestöjen tietoon, jotka tällä paikkakunnalla edustavat Venäjän valtakuntaa ja valtaa, siinä hartaassa toivossa, että nämä naapurimaan edustajat tuntisivat oikeat syyt Karjalan maamiesten esiintymiseen täällä. Ja me lausumme sen hartaan toivon, että arvoisa komitea pitäisi tarkkaa huolta siitä, etteivät venäläiset sotamiehet millään tavoin vaikeuta niitä ponnisteluja, mihin yhteiskunnan säilyttämisen tarkoituksessa täten ryhdytään. Tarkoitus ei ole häiritä ketään tahi rajoittaa kenenkään vapautta, ei työmiehen eikä porvarin, ei venäläisen eikä suomalaisen, mutta jos tarve vaatii, aineellisellakin voimalla vastustaa ja tukahuttaa kaikkia laittomia tekoja. Kansan miehet tahtovat tänne tulollaan saada varmuutta siitä, että myöskin niissä kansalaispiireissä kaupungissa ja muissa liikekeskuksissa, joiden ruumiilliseksi ravitsemiseksi kukin heistä saa ponnistaa kaikki voimansa ja jakaa vähäiset varastonsa, ymmärretään säilyttää yhteiskunnallinen järjestys ja lain turva.
Viipurissa 22 p:nä tammikuuta 1918.
Karjalan Kansalaisliitto.
Ja tuloksettomiksi jäivät myös hallituksen edustajain sovittelu-neuvottelut, joita tammikuun 24 päivänä käytiin punakaartin ja työväen järjestöjen edustajain kanssa. Punaiset eivät hyväksyneet senaattori Louhivuoren ehdotusta, että "vangit molemmin puolin joko vapautettaisiin tai jätettäisiin laillisten viranomaisten tutkimuksen ja toimenpiteitten varaan ja että kumpikin kaarti pitäisi aseensa, mutta alistuisi hallituksen käskettäväksi ja käytettäväksi, jolloin maaherra olisi kummankin ylin päällikkö läänissä." Päinvastoin tahtoivat he pidättää itsellään kaikki edut ja riistää ne toisilta. Varhaisesta aamusta myöhään yöhön kestäneet neuvottelut raukesivat silleen ja Venäjänsaarella olevat joukot jäivät edelleen uhkanalaisiksi. Kun ravinnonsaanti kävi päivä päivältä hankalammaksi ja yllätyksien vaara yhä suuremmaksi, jätti joukko sunnuntaina tammikuun 26 päivänä majapaikkansa saatuaan sitä ennen tiedon hallituksen julistuksesta, jolla suojeluskunnat tehtiin hallituksen joukoiksi.
Eversti Aminoffin johdolla jääkärien Hämäläisen, Sainion, Salnisen, Sihvosen, Branderin ja Strömbergin johtaessa eri osastoja, taistelivat retkeläiset itsellensä tien Sainion ja Kämärän asemien luona vihollisten linjojen läpi Antreaan. Nämä taistelut, joissa vapaustaistelumme vaati ensimäiset veriuhrit, olivatkin ensimäisiä suurempia yhteenottoja Karjalassa ja saivat niissä punaryssät lämpimät löylyytykset, jota todistavat kaatuneiden ja haavoittuneiden suuret lukumäärät.
Tätä ennen olivat eri paikkojen suojeluskuntalaiset ryhtyneet puhdistamaan kotoisia nurkkia, vallaten Hiitolan ja Antrean asemat, riisuen Sortavalassa ja muuallakin olevat venäläiset sotamiehet aseista, ennenkuin ne olivat ehtineet saada bolsheviki-hallituksen salaista sähkösanoma-määräystä ryhtyä taistelemaan punakaartin riveissä. Sotamiehiltä saadut vanhat berdan-kiväärit ammuksineen olivat erittäin tervetulleita sotasaaliina huonosti asestetuille suojeluskuntalaisille.